tiistai 20. joulukuuta 2016

Maltti on valttia tässäkin lajissa, jopa kisoissa...

Lääkärin määräämä kolmen viikon juoksukielto, sen jälkeen parin viikon flunssa. Ja edelleen tuntui reidessä oudolta, kireältä. Ei siis vieläkään juoksua. Venyttelyä, rullailua, hierontaa. Uintia ja vähän luistelua. Avannossa käyntiä ja henkistä hoitoa. Takaraivossa paukkui silti, että kestääkö jalka? Milloin sitä tohtii kokeilla? Vai tohtiiko sitä kokeilla...?
No, sitä tuli kokeiltua perjantaina 16.12. Illalla ysin jälkeen ajattelin, että nyt on pakko. Ei ollut enää flunssaa ja muutenkin tuntui kaikin puolin ihan hyvältä. Ei sykevyötä eikä muitakaan vempeleitä mukaan. Otsalamppu oli päässä ja heijastinliivi. Kyllä muuten tuntui hyvältä laittaa lenkkarit jalkaan... =) Reilu puolen tunnin, melkoisen vauhdikas, juoksulenkki. Ja vauhdikkaalla tarkoitan oikeasti kovaa vauhtia. Lopussa tuntui, että keuhkot repeää ja sydän hyppää rinnasta läpi. Mutta... missään vaiheessa lenkkiä ei tuntunut kipua reidessä. Eikä lenkin jälkeen, eikä tunnu vieläkään. Venyttelin ja rullailin huolella pari iltaa. Lauantaina pyöräilin hallissa vajaan tunnin "lenkin". Ei kipuja reidessä. Eilen uintitreeneissä sai ja tohti oikeasti käyttää jalkoja myös. Ei edelleenkään kipua reidessä.
Näyttää siis siltä, että ei tarvita puukkoa eikä sitä toista vaihtoehtoa, eli lajinvaihtoa... Joudutte siis edelleen lukemaan näitä tarinoita... pahoittelut siitä... =)
Nyt sitten aloitetaan tosissaan treenit ensi kesää varten. Ollaanhan tässä reilu kuukaus jäljessä, mutta tuskin vaikuttaa kuntoon millään lailla... =) Toki pitää malttaa aloittaa tarpeeks rauhallisesti ja oikeaoppisesti.
No miten sitten treenaus aloitetaan, tai miten edes treenataan, oikeaoppisesti? No enpä tuota tiedä, mutta mennään sen mukaan miltä tuntuu. Eli edelleenkään en oo tehnyt minkäänlaista harjoitusohjelmaa. Ei ole mitään netistä haettua valmista ohjelmaa. Tulevan päivän treeni tulee valittua sen mukaan miltä itestä tuntuu. Tosin uinti on maanantaisin, mutta muuten mennään ihan fiiliksen mukaan. Ei tartte stressata koko ajan, että nyt pitäis lähteä lenkille tai pyöräilemään. Tai nyt pitäis tehä lihaskuntotreeni. Tämä menetelmä toimii ainakin itellä. Stressitasot laskee treenauksen osalta lähes minimiin. Ja se on paljon tärkeämpää kisoja ajatellen. Henkinen puoli on oltava, niinkuin on tullut jo aiemmista jutuista ilmi, täydessä iskussa kun vedessä odotellaan lähtökäskyä.

Ja mitä kaikkea tästäkin voi taas oppia? Liian usein kysytään, että miksi? Joka asiaan halutaan jokin selitys tai syy tai muu vastaava. Asioita tapahtuu, välillä hyviä ja välillä vähemmän hyviä. Mun oma mielipide on, että koskaan ei tapahdu sellaisia asioita joiden kanssa ei vois elää ja joista ei vois selvitä. Vähän niinkuin tämä mun jalkaongelma. Oli pelko, että se saattaa lopettaa koko triathlonin harrastamisen. Mutta, kun siihen ongelmaan pureutui, haki ratkaisuja ja hoiti sitä ongelmaa. Niin huomasi, että ei se enää ollutkaan niin iso asia. Huomasi, että ongelma alkaa jäämään taakse ja sen saa hoidettua kuntoon. Eli asiat pitää hoitaa kuntoon ajoissa. Ja jos yksin ei saa niitä kuntoon niin sitten voi kysyä apua. En mä olis koskaan varmaan saanut aikaiseks mennä tohtorille, jos Anna ei olis patistanu. Olisin vain hammasta purren jatkanut treenausta ja pahimmassa tapauksessa rikkonut jalan. Vähän, kun löysää sitä vannetta pään ympärillä niin kummasti alkaa asiat näyttämään valoisammilta ja olo helpottuu. Eikä pelkästään treenauksen suhteen. Maailmassa on paljon muutakin. Elämä stressivapaassa ympäristössä on huomattavasti helpompaa. Se on aivan sama onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Jos sitä pidetään liian kauan kädessä alkaa se painamaan joka tapauksessa. =)

