Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

NutsKK Virtual Race Series

Kuva
Kevättalvella alkoi tulemaan infoa siitä, että NutsKK siirretään koronan vuoksi parilla viikolla eteenpäin. Silloin jo ajattelin, että perutaankohan koko tapahtu tältä vuodelta. No toukokuussa sitten tuli tieto, että koko tapahtuma siirretään vuodelle 2021. Onneksi Nuts kuitenkin alkoi järjestämään virtuaalikisoja, jotka ovatkin aivan mahtava keksintö. Ja vastaavia virtuaalikisoja on tarjolla monella muullakin. Eli treenit jatkuivat suht normaalisti, vaikka juoksun osalta haasteita aiheutti pääsiäisen aikaan rasittunut polvi joka keräsi hieman nestettä. Jäin siis odottelemaan noita tulevia virtuaalikisoja ja toivoin, että tulisi edes yksi oikeasti pitkä kisa jossa voisi testata kuntoa. NutsKK Virtual Race, Äitienpäiväjuoksu 10.5.2020, 10 km Kaikki jotka olivat NutsKK ilmoittautuneet pitkille (83 tai 166) matkoille, saivat ilmaiseksi osallistua Virtual Race-kisoihin. Toki hinta ei muutenkaan olisi ollut kuin 5 €/kisa ja tähän äitienpäiväkirmaisuun äidit saivat ilmaisen os