NutsKK Virtual Race Series





Kevättalvella alkoi tulemaan infoa siitä, että NutsKK siirretään koronan vuoksi parilla viikolla eteenpäin. Silloin jo ajattelin, että perutaankohan koko tapahtu tältä vuodelta. No toukokuussa sitten tuli tieto, että koko tapahtuma siirretään vuodelle 2021. Onneksi Nuts kuitenkin alkoi järjestämään virtuaalikisoja, jotka ovatkin aivan mahtava keksintö. Ja vastaavia virtuaalikisoja on tarjolla monella muullakin. Eli treenit jatkuivat suht normaalisti, vaikka juoksun osalta haasteita aiheutti pääsiäisen aikaan rasittunut polvi joka keräsi hieman nestettä. Jäin siis odottelemaan noita tulevia virtuaalikisoja ja toivoin, että tulisi edes yksi oikeasti pitkä kisa jossa voisi testata kuntoa.

NutsKK Virtual Race, Äitienpäiväjuoksu 10.5.2020, 10 km

Kaikki jotka olivat NutsKK ilmoittautuneet pitkille (83 tai 166) matkoille, saivat ilmaiseksi osallistua Virtual Race-kisoihin. Toki hinta ei muutenkaan olisi ollut kuin 5 €/kisa ja tähän äitienpäiväkirmaisuun äidit saivat ilmaisen osallistumisen. Kisapaikaksi valikoitui omalta osalta Lakiksen hiihtokeskus. Eli 10 km tunkkausta olisi tiedossa. Keli oli oikein raikas ja sadettakin oli luvattu. Shortseissa siis liikkeelle. Suunnitelmissa oli pitää puolessa välissä kisaa tauko. Puolen välin huolto osuikin sopivasti ennen sadetta ja siinä nautittu proteiinipatukka oli kyllä herkkua. Kiitos huollon väelle tästä... 😁
Itse kisa sujui hyvin ja helposti. Ylämäet siis kävellen ja alamäet reippaasti kävellen. En juossut metriäkään. Puolen välin jälkeen alkoikin satamaan, mutta se vain virkisti. Startista lähtien olin johtanut kisaa, eikä uhkaajia näkynyt missään vaiheessa. Maalisuoralla tohdin jo hieman tuuletella korkeinta podiumpaikkaa. Kisan loppuaika 1:51:46 ja nousumetrejä kertyi 755 m.
Kausi olikin hyvä aloittaa voitolla. Jännityksellä jäin odottamaan alkaisiko tästä voittoputki... IGn puolella löytyy videota tästä hienosta tapahtumasta.

Seuraava kisa tulisikin olemaan sitten hieman erilainen kaikinpuolin.