torstai 24. marraskuuta 2016

Kohta alkaa juoksuaika... vai alkaako... no joku aika kuitenkin

Syksyhän on parasta aikaa kasvattaa peruskestävyyttä. Pitkiä, matalasykkeisiä lenkkejä maustettuna kovatempoisilla intervalleilla. Päälle lihaskuntoa ja lajitekniikkaa. Hyvät eväät valmistautua tulevaan kesään ja entistä kovempiin tuloksiin kisoissa. Näyttää muille mistä se kana k*see ja kuinka kovaa sitä oikeastaan voikaan mennä. Mutta...
Edellisessä kirjoituksessa tuli ilmi tuo jalan ongelma. No sitä hoidettiin kolme viikkoa. Eli viikon lääkekuuri, hierontaa, venyttelyä. EI JUOKSUA!!!!!! Kävelynkin jätin muutamiin lyhyisiin kävelyihin koiran kanssa ja viikonlopun hirvenmetästykseen. Ainoat lajitreenit tein uimahallissa kerran viikossa. Ja sielläkin uitiin "ilman jalkoja". Saatiin vähän lisää tekniikkaa käsiin ja ehkä voimaakin... =) Ja siihen lisäks luistelua kerran viikossa.
Viime viikon torstaina eli 17.11 loppui tuo lääkärin määräämä juoksukielto. Tarkoitus oli testata jalkaa heti. No kroppa päätti toisin. Pukkasi ennen keskiviikkoa päälle mukavan flunssan, mutta onneks ilman kuumetta. Torstaina kuitenkin jäällä pääs vähän testaamaan jalkaa ja lauantaina vielä lisää jalan testiä jäällä. Ei tuntunut pahalta, joten toiveet ei ole kaikki vielä menetetty... =) Pyörälläkin on tullut muutama kammen pyöräytys vedettyä. Sen verran vain, että testattiin polkimien ja kenkien säätöjä. Noohh.. aloitetaan sitten kunnon treenit, kun saadaan äijä terveiden kirjoihin... siis fyysisesti. Henkisesti terveeksi ei taida saada tekemälläkään... =)
Jotain hyvää tässä syksyssä on kuitenkin ollut. Siis paljonkin hyvää kaikin puolin elämässä, mitä nyt tämä treenaus ollut vähän niin ja näin. Ja siihen liittyen hyvää on ollut juuri tuo ohjattu uintitreeni. Matti opettajana ja porukkaakin on ollut. Eli Ogoloma Triathlon, meidän oma "triathlonseura". Toisaalta tuntuu oudolta treenata porukassa. Oon aina ollut ujo kuin rautakanki ja sosiaalinen kuin banaanikärpänen. Ja nyt pitäis treenata porukassa. WHAAATTT?!?!?!?!?!? Yks trileirikin oli Kuortaneella viime viikonloppuna, mutta enpäs osallistunut, kun oli vähän pelko tuosta jalasta ja köhä päällä pahasti. Seuraava leiri olis jo tammikuussa ja ennen sitä jo maratonspinningiä jne... Porukassa treenamista helpottaa tosi paljon se, että tuo meidän porukka on aivan huippua. Jaetaan ilot ja surut, tuetaan toisia ja kannustetaan. Annetaan neuvoja ja muuta kivaa. Lempinimiäkin on jo jaettu. =) On WhatsApp ryhmä ja Facebook sivu. Ja tuossa ryhmässä jaetaan tosi hyvää infoa treenausta varten. Muutama viesti päivässä ja pelkkää asiaa... =) Mutta se siitä tekeekin niin hienoa.

Mutta sitten tämän syksyn ja talven kuvioita... Mitä pitäis tehdä toisin, että ens kesänä Joroisilla vedetään sellanen aika puolikkaalla, että oksat pois? No enpäs tiedä. Pitäiskö treenata...?!?!? =) Oikeastaan kaikki on valmiina, paitsi äijä ite. Sekä fyysisesti, että henkisesti ollaan vähän vaiheessa. Ja molempiin vaikuttaa tuo kropan tilanne. Takaraivossa paukkuu kokoajan kysymys kestääkö jalka... Jos sillä ei pysty enää juoksemaan niin sitten taitaa käydä hassusti... =( Tai no juoksemaan pystyy, mutta kipeää se tekee. Mutta on sitä nyt hoidettu ja hoivattu. Vielä pitäis virittää pää ymmärtämään, että pitää aloittaa tarpeeks rauhallisesti. Tekis mieli mennä jo ja kovaa, mutta pakko olis malttaa.
Maanantaina olis tarkoitus aloittaa treenit ens kesää varten. Pientä muutosta on kuitenkin tulossa. Ajatus on vetää pitkää pk-treeniä sekä lyhyttä vk-treeniä. Ja mäkijuoksua sekä mäkiajoa pyörällä. Tahkolla huomas sen, että varsinkin juoksussa pitää saada noita kovatehoisia mäkijuoksuja alle. Pyörällä niitä tuli viime kesänä melko paljon tehtyä, niin ei ne mäet tuntunu kisassa enää niin pahoilta. Uinnissa ei tartte kuin kuunnella opettajaa ja tehdä sen mukaan =) Kokeillaan siis virittää kroppa sellaiseen kuntoon että oksat pois. Ja sitten vielä, kun sen pystyis toteuttamaan... ;) Onneks on tuo seurajuttu ja sen myötä tulee leirejä, yhteistreenejä jne. Tasotestitkin olis hyvä tehdä jossain vaiheessa. Edelliset tehtiin Vuokatissa juuri ennen määrätietoisen harjoittelun aloitusta. Niin ja tietenkin kehonhuolto. Siihen olis tarkoitus panostaa entistä enemmän. Tähän apuja tuo isänpäivälahja. Nyt aletaan rullaamaan kehoa oikein kunnolla. Kiitos siitä Annalle ja Aleksille =). Tuo kehonhuolto ja lihastasapaino on kuitenkin tämän ikäisellä K.K.O:lla (Kuivan Kesän Oravalla) oltava kunnossa. Niin vältytään vammoilta ja palautuminen on nopeampaa. Niin ja voidaan vetää kovaakin kovempia treenejä.
Kaikki tämä jää nähtäväksi, mutta sehän tästä tekeekin niin jännää. Koskaan ei tiedä miten käy ja pääseekö siihen kuntoon kuin olis tarkoitus.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Vastus lateralis... johan tuo nimi viittaa siihen, että nyt vastustaa

