Kauden päätöskisa Sun City Triathlon Vaasa. Mitäs sitten...?!?!?!?!?!
Tahkon jälkeen ajattelin monesti, että kuinka voi latautua henkisesti huomattavasti lyhyempään ja kevyempään kisaan? Kuinka saa oikeanlaisen latauksen kisaan? Vielä edellispäivänä ennen kisaa ei jännittänyt yhtään ja muutenkin oli sellainen olo, että henkisesti ei olla nyt kyllä sillä tasolla mitä pitäisi. Aamulla kuitenkin oli kaikki toisin. Seiskalta, kun Vaasassa heräsin oli jo hieman perhosia vatsassa. Aamupala meni hyvin alas, mutta kyllä huomasi että kaveri oli hieman omissa mietteissään... Eli vaikka tuntui siltä ettei pää ollut valmis, niin kuitenkin mieli oli tehnyt töitä koko ajan kisan eteen.
Tahkon jälkeen treenejä ei tosiaan tullut mitään muuta kuin kaks jäävuoroa ja muutama kevyt kävelylenkki koiran kanssa. Eli ei paljon herkistelty, mutta ei myöskään vedetty kroppaa liian tiukalle... =) Mutta entäs sitten mieli...? Vaasaan saavuin jälleen päivää ennen kisaa, niinkuin ammattilaiset... Yöpyminen jälleen kerran Tarun ja Samin hostellissa. Täytyy myöntää, että jos toinen vaihtoehto olisi lähteä aamulla kukonlaulun aikaan ajamaan niin ei tartte paljon miettiä kumman valitsee. Illalla hyvä leffa, hyvää seuraa ja hieman tankkausta (karkkia ja sipsejä...). Aamulla seiskalta ylös, aamupala naamariin ja kamat autoon ja liikkelle. Reitti oli jo tuttu viime kesältä joten sitä ei tarvinnut käydä sen kummemmin läpi. Keli tosin oli sitten aivan jotain muuta kuin viime kesänä. Viime kesänä oli yli 20 astetta lämmintä, veden lämpötila tais olla 22 astetta ja tuulen suhteen oli niin sanottu sulkapallokeli. Nyt oli noin 18 astetta lämmintä, veden lämpötila 15 astetta ja siinä tuulessa ei olis voinu pelata etes tennistä... =)
Puoli ysiltä ilmoittautumaan ja pyörä ja kamppeet valmiiks. Ysiltä kisainfo ja sitten vain keskittymään. Anna oli tässä vaiheessa jo tullut paikalle, mutta en siinä tohinassa edes huomannut koko tyttöä. Sitten vain märkäpuku päälle ja rantaan. Silmälasit Annalle ja vielä viime tsempit. Tässä vaiheessa myös Taru oli lasten kanssa saapunut paikalle. Hetki ennen starttia kävin ottamassa muutaman lämmittelyvedon. Silloin iski kauhea paniikki. Tämä vesihän on kylmää!!!!!!!!! Ja nuo aallot... Mitä ne on????? Eikös Vaasassa pitäis aina auringon paistaa ja meren olla peilityyni? Onneks ei kuitenkaan irtoraajoja kellunut meressä, kuten Riossa... Lähtöpaikan hain tarkoituksella hieman taaempaa ja vasemmasta reunasta. Tarkoituksena välttää viime kesäinen suunnistusvirhe. Ja kyllähän se toimikin. Ei tullu ylimääräisiä metrejä kovinkaan paljoa. Tosin tähän auttoi suunnattomasti vahvuudella olevat uimalasit. Itse uinti oli kyllä melkoista taistelua. Vaikka uintiaika oli käytännössä sama kuin viime kesänä, tekivät aallot uinnista todella hankalan. Merivettä tuli nieltyä muutama suullinen ja muutaman kerran alkoi päässä heittää niin paljon, että oli pakko vaihtaa rintauintiin. Annakin huomasi ongelmat uinnissa ja kysyikin, että onko kaikki kunnossa kun tulin vaihtoon. Ennätin vain vastata, että oli melkoiset aallot. =)
