Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Päätösmatkat kaudelle 2017. Vaasa maraton 2.9.2017 sekä WIndal 1/2-maraton 30.9.2017

Kauden päätös venyi pitkälle syksyyn, ihan kuin ammattilaisilla. Konalla kisataan vasta parin viikon päästä. Tosin päätöskisat olivat puhtaasti juoksukisoja. 2.9.2017 Vaasa maraton, 10.5 km Vaasan kisa valittiin yhdessä valmennattavan, Annin, kanssa. Reitti sopivan tasainen ja kisa oli mukavan lähellä, mutta ei kuitenkaan ihan takapihalla. Tarkoituksena hakea kokemusta numeron kanssa juoksemisesta sekä kisavauhdista jne. Vasta ensimmäinen yhteinen lenkki, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mukana myös Ogolomasta Sanna sekä Evijärven vahvistus Jaakko. Toki kisassa oli monta sataa muutakin osallistujaa... =) Anna oli myös mukana kameran kanssa ja kannustamassa. Matkaan lähdettiin aamusta ysin aikaan. Sanna tuli kyytiin jo Vimpelistä ja matkalta poimittiin sitten Jaakko ja Anni vielä mukaan. Vaasaan saavuttiin hyvissä ajoin ennen kisaa, keli oli mahtava. Syksyinen, mutta kuitenkin lämmin ja lähes tyyni. Oudon levollinen olo oli kokoajan. Ehkä ajatukset oli ennenkaikkea Annin j

Sun City Triathlon 400/20/5

Kuva
19.8.2017 Noniin... tuo suomenkielen yleisin sana. Alunperin oli tarkoitus lähteä Vaasaan vasta sunnuntaiaamuna, mutta onneks ei niin tehty. Lähdettiin siis Annan ja Aleksin kanssa lauantaina kahdentoista jälkeen auto pakattuna kohti Suomen aurinkoisinta kaupunkia, Vaasaa. Kahtena edellisenä vuotena on majoituttu Tarun ja Samin luona. Tällä kertaa ajateltiin mennä suuren maailman tyyliin hotelliin, Tropiclandiaan. Tai siis Cumulus Resort Tropiclandia. Tarkoituksena viettää pieni kylpyläloma siinä sivussa. Vaasaan saavutiin ja ensin vähän shoppailua. XXLstä haettiin Aleksille Jopoon uudet nupit sarviin ja vähän muuta kivaa. Sitten Prismaan hakemaan Niilolle synttärilahja ja mäkkäriin ensimmäiselle tankkaukselle. Kiire oli kova hotellille. Olihan kylpylä viimeistä päivää auki ennen huoltoa. Siispä kaasu pohjassa hotellille, kirjautuminen ja kamat huoneeseen. Ja pyörä myös... =) Äkkiä pyyhkeet ja uikkarit mukaan ja altaisiin. Täytyy myöntää, että oli melko outo tunne uida kylpylässä ja n

Kauhajärvi triathlon 29.7.2017

Kuva
Kesän aikana piti alun perin vetää neljä kisaa, Alajärven Rokulitriathlon 475/20/5, Joroinen 1,9/90/21,1, Tahkon perusmatka 1,5/45/10 ja Vaasan pikamatka 400/20/5. Tahko putos jo aikasessa vaiheessa pois ja ajattelin sitten Joroisten jälkeen keskittyä tuonne Vaasaan. Hullu on kuitenkin helppo ylipuhua. Ogoloman porukat alko puhumaan Kauhajärven triathlonista, matka 300/30/10. No sinne sitten. Joukkoon lähti muitakin meidän porukasta. Anniina juoksi kympin, Virpi, Ismo, Kimmo ja minä osallistuttiin triathloniin. Oikein mukava pikkukisa, hyvin oli porukkaa ja keli oli mitä mainioin. Tosin tuuli oli melkoinen, mutta onneksi lämmin. Huoltojoukkoina, valokuvaajina ja tsemppareina oli mukana Anna ja Matti. Kisaan valmistautuminen oli mukava suorittaa tutussa ja rennossa porukassa. Pyörä valmiiksi edellisiltana tehtyyn ammattimaiseen telineeseen (seuran nimi ja oma logo selkeästi esillä)… =) Anna tosin auttoi ja piirsi tuon ihqun lampaan.  DIY pyöräteline T1 kamat valmiiks ja samoin

Roadtrip to Norway 16.-21.7.2017

Kuva
Joroisten kisan jälkeen otettiin sellainen palauttava mp-reissu pohjoiseen. Reilut 2600 km hienoja maisemia ja upeaa seuraa. Alla kuvakaappaus reitistä, sekä hieman tarinaa. Reitti 16.-17.7.2017 Koti - Hyrynsalmi (Camping Vonkka) Joroisista kotiuduttiin sunnuntaina noin klo 14.30. MP-reissua varten oli kaikki kamat pakattu jo ennen Joroisten reissua. Eli kotiin tultua purettiin auto ja pakattiin mopo. Syötiin ja pientä lepoa yritettiin ottaa. Viiden aikaan heipat Aleksille, joka lähti maanantaina Seinäjoelle kaupunkilomalle. Kiitos Pippolat, kun otitte jätkän vastaan. Hieman siinä oli haikea olo, kun piti poika jättää "yksin" niin pitkäks aikaa. Mutta on jo sen verran iso ja reipas, että kyllä hyvin pärjäs. Mopo siis startattiin ja ajettiin Kaustiselle jossa Johanna ja Rami jo ootteli BMW käynnissä. Varreen tankki täyteen ja liikkeelle. Tämä eka päivä käytännössä vain ajettiin. Päämäränä tuo Hyrynsalmi ja Camping Vonkka . Camping Vonkka