Tuossa edellisessä kirjoituksessa oli maininta ettei syytä huoleen tuon jalan takia... nooh. Sain sitten viimeinkin tilattua ajan tohtorille ja oli aika tylyä kuultavaa... Vastus lateraliksessa, eli reiden ulommaisessa lihaksessa on ongelmia. Kolmen viikon ehdoton juoksukielto ja viikon lääkekuuri päälle. Tämän jälkeen saa kokeilla juoksua, mutta lopetettava heti jos kipuja ilmenee. Jos näin käy niin lepoa jatkettava ja lääkekuuri uudestaan päälle. Tuona aikana toki itsehoitona kylmää ja venyttelyä sekä hierontaa. Jos näillä ei saada ongelmaa selätettyä niin lajin vaihto tai puukon alle... Ja tuo ongelma on nimenomaan se, että tämä kyseinen lihas on jatkuvassa jännityksessä. Tai näin ainakin sen ite ymmärsin ja siltä se tuntuukin. Kokoajan tuntuu kuin lihas katkeaisi pienestäkin kosketuksesta. Ja tämän on aiheuttanut virheasento pyöräilyssä ja juoksussa. Eli tuo Tahkon kisa oli sittenkin fyysisesti raskaampi kuin arvasinkaan. 90 kilometriä pyöräilyä jalkaterä 45 asteen kulmassa sisäänpäin ja siihen päälle puolimaraton jalan ollessa samassa asennossa. Tähän päälle vielä Vaasan kisa ja tuo PaaluRUN. Eli olisi ollut ehkä syytä käydä heti kisan jälkeen tohtorilla, mutta eihän sitä nyt lääkäriin sellaisista pikkuvaivoista. Nyt tämä pikkuvaiva pahimmassa tapauksessa päättää tämän kivan lajin harrastamisen...
Ja mitä opimme tästä. Ei kannata välttämättä yrittää mennä hampaat irvessä kivuista välittämättä. Se ei ole heikkoutta, kun myöntää kivut ja ongelmat. Eikä se ole heikkoutta, kun hakee apua niihin kipuihin ja ongelmiin. Päinvastoin, se osoittaa suunnatonta rohkeutta ja voimaa. Niin ja viisautta. Ja tämä koskee käytännössä kaikkia asioita. Sekä urheilussa, että urheilun ulkopuolella. Yksinkertainen asia, kun sen vain oppii ymmärtään ja hyväksymään. Itteäni en pidä siinä mielessä rohkeana ja viisaana, koska lähdin lääkärin puheille vasta kun oli aivan pakko.

Mutta miten tästä eteenpäin...? Mistäs v*tusta minä sen tietäisin... =) No uintia ei kielletty ja pyöräillä saa jos ei aiheuta kipuja. Myös kävelylenkit on ok, jos ei tule kipuja. Eli jatketaan sitten sitä peruskestävyyskautta vielä jonkin aikaa. No entäs jos jalka ei parane? Joroinen on jo maksettu ja päätavoite on vasta kesällä 2018. Kyllähän kisat pystyy läpäisemään kävellenkin, mutta... No lähdetään kuitenkin siitä, että jalka saadaan kuntoon ja homma lähtee taas käyntiin kunnon tohinalla. Puukon alle meno ei kiinnosta kovinkaan paljon... =)

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Uusi kausi... siis harjoituskausi. Ei TV-sarjan tuotantokausi tai jotain. PaaluRUN päätti kauden vai avasi uuden...