NutsKK Virtual Race, Kesäkirmaisu 6.6.2020, 83 km

Tulihan sen mahdollisuus siihen pitempäänkin juoksuun. Vaihtoehtoina oli tässä NutsKK virtuaalikisassa kaikki samat matkat kuin virallisessa kisassakin Karhunkierroksella olisi. Eli 34, 55, 83 ja 166 km. Näiden lisäksi tarjolla oli myös FunRun, missä sai juosta haluamansa matkan. Kaikki nämä matkat sai myös juosta vaikka kolmena eri päivänä. Itse valitsin startiksi lauantain 6.6 klo 6:00. Alunperinhän oli tarkoitus juosta tuo 166 km ja nimenomaan Rukalla. Halusin sen säästää Rukalle vaikka nyt olisikin mahdollisuus siihen ollut, Valinta kohdistui siis 83 km virutaalikisaan, joka olisi Rukan toteutuessa jäänyt välistä pois. Valmistautuminen tähän oli hieman vajavaista tuon pääsiäisenä tulleen polvivamman vuoksi. Jonkin verran sain kuitenkin juoksua alle ja sitäkin enemmän pyöräilyä. Suurin osa juoksutreeneistä oli kevyitä ja sisälsivät paljon kävelyä. Toki tuo matka on sellainen, että siinä tarvitaan enemmän pitkäkestoista kestävyyttä kuin nopeuskestävyyttä. Kisaan siis valmistauduttiin syömällä ja lepäämällä hyvin viimeinen viikko. Hiilarit vähennettiin ja vaihdettiin laadukkaisiin keskiviikon jälkeen ja sitten vain proteiinia ja muuta hyvää ravintoa kroppaan. Perjantaina kamoja kasaan laittaessa hieman pientä jännitystä, ei kuitenkaan paljoa. Enemmänkin oli odottava ja hieman malttamaton tunnelma. Kamat siis kasaan ja tankkaussuunnitelma ym. valmiiksi. Juoksun aikana joka kymmenes minuutti urkkaa ja aina 30 minuutin välein geeliä/blockseja. Mukana kierroksella myös energiapatukka ja suolapähkinöitä. Sekä tietenkin kaikki NutsKK pakolliset kamat. Huollossa sitten cokista, sipsiä, banaania ym. sekä uudet eväät seuraavalle kiekalle. Huolto olisi aina Paalijärven tanssilavalla ja huollosta vastasi oma rakas mussukka Anna. 
Lauantaiaamu 6.6 klo 04:30 kello herätti. Alla melkoisen huonosti nukuttu yö, mutta onneksi koko viikko oli kohtuu hyvää unta. Luottavaisin mielin aamupalalle ja aivot kohti kisaa. Kamat autoon ja Annan kanssa kohti Paalijärveä. 

Kierros 1

Pari minuuttia ennen klo 06 vielä lähtöpusu Annalle ja oli aika käynnistää kello ja siirtyä Paalijärven Patikan hienosta portista metsään ja polulle. Sykkeet ylös heti ekassa nousussa, aamukin vielä vaikutti. Pikkuhiljaa kroppa alkoi tottua juoksemaan aikaan kun pitäisi vielä olla nukkumassa. Laavulla piti ottaa pitkähihainen paita alta pois ja jatkaa Antin sponssaamalla Novicen t-paidalla. Keli oli hieno, luonto heräili aamuun ja fiilikset olivat todella korkealla. Vaikka matka oli vasta alkanut en tuolloin epäillyt hetkeäkään ettenkö pääsisi kisaa läpi. 
Tarkoitus oli juosta eka kiekka kohtuu reippaasti, koska voimat vähenisivät kierros kierrokselta. Ylämäet kävelin ja kaikki juostavat pätkät Hokat saivat lentää. Energiat upposivat ja pää nautti luonnosta ja juoksusta. Hyttysetkään eivät haitanneet. 
Ensimmäisen kiekan juoksin yksin ja sen jälkeen joka kiekalle olisi tulossa apujuoksija mukaan. Tosin ekallakin kiekalla näkyi tuttuja. Hieman ennen puolta väliä tuli vanhoja työkavereita vastaan. Tuttu puhe kuului jo kaukaa ja oli kyllä niin hienoa nähdä tuttuja poikia poluilla aamulla. En siis ollut ainoana hölmönä poluilla siihen aikaan aamusta. Eka kiekka meni erittäin hyvin. Muutamat videot someen ja viestit kannustajille missä mennään. Puolen välin jälkeen aloin katselemaan tarkemmin kello ja ihmettelin vauhteja ja edettyä matkaa. Jokin ei nyt täsmännyt. Aikani pohdittuani asiaa insinöörinkirkkaat aivoni tajusivat mokan. Startissa laitoin kellosta tietenkin ultrajuoksu-tilan päälle. No siinähän on paljon hitaampi GPS, joten matkan mittaaminen on erilaista. Näin pitkässä se vaikuttaa ja tulee paikkoja joissa kello oikoo jonkin verran. Kierroksen päätyttyä tajusin virheen olevan 1.5 km. Jotta kisa olisi hyväksytty on 83 km juostava kellon ja datan mukaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että joka kierros olisi tuon 1.5 km lyhyempi ja alustava 3.75 kierrosta muuttuikin täydeksi neljäksi kierrokseksi ja todellinen matka olisi näin 90 km. No otetaan nekin mukaan. Metri on aina metri.