Ekan vaihdon otin TOSI rauhassa, että sain sykkeet ja pään tasaantumaan. Sitten pyörä joukkoon ja liikkeelle. Ja nyt, kuulkaa kaikki. EN KAATUNUT!!!!!!! JIPPII!!!!! Eli jotain on tullut opittua... =) Pyöräreitti oli tuttu jo entuudestaan niin oli todella mukava polkea. Ja toki, kun tiesi että matka olisi yli kolme kertaa lyhyempi kuin Tahkolla. Kadenssi pysyi kokoajan sopivana, vaikka puolet matkasta oli melkoista vastatuulta. Siitä huolimatta tuli muita kisailijoita selkä edellä vastaan vähän väliä. Oli jälleen lentokeli ja kääntölenkin jälkeen tuuli oli myötäinen, niin lentäminen vain jatkui. Välillä mietin hieman jalkoja. Kuinka ne jaksaa juoksun ja kuinka Tahkolla kipeytynyt (särkynyt?) nilkka kestää juoksun? Nooh suljetaan kipu jälleen vyötärön alapuolelle. Niinhän Hailekin teki aikoinaan. Se toimi ja pyörältä tulin hyvässä kunnossa toiseen vaihtoon. Jaloissa ei kipuja ja väsymyskin oli jossain muualla... Pyörä telineeseen, kypärä pois ja lenkkarit jalkaan. Ja eikun liikkeelle. Ja lentokeli jatkui. Juoksussa ei ollut mitään ongelmia, jalat pelas ja nilkka ei kipuillut. Ja taas alkoi tulemaan niitä selkiä vastaan. Ei muuta kuin kellosta sykkeet piiloon ja vauhtia lisää. Ajattelin, että nyt mennään niin kovaa kuin kroppa antaa myöten. Puolessa välissä oli reitillä pieni matka polkujuoksua ja siinähän se oikea nilkka pyörähti. Astuin kiven päälle ja kuului mukava naksahdus. Jatkoin matkaa ja katsoin vain, että nilkka pysyy joukossa...=) Kyllähän se pysyi eikä siinä mitään sen suurempaa sattunut. Säikäytti vain. Ja kyllä muuten tuntui päässä hyvältä, kun tajusin, ettei tarvitse juosta kuin 2.5 km enää ja ollaan maalissa. Ja puolet siis jo juostu. Tahkolla piti juosta kuitenkin jonkin verran enemmän. Juoksu oli nousujohteinen, eli pystyin kokoajan kiristämään vauhtia. Sillalla aloin jo ottamaan loppukiriä ja maalisuoralla hieman yritin nostattaa tunnelmaa =). Maaliviivan ylitettyä jälleen se sama tunne kuin ennenkin. Polvilleen maahan ja kaikki voima poissa. Taas yksi kisa takana. Ja bonuksena tälle kisalle oli, että nyt saa ihan luvan kanssa levätä ja hoitaa kropan kuntoon. Ei enää kisoja tälle kaudelle. Ainakaan mitään suunniteltua... Varsinkin tuo nilkka pitää saada kuntoon mahdollisimman pian. Kisassa viime kesään verrattuna uinti meni samaan aikaan vaikka aallot oli aivan eri luokkaa. Pyöräosuus oli puolisen minuuttia nopeampi tänä vuonna ja juoksu tais olla minuutin verran nopeampi. Kokonaisaika kuitenkin tänä vuonna hitaampi, koska vaihdot otin nyt paljon rauhallisemmin. Ja viime vuonna maksimisyke oli juoksun aikana hieman yli 200, tais olla 202. Kun maalissa kannustusjoukkojen luona tarkastelin niin maksimisyke oli 222.
Ja edelleen täytyy korostaa sitä kaikkein isointa asiaa, eli kannustusta. Kyllä tuntui hyvältä kuulla ne huudot ja nähdä ilmeet. Ne lisäsi omalta osaltaan tuota lentofiilistä pyörälle ja juoksuun. Eli suuret kiitokset Anna, Taru, Åsa, Tilda ja Ossi.
Tästä on hyvä nyt ottaa hieman happea ja sitten alkaa taas treenit ensi kautta kohti. Täytyy kyllä myöntää, että tämä tuleva siirtymäkausi tulee kyllä tarpeeseen. Tänään otin sellaiset kevyet kolmen tunnin päikkärit. Tais joutua kroppa kuitenkin lujille kisoissa ja treeneissä, niin ja samoin mieli. Vaikka tänä kesänä ei ollut kuin kolme kisaa, niin nyt jälkeenpäin ajateltuna ovat kroppa ja mieli olleet aika lujilla. Toki kehitystä ja kokemusta on tullut kovasti. Tuleva treenikausi pitääkin rakentaa hieman erilailla ja täytyy ehkä kokeilla hieman toisenlaista valmistautumista kisoihin.