Treenien aikataulutusta. Mitä tehdään milloinkin. Kuinka kehitetään itseä ja treenejä, jotta päästään siihen tavoitteeseen mikä tulee eteen?
PaaluRUN 1.10, matkana 10 km, avasi tämän uuden kauden. Vai lopetti edellisen...? Tuo kisahan oli ajallisesti juuri lepokauden lopussa. Eli sinne mentiin kylmiltään nauttimaan lapsuusajan maisemista. Maisemista kyllä saikin nauttia, mutta sitten itse juoksu oli aivan jotain muuta kuin nauttimista... Väkeä oli kerääntynyt oikein mukavasti Paalupaikalle, keli oli syksyisen tuulinen mutta aurinkoinen. Ja kyllähän kaikki tietää nuo Paalupaikan maisemat... =) Ajanotossakin oli ns. kotikenttäetu, kun Matti oli ajanottajana. Hieman ennen lähtöä vähän lämmittelyä ja venyttelyä. Musiikin kuuntelua ja sinne oman mielen sopukoihin tunkeutumista. Sen verran on tuo triathlonjuttu jäänyt päälle, että oli pakko käydä hieman vettä sivelemässä naamaan järvestä ja sitten kävelin pyörän ohi ja kosketin sitä... =) Sitten viivalle ja odottamaan... taas alkoi jännittämään. Mikähän siinä on, että aina kun lyödään numerolappu rintaan niin käy näin...??? Lähtölaukaus ammuttiin haulikolla ja siitä vauhdilla matkaan. Ja nimenomaan vauhdilla. Ekat pari kilometriä mentiin 4,5 min/km vauhtia... eli HIEMAN liian kovaa. Yritin sitten laskea vauhtia normaalimpaan tasoon, mutta alun vauhti oli jo tehnyt tehtävänsä. Sykkeet oli liian korkeat, jalka tuli kipeäks jne. Ja sykevyökin irtosi. No sitten mentiin vain fiiliksen mukaan. Ja jalkakipu suljettiin pois mielestä. Sadeharjulla oli onneksi tarjolla sen verran hyvää urheilujuomaa, että siitä sai kovasti lisää energiaa jatkaa matkaa. Ja olihan ne maisemat komeat.
Maaliin tultaessa sain vielä heitettyä jonkinlaisen loppukirin vaikka takki oli aivan tyhjä. Viivan ylityksen jälkeen alkoi kipu tuntua oikeassa jalassa. Eli Tahkon jäljet edelleen vaivana... Matkan aikana kipu ylettyi jo lonkkaan asti, mutta sen sai häivytettyä jotenkin. Maalissa sitten ei tarvinnut enää sulkea kipua, niin meinas lähteä jalat alta. Onneks niin ei kuitenkaan käynyt. Annan kanssa siinä jutellessa jalan kipukin laski. Siihen päälle vielä luomujuomaa palautukseen niin alkoi aurinkokin paistamaan. Ja vielä kun arvontaonni osui kohdalle ja voitin hienon taskulampun... =) Aika oli vaatimattomat 57 minuuttia ja risat. Kuitenkin jälleen kokemusta kisavauhdin ja oman vauhdin tiedostamisesta. Ei pidä lähteä alusta täysillä jos ei jaksa loppuun asti niin kovaa...Kuitenkin huikea kilpailu ja toivottavasti saa jatkoa tulevina vuosina. Varmasti tulee olemaan kisakalenterissa tämä kisa aina, kun järjestetään.

Sitten paluu tähän hetkeen. Tuon PaaluRUNin jälkeen otin pari päivää lepoa ja pelkäsin, että pitääkö tuota jalkaa oikeasti näyttää jollekkin tohtorille... Ehkä olis jo silloin alussa pitänyt se hoitaa kuntoon. Mutta kun ei. Maanantaina kisan jälkeen hieronnassa oli itku tulla, kun otti niin kipeää jalkoihin. Juoksutekniikkaa siis pitää kans hieroa.
Kuitenkin tuosta juoksukisasta sai lisää intoa aloittaa uusi kausi kunnolla. Maanantaisin käydään porukalla uintitreeneissä Matin opastuksella. Jo nyt muutaman kerran jälkeen huomaa kuinka tärkeä osa uinnissa on oikealla tekniikalla ja kuinka paljon tehoja tuo lisää, kun osaa käyttää myös jalkoja uinnissa oikein. Vauhti kasvaa ja sykkeet pysyy riittävän alhaalla. Ei tartte tehdä niin paljon töitä, kuin jos olisi tekniikka epäkunnossa.
Juoksulenkkejä ei ole tullut tehtyä kuin muutama viikossa. Jalka kipeytyy joka kerta lenkin alussa, mutta kun lämpenee niin johan alkaa lenkkarit liikkua. Eli ei syytä huoleen... kait... =) Pyörällä sitten ei olekaan poljettu lainkaan. Toki halliin saatiin nyt tehtyä sellainen pieni treenihuone ja tarkoitus olis siellä aloittaa trainerilla polkeminen. Pitkää ja uuvuttavaa lenkkiä. Ja päälle aina vähän lihaskuntoa. Oikeastaan ei malttais odottaa ens kesän kisoja. Varsinkin, kun joku aika sitten huomattiin että olis kiva lähteä kisaamaan ulkomaillekin... aitoon Ironman-kisaan... Ei nyt kuitenkaan Hawaijille...vielä...
Mentaalitreeniä on sitten tehty päivittäin. Eli pyritty aina stressitilanteen tullessa eteen saamaan aivot hoitamaan tilanne kuntoon. On väännelty ja käännelty mielen sopukoita ja haettu sieltä keinoja saada asiat kuntoon. Saada lenkillä kivut unohtumaan ja väsyminen jäämään taakse. Kidutettu kroppaa ja pyritty saamaan mielen avulla keho unohtamaan kivut ja säryt. Ja kyllä se alkaa kokoajan toimimaan paremmin ja paremmin. Sen on huomannut, että fyysisellä puolella, kun pitää antaa tasoitusta niin paljon muille niin haetaan sitten henkisellä puolella se yliote. Olis pitänyt ehkä nuorempana jo aloittaa kestävyysharjoittelu...
Miten se mieli saadaan sitten toimimaan edellä mainitulla tavalla...? Opetellaan nauttimaan pienistäkin asioista. Äsken näin, kun talitintti istui terassin kaiteella. Alkoi hymyilyttämään, kun katseli sen touhuja. Metsässä liikkuminen ja luonnon kuunteleminen. Pyritään tekemään asioista tarpeeksi yksinkertaisia, ei tämä kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole... =) Ai mikä ei ole rakettitiedettä? No elämä... =)