Kiekan päätteeksi siis portista taas ja huoltoon. Anna oli jo odottamassa eväiden kanssa ja Anniina myös valmiina lähtemään mukaan. Ismokin oli tsemppaamassa. Noin 10 minuutin huolto, jossa reppuun seuraavan kiekan energiat ja samalla söin huollon eväitä. Banaania, kokista, sipsejä jne. Sitten olikin aika kiittää huoltoa ja lähteä kierrokselle 2.

Kierros 2

Ekan kierroksen kiersin vastapäivään ja tämä toinen lähdettiin Anniinan kanssa kiertämään myötäpäivään ettei mene pää vallan sekaisin. Yksin juoksu aamulla ekan kiekan aikaan oli voimaannuttavaa, mutta kyllä oli mukava saada juoksuseuraakin. Eikä vain siksi ettei aleta aivan hulluksi luulemaan, kun juttelin itsekseni ja höpöttelin puille. Muutamia videoita taas someen, ei tosin enää siinä määrin kuin ekalla kiekalla. Piti jo enemmän keskittyä liikkumiseen. Lämpötila oli noussut entisestään ja olinkin ottanut tokalle kiekaklle yhden juomapullon enemmän. Ainoa mikä edelleen puuttui olivat mandariinit. NutsKKlla olevat mandariinit ovat olleet aivan parhaita. Tänne ei niitä oltu vielä tuotu... Toisen kiekan puolen välin paikkeilla kävi koko reissun ainoa haaveri. Juostiin hyvää reipasta matkavauhtia, kun potkaisin oikean jalan isoon juureen polulla. Isovarvas otti kivasti osumaa, kipu ei toki heti tullut, mutta hetken päästä alkoi jomottamaan. Onneksi lähellä oli viileä puro minne jalat sai upottaa. Kylmä vesi myös turrutti kivun ja matka jatkui taas hyvää vauhtia. Anniina oli juoksuseurana oikein hyvää. Välillä juteltiin ja välillä oltiin vain ja juostiin. Juuri kuten pitikin. Jutteluilla sai hieman ajatuksia pois juoksusta. Laavulta Paalijärven tanssilavalle alkoi oikeastaan ekan kerran hieman matkan rasitukset tuntua, ei kuitenkaan pahasti. Tokalla kiekalla nähtiin myös muutamia maastopyöräilijöita sekä ryhmä vaeltajia heti kiekan alussa. 

Anna odottelin huoltokamojen kanssa samoin kuin ekan kiekan jälkeen. En löydä sanoja sille kunnioitukselle ja rakkaudelle mitä tunnen Annaa kohta. Ei ole aivan helppo homma toteuttaa huolto ja seurata muutenkin kisoja mukana paikanpäällä. Virpi oli myös valmiina odottamassa juoksukamat valmiina kolmannelle kiekalle. Huolto oli sama kuin eka. Tällä kertaa vaihdettiin kuivat sukat ja huollettiin kroppaa muutenkin enemmän. Kylmägeeliä polviin ja reisiin ja reppuun kolmannen kiekan energiat sekä nesteet. Nyt otin neljä pulloa mukaan koska reitillä vietetty aika kasvoi kierrosten edetessä. Sitten olikin jälleen aika kiittää huoltoa ja lähteä taipaleelle.


