Hienoja hetkiä ja suuria tunteita
Tammikuun puoliväli. Kattelen Tahkon kisan motivaatiovideoita samalla, kun pyöritän Feltin kampea Pain Cavessa. Yllättäen alkaa rinnassa tuntumaan oudolta. Sydänkohtausko… Ei kuitenkaan, muut oireet eivät täsmää. Sitten tajuan sen. Tunne ja se oikea fiilis siellä vain nostavat kauan piilossa ollutta päätään. Kyyneleet valuvat poskille hien sekaan. Hymykin irtoaa. Puolen vuoden pimeys treenaamisen osalta on väistynyt sivuun. On aika astua kohti kesää 2019. Aika tarkalleen puoli vuotta kesti saada kuuppa kuntoon Tahkon jälkeen. Edellisessä blogissa kerroin aika tarkkaan mitä tuo ensimmäisen täyden matkan suorittaminen sai aikaan, sekä kropassa että päässä. Ja miten palautumista on suoritettu ja hoidettu. Se kesti kuitenkin pidempään kuin tuolloin arvelin. Kuinka se sitten on auttanut ja kehittänyt mentaalipuolta? Toki nyt tietää mitä pitäisi tehdä toisin. Niin valmistautumisessa kuin itse kisassakin, mutta myös kisan jälkeen. Tuo aika kisan jälkeen opetti kuinka haavoittuvainen ihmism