tiistai 13. syyskuuta 2016

Ylimenokausi...siirtymäkausi... ihan vaan lepoa tai jotain

Otetaan happea ja levätään... Keho ja mieli pitää saada palautumaan kisoista ja treeneistä... Pitää löytää taas se into ja inspiraatio... Mietitään miten treenausta kehitetään...
Niinpä. Miten se sitten toimii ihan niinkuin aikuisten oikeasti? No aika heikosti. Kuukausi oli tarkoitus pitää taukoa. Se lyheni kolmeen viikkoon. Tuon kolmen viikon aikana tuli nyt jonkin verran liikuttua, mutta aina ilman sykemittaria. Sen laitoin päälle vasta eilen, kun tein vajaan tunnin kävelylenkin matalilla sykkeillä.
Tuohon kolmeen viikkoon tosin mahtui jäävuoro kerran viikossa sekä äärimmäisen rentouttava karhujahti Suomussalmen jylhissä maisemissa.












Saaliina jälleen kokemusta, hyvää mieltä sekä aamuin ja illoin usean kilometrin pituisia kävelylenkkejä pitkin mehtiä. Tosin karhu jäi tälläkin kertaa kaatamatta, mutta sehän ei ole pääasia vaan liikkuminen luonnon rauhassa. Ja ilman sykemittaria... =)

Mutta miten tuollainen ylimenokausi, vai mikä se onkaan, vaikuttaa "urhelijan", tässä tapauksessa minun, mieleen ja kehoon. Ensimmäinen viikko Vaasan kisan jälkeen meni ihan vaan lepäillen. Tosin kesäloman jälkeen töihin palaaminen ei välttämättä ole sitä parasta lepoa... =) Keho ja mieli ei kuitenkaan kovin paljon huutanut päästä lenkille tai uimaan eikä pyörällekään ollut kovaa poltetta. Tosin moottoripyörällä heitettiin pari pientä lenkkiä, joista toinen MKKV:n tapahtuma yhteiskoululla. 49 pyörää koulukiusaamisen vastaisessa tapahtumassa. Hieno ja tärkeä asia, ja sai samalla mopoilla ja kasvattaa moponvaihtokuumetta lisää... =) 
Toisella viikolla alkoi jo tuntumaan siltä, että kohta olisi jo päästävä aloittamaan treenit. Ja tätä poltetta ei helpottanut yhtään ilmoittautuminen ensi kesän pääkisaan, eli Joroisille puolen matkan kisaan. Tähän päivään mennessä n. 1200 osallistujaa tulossa... Eli jonkin verran enemmän kuin Tahkon noin 300 kilpailijaa. 
Treenamattomuus kuitenkin alkoi näkyä. Keho alkoi kipeytymään ja se vaikutti myös mieleen... Tuli niska- ja selkäkipuja jotka sitten saivat aikaan pääkipuja. Jalat tuntuivat jäykiltä, vaikka yritin venytellä lähes päivittäin. Mielikin vaati jo kovempaa liikuntaa. Kuitenkin halusin saada Tahkon kisassa ongelmia tuottaneen nilkan kuntoon. Lääkäriä se ei (ehkä) kuitenkaan vaatinut vaan ainoastaan lepoa ja tarpeeksi kevyttä liikuntaa. Niin ja venyttelyä. Toki tuon kolmen viikon aikana tuli jo suunniteltua mm. tulevan syksyn ja talven uintitreenejä. Opettaja löytyi (tuttu ja turvallinen Matti) ja nyt aletaan tosissaan hakemaan uintiin lisää tehoja, tekniikkaa unohtamatta. Ja taitaa nyt tulla eteen myös niitä ryhmäuintejakin...
Entäs sitten pyörä ja juoksu... Hiljaa hyvää tulee ja tämä treenikausi aloitetaankin ihan erilailla kuin aikaisemmin. Eilen tuli jo vedettyä metässä poluilla vajaan tunnin mittainen kevyt kävelylenkki. Ja matalilla sykkeillä. Eli tarkoitus ainakin kuukausi vetää lenkit 1- ja 2-alueilla. Rakennetaan siis sitä peruskestävyyttä lisää. Toki joka viikkoon pitää mahtua yks ns. normaali lenkki myös. Muutenkin yritetään hakea vähän erilaista lähestymistapaa, varsinkin kisoihin. Se mikä se tulee olemaan ja toimiiko se niin jää nähtäväksi. 
Lyhyt vastaus tuohon aikaisempaan kysymykseen, että vaikuttaako tuo tauko. No kyllä se vaikutti, sekä hyvässä että huonossa mielessä. Monesti on saanut lukea, että ei meinaa löytää inspiraatiota aloittaa uutta treenikautta ja ei kiinnosta. Omalta osalta ainakin kävi päinvastoin. Oikein odotti, että pääsee aloittamaan. Oliko sitten viime kausi ollut liian kevyt treenien ja kisojen suhteen...???? En usko. Ehkä on vain tullut löydettyä harrastus jonka parissa oikeasti viihtyy. =)

Jotakin hyvää tässä tauossa on kuitenkin ollut. On saanut aikaa käydä kesän kisat läpi. Mitä olisi voinut tehdä toisin, sekä kisassa että valmistautumisessa. Ja miten treenejä tulisi muuttaa. Mutta niistä lisää tässä syksyn mittaan. Ei kaikkea hyvää kerralla... =) Kuitenkin kokemuksen karttuessa myös tavoitteet kasvaa. Ja tavoitteena joka kesä mennä kovempaa kuin edellisenä kesänä. Toteutuuko se...????? Ja kuinka kovaa mennään...?????

maanantai 22. elokuuta 2016

Kauden päätöskisa Sun City Triathlon Vaasa. Mitäs sitten...?!?!?!?!?!