Kierros 3

Kolmas kierros kierrettiin jälleen vastapäivään kuten eka ja mukaan kaveriksi lähti tällä kertaa Virpi. Kaksi kiekkaa siis takana ja ekan kilsan jälkeen ylitettiin maraton ja siirryttiin virallisesti ultramatkalle. Ja silloin alkoivat heti oikeat ongelmat... silmissä alkoi olla vastaavia oireita kuin ennen migreeniä. Säikähdin jonkin verran, koska migreenin tullessa päälle olisi juokseminen kyllä todella haastavaa. Otin muutaman särkylääkkeen repusta ja join nestettä melkoisen määrän. Toivoin sen auttavan. Samaan aikaan oli alkanyt myös vesisade. No, eihän se ole ultrajuoksu jos ei vettä sada. Takki päälle ja jalkaa toisen eteen. Matka eteni melko hyvin ja kaikki juostavat pätkät pystyi juoksemaan edelleen melko hyvin. Puhetta ei enää tullut kuten tokalla kiekalla ja siitä varoittelinkin Virpiä. Ymmärsi tilanteen enemmän kuin hyvin. Äänetön tuki on joskus jopa tärkeämpää kuin mikään muu. Kolmannella kiekalla somevideot vähenivät entisestään. Ei vain enää jaksanut kuvata samassa määrin enkä keksinyt enää sanottavaakaan. Aina vaan enemmän piti keskittyä juoksuun. Kolmannella kiekalla tulivat myös ensimmäiset merkit henkisestä kuormasta. Pienet asiat ja onnistumiset herkistivät ja viestit mitä tuli kotoa ja Ogolomalta nostivat aina palan kurkkuun. Toki orastava migreenin mahdollisuus vaikutti, mutta se onneksi meni ohi ja taisi olla väärä hälytys. Myös kylmä alkoi tulla aina kun piti kävellä. Juostessa kroppa piti itsensä lämpimänä, mutta kävellessä tuli kylmä. Aloin nauttimaan energiaa hieman useammin ja enemmän, se tuntui auttavan. Muuten kolmas kiekka jatkoi samaa kaavaa kuin kaks ekaa. Hokat liikkeelle ja metri kerrallaan eteenpäin. Kierrosaika lisääntyi jälleen, mutta se oli selvää jo ennen starttia. Eka kiekka vei aikaa kolmisen tuntia, toinen taisi olla 3h20 min ja kolmas oli jo 3h45 min. Ennen kierroksen loppua kiitin Virpiä lenkistä samoin kuin Anniinaa tokalla kiekalla. Hieman piti nieleskellä. Kolmannelta kiekalta portin alta tultaessa alkoi jo painamaan entisestään, takana oli taivalta kuitenkin lähes 70 km. 
Huolto oli jälleen Annan toimesta valmiina ja Anniina ja Ismokin olivat kannustamassa. Ja Antti oli lenkkikamat päällä ja reppu selässä. Olin koko ajan varautunut siihen, että kierrän neljännen ja viimeisen kiekan yksin... Itku oli tulla. Kolmas huoltotauko oli pisin, halusin tankata kunnolla ja piti hieman soveltaa eväitä kierrokselle. Nesteitä lähti neljä pulloa ja lisäksi yksi tölkki BCAA juomaa sekä yksi tölkki alkoholitonta isotonista olutta. Geelit eivät enää maistuneet, ne korvattiin karkeilla sekä patukoilla ja suolapähkinöillä. Sitten oli jälleen aika kiittää huoltoa sekä tukijoukkoja ja lähteä nauttimaan viimeisestä kierroksesta. Sille otin sauvatkin mukaan, koska tiesin, että nyt voi tulla kävelyä enemmän ja sauvojen kanssa pääsee kävelemään reippaammin ja helpommin.