Finntriathlon Joroinen, tuo suomen Hawaiji. Elämäni toinen puolimaraton

Turhaan ei puhuta Joroisten hengestä eikä mainosteta Joroista Suomen Hawaijina. Aivan huikea tunnelma läpi kisojen. Jo torstaina, kun tultiin paikalle ja kävin ilmottautumassa niin aisti sen kaiken. Koko paikka hengitti ja eli triathlonille. Aivan huikeaa. Valmistautuminen itse kisaan sujui hyvin. Hotelli oli erinomainen valinta. Oli huikea aamupala jota ei tarvinnut valmistaa vaan pääs valmiiseen pöytään. Pyörän sai tuoda huoneeseen. Eli sai nukkua pyörän vieressä. Ekana iltana pesin sen pesuhuoneessa... =) Perjantaina alkoi hotelli täyttyä muista puolihulluista ( 1/2-matkan triathlonisteista).. =) Mutta kait tähän pitäis jotain kirjoittaa tuosta kisasta... Aamulla herättiin seiskalta ja mentiin aamupalalle. Aivan täynnä noita edellä mainittuja puolihulluja. Tuhti ja maittava aamiainen ja pyörien huoneeseen. Jostain kumman syystä ei edes hirveästi jännittänyt. Oli enemmän sellainen odottava fiilis. Pitäis päästä jo itse asiaan ja baanalle. Huoneessa vielä viimeiset valmistelut, num

Kesän avauskisat, Alajärvi maraton 17.6.2017 sekä Rokulitriathlon 1/8-matka 1.7.2017

Kuva
Kesän avauskisa, Alajärvi maraton 17.6.2017. Matkana ei tokikaan maraton eikä etes puolikas. Vaan varttimara, eli 10,5 km. Keli oli huikea, lämmintä tais olla 27 astetta ja tuulta ei käytännössä lainkaan. Menossa mukana Ogolomasta muitakin, Anniina ja Virpi samalla matkalla ja Kimmo vetäs puolikkaan podiumin arvoisesti. Huikea suoritus ja sai oman sarjankin kisan jälkeen... =) Omalta osalta kisa oli hieman kaksijakoinen. Oli tarkoitus aloittaa rennosti ja kiristää loppua kohden. No mites se onnistuu jos alusta asti sykkeet hakkaa ihan tapissa... Eli matka muuttui rennosta, nousevatempoisesta juoksusta, selviytymistaisteluun. Loppuaika painui hieman päälle tunnin, keskisyke oli 181... keskivauhti kuitenkin vain 6,03 min/km. Hieman aiheutti lisää harmaita hiuksia tuota Joroista silmälläpitäen. Loppukirin sain kuitenkin tässäkin aikaan. Se on kuitenkin se mistä ihmiset muistaa. Eli järkyttävän kova kiri stadionilla. Ei kukaan niitä aikoja muista enää ja sijoituksia. Mutta, kun puhutaan e

Uuden alku on vanhan loppu.. vai onko...

Uuden alku on vanhan loppu. Ei välttämättä. Ei ainakaan omalla kohdalla. Huomenna olis tämän kauden eka kisa, Alajärvi maraton. Matkana vain varttimara, eli reilut 10 km. Puolikas houkutteli, mutta tämän kesän päätavoite on kuitenkin vain kuukauden päässä... Joroinen ja puolikas siis vain kuukauden päästä.  Ja miten tämä sitten liittyy tuohon ekaan lauseeseen??? Tässä koko kevät on painittu inspiraation puutteen kanssa, mutta kuitenkin aina kun on tullut kateltua viime kesän kisoista kuvia ja videoita. Ennenkaikkea sitä Tahkon maalintuloa, josta löytyy youtubesta myös pätkä. Se edelleen nostaa tunteet pintaan. Eli ei mikään vanha lopu vaikka uusi kausi alkaakin. Oli nuo vanhat sitten hyviä tai huonoja muistoja, hyviä tai huonoja kokemuksia. Molemmista saa voimaa ja keinoja selättää tulevia vastoinkäymisiä.  Treenejä on kuitenkin tullut ihan sopivasti. Nyt on kuitenkin keskitytty ehkä enemmän tuohon pyöräilyyn ja uintiin. Juoksu jotenkin tuntuu vaan niin hankalalta. Edelleenkään tuo o

Jos jollain on ylimääräistä myynnissä... siis inspiraatiota... =)

Inspiraatio, tai oikeastaan sen puute. Sekä treenaamisessa, että näköjään tässä kirjoittamisessakin. Jostain pitäis vaan löytää taas se tahto ja halu. Toki treenitunteja tulee viikkoa kohti 5-8 tuntia riippuen viikosta. Mutta se lähtö sinne treenaamaan... No ihminen on perusluonteeltaan laiska ja olishan se helpompi ja mukavampi maata sohvalla ja katella leffoja... =) Syödä karkkia ja suklaata ja muita herkkuja. Mutta kun pitäis uida, pyöräillä ja juostakin. Ja siinä sivussa tehdä töitä ja nauttia vapaa-ajasta perheen kanssa. Ja koska sitä vapaa-aikaa on muutenkin niin paljon, niin aletaan tekemään remonttia. Toki tuota remonttia on jo siirretty niin useasti, että on se jo aikakin tehdä. Ja lupauduin kunnallisvaaliehdokkaaksi ja pääsin vielä läpikin. Eli nyt aletaan sitten varmaan pyörittämään elämää kuten eräs triathlonia harrastava ministerismies. 8 h unta, 8 h työtä ja 8 h vapaa-aikaa. Helppoa vai mitä... =D No kyllä tuohon urheilupuoleen on kuitenkin jotenkin yritetty panostaa. En