Tahkon jälkeen ajattelin monesti, että kuinka voi latautua henkisesti huomattavasti lyhyempään ja kevyempään kisaan? Kuinka saa oikeanlaisen latauksen kisaan? Vielä edellispäivänä ennen kisaa ei jännittänyt yhtään ja muutenkin oli sellainen olo, että henkisesti ei olla nyt kyllä sillä tasolla mitä pitäisi. Aamulla kuitenkin oli kaikki toisin. Seiskalta, kun Vaasassa heräsin oli jo hieman perhosia vatsassa. Aamupala meni hyvin alas, mutta kyllä huomasi että kaveri oli hieman omissa mietteissään... Eli vaikka tuntui siltä ettei pää ollut valmis, niin kuitenkin mieli oli tehnyt töitä koko ajan kisan eteen.

Tahkon jälkeen treenejä ei tosiaan tullut mitään muuta kuin kaks jäävuoroa ja muutama kevyt kävelylenkki koiran kanssa. Eli ei paljon herkistelty, mutta ei myöskään vedetty kroppaa liian tiukalle... =) Mutta entäs sitten mieli...? Vaasaan saavuin jälleen päivää ennen kisaa, niinkuin ammattilaiset... Yöpyminen jälleen kerran Tarun ja Samin hostellissa. Täytyy myöntää, että jos toinen vaihtoehto olisi lähteä aamulla kukonlaulun aikaan ajamaan niin ei tartte paljon miettiä kumman valitsee. Illalla hyvä leffa, hyvää seuraa ja hieman tankkausta (karkkia ja sipsejä...). Aamulla seiskalta ylös, aamupala naamariin ja kamat autoon ja liikkelle. Reitti oli jo tuttu viime kesältä joten sitä ei tarvinnut käydä sen kummemmin läpi. Keli tosin oli sitten aivan jotain muuta kuin viime kesänä. Viime kesänä oli yli 20 astetta lämmintä, veden lämpötila tais olla 22 astetta ja tuulen suhteen oli niin sanottu sulkapallokeli. Nyt oli noin 18 astetta lämmintä, veden lämpötila 15 astetta ja siinä tuulessa ei olis voinu pelata etes tennistä... =)
Puoli ysiltä ilmoittautumaan ja pyörä ja kamppeet valmiiks. Ysiltä kisainfo ja sitten vain keskittymään. Anna oli tässä vaiheessa jo tullut paikalle, mutta en siinä tohinassa edes huomannut koko tyttöä. Sitten vain märkäpuku päälle ja rantaan. Silmälasit Annalle ja vielä viime tsempit. Tässä vaiheessa myös Taru oli lasten kanssa saapunut paikalle. Hetki ennen starttia kävin ottamassa muutaman lämmittelyvedon. Silloin iski kauhea paniikki. Tämä vesihän on kylmää!!!!!!!!! Ja nuo aallot... Mitä ne on????? Eikös Vaasassa pitäis aina auringon paistaa ja meren olla peilityyni? Onneks ei kuitenkaan irtoraajoja kellunut meressä, kuten Riossa... Lähtöpaikan hain tarkoituksella hieman taaempaa ja vasemmasta reunasta. Tarkoituksena välttää viime kesäinen suunnistusvirhe. Ja kyllähän se toimikin. Ei tullu ylimääräisiä metrejä kovinkaan paljoa. Tosin tähän auttoi suunnattomasti vahvuudella olevat uimalasit. Itse uinti oli kyllä melkoista taistelua. Vaikka uintiaika oli käytännössä sama kuin viime kesänä, tekivät aallot uinnista todella hankalan. Merivettä tuli nieltyä muutama suullinen ja muutaman kerran alkoi päässä heittää niin paljon, että oli pakko vaihtaa rintauintiin. Annakin huomasi ongelmat uinnissa ja kysyikin, että onko kaikki kunnossa kun tulin vaihtoon. Ennätin vain vastata, että oli melkoiset aallot. =)
Ekan vaihdon otin TOSI rauhassa, että sain sykkeet ja pään tasaantumaan. Sitten pyörä joukkoon ja liikkeelle. Ja nyt, kuulkaa kaikki. EN KAATUNUT!!!!!!! JIPPII!!!!! Eli jotain on tullut opittua... =) Pyöräreitti oli tuttu jo entuudestaan niin oli todella mukava polkea. Ja toki, kun tiesi että matka olisi yli kolme kertaa lyhyempi kuin Tahkolla. Kadenssi pysyi kokoajan sopivana, vaikka puolet matkasta oli melkoista vastatuulta. Siitä huolimatta tuli muita kisailijoita selkä edellä vastaan vähän väliä. Oli jälleen lentokeli ja kääntölenkin jälkeen tuuli oli myötäinen, niin lentäminen vain jatkui. Välillä mietin hieman jalkoja. Kuinka ne jaksaa juoksun ja kuinka Tahkolla kipeytynyt (särkynyt?) nilkka kestää juoksun? Nooh suljetaan kipu jälleen vyötärön alapuolelle. Niinhän Hailekin teki aikoinaan. Se toimi ja pyörältä tulin hyvässä kunnossa toiseen vaihtoon. Jaloissa ei kipuja ja väsymyskin oli jossain muualla... Pyörä telineeseen, kypärä pois ja lenkkarit jalkaan. Ja eikun liikkeelle. Ja lentokeli jatkui. Juoksussa ei ollut mitään ongelmia, jalat pelas ja nilkka ei kipuillut. Ja taas alkoi tulemaan niitä selkiä vastaan. Ei muuta kuin kellosta sykkeet piiloon ja vauhtia lisää. Ajattelin, että nyt mennään niin kovaa kuin kroppa antaa myöten. Puolessa välissä oli reitillä pieni matka polkujuoksua ja siinähän se oikea nilkka pyörähti. Astuin kiven päälle ja kuului mukava naksahdus. Jatkoin matkaa ja katsoin vain, että nilkka pysyy joukossa...=) Kyllähän se pysyi eikä siinä mitään sen suurempaa sattunut. Säikäytti vain. Ja kyllä muuten tuntui päässä hyvältä, kun tajusin, ettei tarvitse juosta kuin 2.5 km enää ja ollaan maalissa. Ja puolet siis jo juostu. Tahkolla piti juosta kuitenkin jonkin verran enemmän. Juoksu oli nousujohteinen, eli pystyin kokoajan kiristämään vauhtia. Sillalla aloin jo ottamaan loppukiriä ja maalisuoralla hieman yritin nostattaa tunnelmaa =). Maaliviivan ylitettyä jälleen se sama tunne kuin ennenkin. Polvilleen maahan ja kaikki voima poissa. Taas yksi kisa takana. Ja bonuksena tälle kisalle oli, että nyt saa ihan luvan kanssa levätä ja hoitaa kropan kuntoon. Ei enää kisoja tälle kaudelle. Ainakaan mitään suunniteltua... Varsinkin tuo nilkka pitää saada kuntoon mahdollisimman pian. Kisassa viime kesään verrattuna uinti meni samaan aikaan vaikka aallot oli aivan eri luokkaa. Pyöräosuus oli puolisen minuuttia nopeampi tänä vuonna ja juoksu tais olla minuutin verran nopeampi. Kokonaisaika kuitenkin tänä vuonna hitaampi, koska vaihdot otin nyt paljon rauhallisemmin. Ja viime vuonna maksimisyke oli juoksun aikana hieman yli 200, tais olla 202. Kun maalissa kannustusjoukkojen luona tarkastelin niin maksimisyke oli 222.
Ja edelleen täytyy korostaa sitä kaikkein isointa asiaa, eli kannustusta. Kyllä tuntui hyvältä kuulla ne huudot ja nähdä ilmeet. Ne lisäsi omalta osaltaan tuota lentofiilistä pyörälle ja juoksuun. Eli suuret kiitokset Anna, Taru, Åsa, Tilda ja Ossi.