Kierros 4

Neljäs kierros lähti siis Antin kanssa ja kierrettiin vaihteen vuoksi myötäpäivään samoin kuin toinen kierros. Ja mikä parasta, nyt mulla oli mandariineja. Söin niitä jo huollossa ja otin mukaan myös reitille. Ja kyllä ne olikin hyviä. Etenemistyyli oli sama kuin ennenkin. Ylämäet kävellen ja tasaiset ja alamäet juosten. Tosin alamäkien juoksu oli jo melko hankalaa ja tasaisen juoksu muistutti mäkihyppääjän asentoa. Laavun jälkeen nähtiin Pentti maastopyörällä ja toimiteltiin siinä hetki. Oli kyllä hienoa nähdä miten niin tutut kuin vieraatkin reitillä tavatut tsemppasivat ja toivottivat onnea taipaleelle. Jalat alkoivat olemaan jo melko lopussa, mutta sähkölinjan pitkospuilla pystyin kuitenkin juoksemaan melko kivasti ja vaihdossa energiavajauksesta johtuneen vapinan vuoksi päälle laitettu pitkähihainen paita ja takki lensivät äkkiä reppuun. Aurinko paistoi ja matkanteko maistui niin hyvin kuin se voi maistua reilun 70 km jälkeen. Juteltiin Antin kanssa niitä näitä ja välillä oltiin pitkiäkin pätkiä hiljaa. Käytännössä koko ajan mietin samoja asioita kuin tokalla ja kolmannella kiekalla. Miten etuoikeutettu tunsin olevani, kun oikeasti mukaan halusi lähteä tukijuoksijoita. 
Juoksu onnistui tosiaan tälläkin kierroksella helpoilla pätkillä, ainakin jollain tavalla. Muutaman sadan metrin pätkä kerrallaan. Muuten käveltiin sauvojen kanssa, joista oli kyllä apua. Nestettä ja energiaa pyrin nauttimaan samalla aikataululla kuin koko suorituksen ajan. Välillä meinasi aikaikkunat unohtua ja venyä, mutta pääsääntöisesti se meni ihan hyvin. 
Taivaalla alkoi pilvet tummua ja kaivettin repuista hyvissä ajoin takit niskaan. Ei mennyt kauaa, kun vettä alkoikin tulla jälleen. Tien ylityksen jälkeen sade vain voimistui ja pakko oli mennä hetkeksi pitämään sadetta ja laittaa lisää vaatetta niskaan. Pisarat ottivat jopa kipeää... Kuitenkin tieto siitä, että matkaa ei ollut enää kuin reilut 10 km jäljellä hymyilytti ja samalla hieman itketti. Jotenkin oudolla tavalla polut olivat muodostuneet tutuksi ja turvalliseksi paikaksi. Ne jaksoivat askel askeleen jälkeen tukea Hokia ja pitää huolen ettei tule harha-askeleita. Myös metsä tuntui ojentavan tukeaan taipaleella. Juoksu onnistui edelleen helpoilla pätkillä ja muutaman sadan metrin pätkissä. Liikkeelle kun pääsi ja unohti kivun ja säryt liikkuminen muistutti kaukaisesti juoksua... Tukijoukoilta alkoi tulla viestiä matkan etenemisestä ja samalla tuli tieto, että "maalissa" on iso porukka odottamassa. Siinä vaiheessa meinasivat jalat lähteä alta ja täydellinen murtuminen ei ollut kaukana. Hammasta purren eteenpäin ja mäkiä ylös ja alas. Maalin lähestyminen toi lisää virtaa ja sauvakävelyyn sain vauhtia lisää. Nestettä ja energiaa sain otettua edelleen melko hyvin. Laavun ilmestyessä näkökenttään tuli jopa pieni hymy huulille. Matkaa enää vajaat 2 km jäljellä. Tiesin toki loppumatkan olevan melko haastavaa polkua pitkin kallioita. Eikä etenemistä helpottanut yhtään jalkojen tilanne. Silti, metri metriltä matka eteni ja maali lähestyi. 
Hieman ennen viimeistä köysilaskua katsoin, että mikä menninkäinen kanervikossa kyykkii. No Mattihan siellä oli kameran kanssa. Itkuhan siinä tuli, mutta reippaana sain hammasta purren piilotettua tunteet. Sen jälkeen alkoi kuulua jo taputuksia portilta ja erilaisia ääniä. Köyden avulla alas vielä viimeinen jyrkkä alamäki. Jalat kantoivat vielä. Sain kiitettyä Anttia ja yritin pidätellä tunteita. Kun portti alkoi näkyä, yllätyin kyllä täysin. Tiesin viesteistä, että väkeä olisi vastaanottamassa. Ja olihan siellä väkeä. Olivat vielä viritelleet maalivaatteenkin. Tuuletuksia ei tullut ja maalivaatteen sain vaivoin katkaistua. Muutama metri meni ennenkuin sain jalat pysähtymään. Sitten sauvojen avulla alas nurmelle. Kisa ja reissu oli takanapäin. Kukaan ei ohittanut ja pysyin piikkipaikalla koko reissun. 
Anna tuli ensimmäisenä onnittelemaan ja vasta sitten huomasin ja tajusin ketä kaikkia oli paikanpäällä. Tunsin edelleen olevani äärimmäisen etuoikeutettu perheestä ja ystävistä. Kello taisi olla lähempänä kymmentä illalla ja silti paikalla oli Ogoloman porukkaa ja Henna juniorin ja koiranpennun kanssa. Koko reissun ajan oli tullut tsemppiviestejä monestakin suunnasta ja onnitteluja kisan aikana. Missään vaiheessa kisaa en tuntenut olevani yksin. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Miksi tällainen kisa ja mitä tämä tarkoittaa? Halusin ulosmitata oman kuntotason yhdellä pitkällä juoksulla ja tämä virtuaalikisa oli siihen oikein hyvä mahdollisuus. 166 km kisan halusin kuitenkin jättää Rukalle 2021. Tämä kisa toi sen läpäisemiseen lisää luottoa. Nyt siihen valmistautumiseen on saatu lisää aikaa ja se kyllä käytetään hyväksi. Luottoa toi myös kisasta palautuminen. Jalat ja kroppa palautuivat melko äkkiä. Jalat eivät olleet enää pahasti kipeät seuraavalla viikolla ja vkl aikana pystyin ottamaan muutamia juoksuaskeleitakin. Palauttavan liikunnan toki aloitin melko pian kisan jälkeen. Henkinen puolihan palautuu pitkistä kisoista paljon hitaampaa. Nytkin oli pari viikkoa kisan jälkeen pinna melkoisen kireällä ja tunteet pinnassa. Käpy paloi aivan mitättömän pienistä asioista ja tavarat lentelivät. Isotkaan murheet ja huolet taas eivät oiken vaivanneet. Pää kävi siis omaa taisteluaan vielä pari viikko kisan jälkeenkin ja jatkaa sitä edelleen. Kaiken tuon tiedostaminen kuitenkin antaa eväät elämään sen asian kanssa. Miksi ultrat? Tähän lainaan veljeni Antin mulle taannoin kirjoittamaa viestiä: Don't limit your challenges, challenge your limits.

