Juhoedvard

Tahkon jälkeen ajattelin monesti, että kuinka voi latautua henkisesti huomattavasti lyhyempään ja kevyempään kisaan? Kuinka saa oikeanlaisen latauksen kisaan? Vielä edellispäivänä ennen kisaa ei jännittänyt yhtään ja muutenkin oli sellainen olo, että henkisesti ei olla nyt kyllä sillä tasolla mitä pitäisi. Aamulla kuitenkin oli kaikki toisin. Seiskalta, kun Vaasassa heräsin oli jo hieman perhosia vatsassa. Aamupala meni hyvin alas, mutta kyllä huomasi että kaveri oli hieman omissa mietteissään... Eli vaikka tuntui siltä ettei pää ollut valmis, niin kuitenkin mieli oli tehnyt töitä koko ajan kisan eteen. Tahkon jälkeen treenejä ei tosiaan tullut mitään muuta kuin kaks jäävuoroa ja muutama kevyt kävelylenkki koiran kanssa. Eli ei paljon herkistelty, mutta ei myöskään vedetty kroppaa liian tiukalle... =) Mutta entäs sitten mieli...? Vaasaan saavuin jälleen päivää ennen kisaa, niinkuin ammattilaiset... Yöpyminen jälleen kerran Tarun ja Samin hostellissa. Täytyy myöntää, että jos toinen v

Tahkon kisasta on nyt reilu viikko aikaa. Kroppa alkaa olemaan jo ihan ok kunnossa. Mitä nyt tuo oikea nilkka vielä hieman aiheuttaa harmaita hiuksia. Takaraivossa jo paukkuu, että kestääkö se Vaasan kisaa tulevana sunnuntaina... Nooh se nähään sitten Vaasassa... =) Mieli palautui yllättän nopeasti. Tai sitten se on vieläkin jossain muualla... =) Mikä tosin on aivan normaalia. Tahkon jälkeinen viikko otettiin tosiaan sitten aivan naatiskellen. Maanantaina hierojalla saatiin pahimmat jumit auki, kiitos siitä jälleen kerran. Tiistai meni ihan nuon vaan ja keskiviikkona käytiin kummitytön synttäreillä Seinäjoella. Eli tankkaus on ollut kyllä kisan jälkeen aivan huikean hyvää. Keskiviikkonakin oli jos minkä sorttista kakkua ja leivonnaista. Ähkyynhän niistä tuli, mutta kun oli niin hyvää... =) Keskiviikko oli muuten päivä jolloin vasta otin pyörän pois autosta. Siis vasta keskiviikkona... Ja samalla pesin sen. Ei oo ollut hirveää hinkua pyörän selkään, eikä tosin lenkillekään. Lenkkaritki

Mikä saa ihmisen tekemään jotain sellaista, minkä tietää aiheuttavan kipua ja kärsimystä? Sekä henkistä, että fyysistä. Mikä saa ihmisen vetämään kropan ja mielen sinne rajan toiselle puolelle kerta toisensa jälkeen ja jatkamaan sitä? Mikä saa ihmisen kestämään sen rajan ylityksen ja löytämään voimat jatkaa sen jälkeen, kun koko keho huutaa kivusta ja vaatii pysähtymään? Se selvisi lauantaina hieman ennen kello kuutta illalla. Lauantai 6.8.2016 klo 07:00 kello herätti. Yö meni yllättävän hyvin ja aamulla heräsin melko pirteänä. Aamupala ei oikein meinannut maistua, olisiko jätkää hieman jännittänyt... ? Kuitenkin puurot ja leivät naamariin ja sitten valmistautumaan. Lähes koko muu talo nukkui, Anna oli herännyt laittamaan numerotatuoinnit paikailleen. Täyden matkan uimarit alkoivat ohittaa rantaa hieman kahdeksan jälkeen. Silloin sen tajusin... tuonne sitä pitää kohta itekkin mennä. MP3-soitin korville ja aloitettiin. Pientä venyttelyä ja ravistelua. Pyörälle puhumista... =) Juom

Jännitys, odotus, ahdistus, pelottaa... Kuitenkaan ei malta odottaa huomista ja toisaalta toivoo ettei tarttis mennä viivalle. Ei tarttis kokea sitä jännitystä ja ahdistusta ennen lähtöä. Ei sitä pesukonetta uinnin alussa. Ei tarttis tuntea pelkoa hukkumisesta... Ei kokea sitä tunnetta, kun jalat ei enää jaksa polkea pyörällä mäkiä ylös tai kun polvet huutaa kivusta ja särystä juoksun aikana. Kun tietää mitä kaikkea on käyty läpi, että on edes päästy tähän pisteeseen. Mitä ite on joutunut tekemään ja mitä perhe on joutunut kestämään. Onneks se perhe on täällä mukana. Elämässä nämä hetket. Kiitos. Maanantaina, kun tultiin Tahkolle oli jo hieman odottava tunnelma. Onneks tähän päivään asti oli niin paljon touhua ja tekemistä tenavien kanssa niin ei ole paljon ennättänyt miettiä tulevaa... =) Ainoastaan aamulenkeillä hieman on tullut käytyä läpi kisaa ja kisareittiä. Uintireitti kääntyy mökin rannan laiturin kohdalta. Pyöräreitti käytiin ajamassa läpi jo keskiviikkona. Oikein mukavan ha

Illalla, kun katselin Tahkolla mökin rannassa tuonne sillalle jossa lähtö kajahtaa lauantaina klo 11, tuli ensimmäisenä mieleen, että onko pakko? Minkä takia ihminen laittaa ittensä tilanteeseen josta tietää tulevan rankka, sekä henkisesti että fyysisesti? Miksi pitää vapaaehtoisesti hakea niitä rajoja ja yrittää päästä niiden yli? Näitä kysymyksiä on tässä viime viikkoina tullut paljonkin. Annakin kysyi kun kerroin, että Tahkolla olisi tarjolla myös perusmatka, että miksen ottanut sitä? Miksi puolimatka? Niinpä...? Miksi...? Se tuntui hyvältä idealta puoli vuotta sitten. Mutta päivä päivältä, kun kisa läheni alkoi tuntua siltä ettei se ollutkaan hyvä idea. Jännittää, pelottaa, ahdistaa... Toisaalta ei jaksa odottaa kisaa... mutta... Kuitenkin tiedän sen, että kannustuksesta ei jää mikään kiinni. Mukana on kuitenkin sen verran tärkeää porukkaa täällä Tahkolla ja lisää on vielä tulossa. Ja se antaa sen voiman mikä vie noiden esteiden ja seinien yli. Se voima auttaa selviämään uinnista