Tästä on hyvä nyt ottaa hieman happea ja sitten alkaa taas treenit ensi kautta kohti. Täytyy kyllä myöntää, että tämä tuleva siirtymäkausi tulee kyllä tarpeeseen. Tänään otin sellaiset kevyet kolmen tunnin päikkärit. Tais joutua kroppa kuitenkin lujille kisoissa ja treeneissä, niin ja samoin mieli. Vaikka tänä kesänä ei ollut kuin kolme kisaa, niin nyt jälkeenpäin ajateltuna ovat kroppa ja mieli olleet aika lujilla. Toki kehitystä ja kokemusta on tullut kovasti. Tuleva treenikausi pitääkin rakentaa hieman erilailla ja täytyy ehkä kokeilla hieman toisenlaista valmistautumista kisoihin.
Kiitos kaikille teille jotka olette olleet mukana kisoissa, joko paikan päällä tukemassa tai muutoin. Kiitos perheelle joka mahdollistaa tämän harrastuksen. Ilman teitä tämä ei onnistuisi. Ilman teidän tukea seinien yli kiipeäminen olisi lähes mahdotonta. Se fiilis kisan aikana, kun tietää että maalissa odotetaan on jotain sanoinkuvaamattoman suurta.
I'm on the frontline, don't worry I'll be allright, the story is just beginning.


