Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Sun City Triathlon 400/20/5

Kuva
19.8.2017 Noniin... tuo suomenkielen yleisin sana. Alunperin oli tarkoitus lähteä Vaasaan vasta sunnuntaiaamuna, mutta onneks ei niin tehty. Lähdettiin siis Annan ja Aleksin kanssa lauantaina kahdentoista jälkeen auto pakattuna kohti Suomen aurinkoisinta kaupunkia, Vaasaa. Kahtena edellisenä vuotena on majoituttu Tarun ja Samin luona. Tällä kertaa ajateltiin mennä suuren maailman tyyliin hotelliin, Tropiclandiaan. Tai siis Cumulus Resort Tropiclandia. Tarkoituksena viettää pieni kylpyläloma siinä sivussa. Vaasaan saavutiin ja ensin vähän shoppailua. XXLstä haettiin Aleksille Jopoon uudet nupit sarviin ja vähän muuta kivaa. Sitten Prismaan hakemaan Niilolle synttärilahja ja mäkkäriin ensimmäiselle tankkaukselle. Kiire oli kova hotellille. Olihan kylpylä viimeistä päivää auki ennen huoltoa. Siispä kaasu pohjassa hotellille, kirjautuminen ja kamat huoneeseen. Ja pyörä myös... =) Äkkiä pyyhkeet ja uikkarit mukaan ja altaisiin. Täytyy myöntää, että oli melko outo tunne uida kylpylässä ja n

Kauhajärvi triathlon 29.7.2017

Kuva
Kesän aikana piti alun perin vetää neljä kisaa, Alajärven Rokulitriathlon 475/20/5, Joroinen 1,9/90/21,1, Tahkon perusmatka 1,5/45/10 ja Vaasan pikamatka 400/20/5. Tahko putos jo aikasessa vaiheessa pois ja ajattelin sitten Joroisten jälkeen keskittyä tuonne Vaasaan. Hullu on kuitenkin helppo ylipuhua. Ogoloman porukat alko puhumaan Kauhajärven triathlonista, matka 300/30/10. No sinne sitten. Joukkoon lähti muitakin meidän porukasta. Anniina juoksi kympin, Virpi, Ismo, Kimmo ja minä osallistuttiin triathloniin. Oikein mukava pikkukisa, hyvin oli porukkaa ja keli oli mitä mainioin. Tosin tuuli oli melkoinen, mutta onneksi lämmin. Huoltojoukkoina, valokuvaajina ja tsemppareina oli mukana Anna ja Matti. Kisaan valmistautuminen oli mukava suorittaa tutussa ja rennossa porukassa. Pyörä valmiiksi edellisiltana tehtyyn ammattimaiseen telineeseen (seuran nimi ja oma logo selkeästi esillä)… =) Anna tosin auttoi ja piirsi tuon ihqun lampaan.  DIY pyöräteline T1 kamat valmiiks ja samoin

Roadtrip to Norway 16.-21.7.2017

Kuva
Joroisten kisan jälkeen otettiin sellainen palauttava mp-reissu pohjoiseen. Reilut 2600 km hienoja maisemia ja upeaa seuraa. Alla kuvakaappaus reitistä, sekä hieman tarinaa. Reitti 16.-17.7.2017 Koti - Hyrynsalmi (Camping Vonkka) Joroisista kotiuduttiin sunnuntaina noin klo 14.30. MP-reissua varten oli kaikki kamat pakattu jo ennen Joroisten reissua. Eli kotiin tultua purettiin auto ja pakattiin mopo. Syötiin ja pientä lepoa yritettiin ottaa. Viiden aikaan heipat Aleksille, joka lähti maanantaina Seinäjoelle kaupunkilomalle. Kiitos Pippolat, kun otitte jätkän vastaan. Hieman siinä oli haikea olo, kun piti poika jättää "yksin" niin pitkäks aikaa. Mutta on jo sen verran iso ja reipas, että kyllä hyvin pärjäs. Mopo siis startattiin ja ajettiin Kaustiselle jossa Johanna ja Rami jo ootteli BMW käynnissä. Varreen tankki täyteen ja liikkeelle. Tämä eka päivä käytännössä vain ajettiin. Päämäränä tuo Hyrynsalmi ja Camping Vonkka . Camping Vonkka