Olisinko tämän kisan perusteella pystynyt suoritutumaan nutsKK 166 matkasta? Todennäköisesti kyllä, mutta olosuhteet ja kisan profiili poikkeavat paljon. Kuitenkin kaikki on näin pitkillä matkoilla niin pienestä kiinni. 
Entä mikä mahdollisti tämän kisan läpäisyn? Ennakkosuunnitelmat ja niissä pysyminen, sekä huollossa että reitillä. Kisan läpikäyminen pään sisällä useasti ennen kisaa. Fyysinen ja ennenkaikkea henkinen valmistautuminen kisaan. Riittävän rento ote ja turhan stressin jättäminen pois ennen kisaa ja sen aikana. Kisan aikana muuttuviin tilanteiseen reagointi toimi myös hyvin. Suurin apu on kuitenkin muut ihmiset. Te jotka olitte kierroksilla mukana juoksemassa ja te jotka tsemppasitte viestein ja paikan päällä. Annan apu huollossa ja muutenkin on ja tulee aina olemaan äärimmäisen tärkeää. Te kaikki mahdollistitte tämänkin suorituksen onnistumisen. Kiitos. 

Youtubesta löytyy kisan videoista kooste ja taitaapa sama video olla täällä blogissakin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Roadtrip to Norway 16.-21.7.2017

NutsKK 166 km, toinen yritys

Ironman Lahti 70.3