maanantai 15. elokuuta 2016

Analysointia ja mitä opimme Tahkon puolikkaasta

Tahkon kisasta on nyt reilu viikko aikaa. Kroppa alkaa olemaan jo ihan ok kunnossa. Mitä nyt tuo oikea nilkka vielä hieman aiheuttaa harmaita hiuksia. Takaraivossa jo paukkuu, että kestääkö se Vaasan kisaa tulevana sunnuntaina... Nooh se nähään sitten Vaasassa... =) Mieli palautui yllättän nopeasti. Tai sitten se on vieläkin jossain muualla... =) Mikä tosin on aivan normaalia.
Tahkon jälkeinen viikko otettiin tosiaan sitten aivan naatiskellen. Maanantaina hierojalla saatiin pahimmat jumit auki, kiitos siitä jälleen kerran. Tiistai meni ihan nuon vaan ja keskiviikkona käytiin kummitytön synttäreillä Seinäjoella. Eli tankkaus on ollut kyllä kisan jälkeen aivan huikean hyvää. Keskiviikkonakin oli jos minkä sorttista kakkua ja leivonnaista. Ähkyynhän niistä tuli, mutta kun oli niin hyvää... =) Keskiviikko oli muuten päivä jolloin vasta otin pyörän pois autosta. Siis vasta keskiviikkona... Ja samalla pesin sen. Ei oo ollut hirveää hinkua pyörän selkään, eikä tosin lenkillekään. Lenkkaritkin laitoin vasta eilen ekan kerran jalkaan, kun kävin koiran kanssa kävelyllä. Kyllä ne vielä mahtu... =) Ja mitä tuohon kakkuun ym. leivonnaisiin tulee niin eilenkin saatiin kakku mahan täydeltä, kun oli Niilon synttärit. Eli tämä viikko on ollut yhtä juhlaa. =)
En kuitenkaan ihan täysin unohtanu liikuntaa. Torstaina pelattiin reilu tunti pipolätkää jäähallilla. Olipas vaihteeks mukavaa luistella. Ihan vähän vain tuntui Tahkon kisa vielä jaloissa. Eniten tuossa nilkassa. Diagnoosia sille ei ole, koska eihän sitä nyt lääkäriin... =) Todennäköisesti nivelsiteet sai vähän siipeensä, kun kaaduin pyöräilyn alussa. Huomasin myös pyöräilyn aikana, että oikea lukkopoljin oli löysällä ja jalkaterä vääntyi kokoajan väärään asentoon ja sitä piti vääntää takaisin. Juoksussa sitten tämä pyörässä rasittunut nilkka ja pohje rasittui lisää ja tässä lopputulos. Mutta kyllä se siitä.
Raportin kirjoitin kuvien kera jo viikko sitten. Ja pariin kertaan oon sen lukenut ja kuvat ja videot kattonu läpi. Kyllähän se vieläkin nostaa tunteet pintaan. Oli niin hieno kokemus. Ja kun sen sai jakaa perheen ja ystävien kanssa.
Nyt kuitenkin hieman syvempää analyysia ja lukuja tuosta kisasta. Matkana siis 1/2-matka eli 1,9 km uinti, 90 km pyöräily (nousua 843 m) ja 21,1 km juoksu (nousua 198 m). Tai siis hölkkä mun kohdalla... =) Kokonaisaika oli hieman alle 7 tuntia, eli 06.54.40. Uintiaika oli 00.44.19, vauhti 140 s / 100 m, keskisyke 157 ja maksimisyke 164. Pyöräilyaika oli 03.13.36, keskivauhti ekalla kiekalla 28.6 km/h ja tokalla kiekalla 27.9 km/h, keskikadenssi oli 82 ja maksimi 118, keskisyke 158 ja maksimi 179. Juoksuaika oli 02.42.43, keskivauhti ekalla kiekalla 7.08 min/km ja tokalla kiekalla 7.42 min/km, keskisyke 158 ja maksimi 181. Koko kisan keskisyke oli 158 ja maksimi 181, sijoitus 255 ja kaloreita meni koko kisan aikana 6127 kcal. Vaihtoihin menikin sitten aikaa jonkin verran, mutta otin ne tarkoituksella rauhallisesti.
Ja mitäs nämä sitten tarkoittaa...? Mistäs minä sen tiiän, kysykää joku toinen... =) Uinti meni sen hetkiseen kuntoon nähden ihan hyvin. Kotona uin saman matkan hieman päälle 40 minuutin. Pyöräilyyn ei ole mitään vertailua, koska ikään en oo 90 km pyöräillyt ennen kisaa. Kuitenkin pyöräilyyn oon melko tyytyväinen. Reitti oli todella mäkinen ja noin 20 km matkasta tuli vettä kuten esterin paikasta jonne ei aurinko paista... Nestettä ja energiaa pystyin tankkaamaan omasta mielestä riittävästi. Juoksu taas sitten oli kyllä sellaista taistelua ja Via Dolorosaa että oksat pois. Toki reittikin oli mäkinen ja raskas. Siitä huolimatta aika oli aivan liian huono. Vaikka tulin pyöräilystä omasta mielestäni hyvässä kunnossa ja olin säästellyt jalkoja juoksuun, niin näin ei ollut käynyt. Osaltaan vaikutti etten koskaan ennen ollut juossut noin pitkästi niin ei tiennyt miten siinä käy. Ja tokalla kierroksella ei ollut enää paukkuja nostaa vauhtia, että olisi näyttänyt juoksu juoksulta eikä hölkältä... =) Kuitenkin lopputulokseen oon ihan tyytyväinen. Maaliin asti hengissä elämäni ekasta puolen matkan kisasta. Jo se itessään toi paljon uutta voimaa ja tietoa miten tästä jatketaan kohti kaikkien aikojen triathlonkesää 2018. Siis ainakin omalta osalta kaikkien aikojen triathlonkesää. Vaikka juoksu on ollut mun vahvin laji niin sitä pitää ennestään vahvistaa. Onneks kohta kausi on ohi ja on koko talvi aikaa hioa kuntoa ja tekniikkaa.
Nyt aletaan pikkuhiljaa kääntämään katseet ja mieli kohti sunnuntaita ja Vaasaa. Matka pikamatka ja tarkoitus jälleen sama. Päästä hengissä maaliin ja saada lisää kokemusta. Ja olishan se hienoa jos viime vuoden aika paranisi.... =) Ja nyt ei tartte enää säästellä yhtään, vaikka ei se oo onnistunu aikaisemmissakaan kisoissa.