Kiitos kaikille teille jotka olette olleet mukana kisoissa, joko paikan päällä tukemassa tai muutoin. Kiitos perheelle joka mahdollistaa tämän harrastuksen. Ilman teitä tämä ei onnistuisi. Ilman teidän tukea seinien yli kiipeäminen olisi lähes mahdotonta. Se fiilis kisan aikana, kun tietää että maalissa odotetaan on jotain sanoinkuvaamattoman suurta.
I'm on the frontline, don't worry I'll be allright, the story is just beginning.
Tahkon jälkeen treenejä ei tosiaan tullut mitään muuta kuin kaks jäävuoroa ja muutama kevyt kävelylenkki koiran kanssa. Eli ei paljon herkistelty, mutta ei myöskään vedetty kroppaa liian tiukalle... =) Mutta entäs sitten mieli...? Vaasaan saavuin jälleen päivää ennen kisaa, niinkuin ammattilaiset... Yöpyminen jälleen kerran Tarun ja Samin hostellissa. Täytyy myöntää, että jos toinen vaihtoehto olisi lähteä aamulla kukonlaulun aikaan ajamaan niin ei tartte paljon miettiä kumman valitsee. Illalla hyvä leffa, hyvää seuraa ja hieman tankkausta (karkkia ja sipsejä...). Aamulla seiskalta ylös, aamupala naamariin ja kamat autoon ja liikkelle. Reitti oli jo tuttu viime kesältä joten sitä ei tarvinnut käydä sen kummemmin läpi. Keli tosin oli sitten aivan jotain muuta kuin viime kesänä. Viime kesänä oli yli 20 astetta lämmintä, veden lämpötila tais olla 22 astetta ja tuulen suhteen oli niin sanottu sulkapallokeli. Nyt oli noin 18 astetta lämmintä, veden lämpötila 15 astetta ja siinä tuulessa ei olis voinu pelata etes tennistä... =)
Puoli ysiltä ilmoittautumaan ja pyörä ja kamppeet valmiiks. Ysiltä kisainfo ja sitten vain keskittymään. Anna oli tässä vaiheessa jo tullut paikalle, mutta en siinä tohinassa edes huomannut koko tyttöä. Sitten vain märkäpuku päälle ja rantaan. Silmälasit Annalle ja vielä viime tsempit. Tässä vaiheessa myös Taru oli lasten kanssa saapunut paikalle. Hetki ennen starttia kävin ottamassa muutaman lämmittelyvedon. Silloin iski kauhea paniikki. Tämä vesihän on kylmää!!!!!!!!! Ja nuo aallot... Mitä ne on????? Eikös Vaasassa pitäis aina auringon paistaa ja meren olla peilityyni? Onneks ei kuitenkaan irtoraajoja kellunut meressä, kuten Riossa... Lähtöpaikan hain tarkoituksella hieman taaempaa ja vasemmasta reunasta. Tarkoituksena välttää viime kesäinen suunnistusvirhe. Ja kyllähän se toimikin. Ei tullu ylimääräisiä metrejä kovinkaan paljoa. Tosin tähän auttoi suunnattomasti vahvuudella olevat uimalasit. Itse uinti oli kyllä melkoista taistelua. Vaikka uintiaika oli käytännössä sama kuin viime kesänä, tekivät aallot uinnista todella hankalan. Merivettä tuli nieltyä muutama suullinen ja muutaman kerran alkoi päässä heittää niin paljon, että oli pakko vaihtaa rintauintiin. Annakin huomasi ongelmat uinnissa ja kysyikin, että onko kaikki kunnossa kun tulin vaihtoon. Ennätin vain vastata, että oli melkoiset aallot. =)
Ekan vaihdon otin TOSI rauhassa, että sain sykkeet ja pään tasaantumaan. Sitten pyörä joukkoon ja liikkeelle. Ja nyt, kuulkaa kaikki. EN KAATUNUT!!!!!!! JIPPII!!!!! Eli jotain on tullut opittua... =) Pyöräreitti oli tuttu jo entuudestaan niin oli todella mukava polkea. Ja toki, kun tiesi että matka olisi yli kolme kertaa lyhyempi kuin Tahkolla. Kadenssi pysyi kokoajan sopivana, vaikka puolet matkasta oli melkoista vastatuulta. Siitä huolimatta tuli muita kisailijoita selkä edellä vastaan vähän väliä. Oli jälleen lentokeli ja kääntölenkin jälkeen tuuli oli myötäinen, niin lentäminen vain jatkui. Välillä mietin hieman jalkoja. Kuinka ne jaksaa juoksun ja kuinka Tahkolla kipeytynyt (särkynyt?) nilkka kestää juoksun? Nooh suljetaan kipu jälleen vyötärön alapuolelle. Niinhän Hailekin teki aikoinaan. Se toimi ja pyörältä tulin hyvässä kunnossa toiseen vaihtoon. Jaloissa ei kipuja ja väsymyskin oli jossain muualla... Pyörä telineeseen, kypärä pois ja lenkkarit jalkaan. Ja eikun liikkeelle. Ja lentokeli jatkui. Juoksussa ei ollut mitään ongelmia, jalat pelas ja nilkka ei kipuillut. Ja taas alkoi tulemaan niitä selkiä vastaan. Ei muuta kuin kellosta sykkeet piiloon ja vauhtia lisää. Ajattelin, että nyt mennään niin kovaa kuin kroppa antaa myöten. Puolessa välissä oli reitillä pieni matka polkujuoksua ja siinähän se oikea nilkka pyörähti. Astuin kiven päälle ja kuului mukava naksahdus. Jatkoin matkaa ja katsoin vain, että nilkka pysyy joukossa...=) Kyllähän se pysyi eikä siinä mitään sen suurempaa sattunut. Säikäytti vain. Ja kyllä muuten tuntui päässä hyvältä, kun tajusin, ettei tarvitse juosta kuin 2.5 km enää ja ollaan maalissa. Ja puolet siis jo juostu. Tahkolla piti juosta kuitenkin jonkin verran enemmän. Juoksu oli nousujohteinen, eli pystyin kokoajan kiristämään vauhtia. Sillalla aloin jo ottamaan loppukiriä ja maalisuoralla hieman yritin nostattaa tunnelmaa =). Maaliviivan ylitettyä jälleen se sama tunne kuin ennenkin. Polvilleen maahan ja kaikki voima poissa. Taas yksi kisa takana. Ja bonuksena tälle kisalle oli, että nyt saa ihan luvan kanssa levätä ja hoitaa kropan kuntoon. Ei enää kisoja tälle kaudelle. Ainakaan mitään suunniteltua... Varsinkin tuo nilkka pitää saada kuntoon mahdollisimman pian. Kisassa viime kesään verrattuna uinti meni samaan aikaan vaikka aallot oli aivan eri luokkaa. Pyöräosuus oli puolisen minuuttia nopeampi tänä vuonna ja juoksu tais olla minuutin verran nopeampi. Kokonaisaika kuitenkin tänä vuonna hitaampi, koska vaihdot otin nyt paljon rauhallisemmin. Ja viime vuonna maksimisyke oli juoksun aikana hieman yli 200, tais olla 202. Kun maalissa kannustusjoukkojen luona tarkastelin niin maksimisyke oli 222.
Ja edelleen täytyy korostaa sitä kaikkein isointa asiaa, eli kannustusta. Kyllä tuntui hyvältä kuulla ne huudot ja nähdä ilmeet. Ne lisäsi omalta osaltaan tuota lentofiilistä pyörälle ja juoksuun. Eli suuret kiitokset Anna, Taru, Åsa, Tilda ja Ossi.
Tästä on hyvä nyt ottaa hieman happea ja sitten alkaa taas treenit ensi kautta kohti. Täytyy kyllä myöntää, että tämä tuleva siirtymäkausi tulee kyllä tarpeeseen. Tänään otin sellaiset kevyet kolmen tunnin päikkärit. Tais joutua kroppa kuitenkin lujille kisoissa ja treeneissä, niin ja samoin mieli. Vaikka tänä kesänä ei ollut kuin kolme kisaa, niin nyt jälkeenpäin ajateltuna ovat kroppa ja mieli olleet aika lujilla. Toki kehitystä ja kokemusta on tullut kovasti. Tuleva treenikausi pitääkin rakentaa hieman erilailla ja täytyy ehkä kokeilla hieman toisenlaista valmistautumista kisoihin.
Kiitos kaikille teille jotka olette olleet mukana kisoissa, joko paikan päällä tukemassa tai muutoin. Kiitos perheelle joka mahdollistaa tämän harrastuksen. Ilman teitä tämä ei onnistuisi. Ilman teidän tukea seinien yli kiipeäminen olisi lähes mahdotonta. Se fiilis kisan aikana, kun tietää että maalissa odotetaan on jotain sanoinkuvaamattoman suurta.
I'm on the frontline, don't worry I'll be allright, the story is just beginning.
Kommentit
Lähetä kommentti