Finntriathlon Joroinen 20.7.2019

43 ja risat. Ei voi olla totta... voi v*ttu. Heti kättelyssä tuli jäätyä lähes 7 minuuttia tavoitteesta. Mietin jo, että jätän leikin tähän. Onneks Anna oli kuvaamassa heti rannassa ja sieltä tulleiden tsemppien jälkeen en voinut kuin jatkaa. Mutta kyllä otti aivoon. Vielä Teboilin käännöksessäkin soimasin itteäni huonosta uinnista.

Jokamiehen Rokulitriathlon siis jätti melkoisen paljon harmaita pilviä uinnin osalta Joroisten klassikkoon. Saako kahdessa viikossa uinnin takaisin samalle tasolle mitä se oli hallikaudella? Kannattaako yrittää liikaa treeneissä vai luottaa siihen, että kaikki napsahtaa kohdalleen 20.7 Valvatuksen rannalla? Uintia en sitten treenannut lainkaan, vaan keskityin pyörään ja juoksuun. Tiesin osittain miksi uinti sakkaa ja pyrin saamaan sen kuntoon ennen kisaa. Vika kun oli korvien välissä suurimmalta osin.

Perjantaina 19.7 vielä hieman etätöitä aamusta ja kympin aikaan Anna lähti viemään mua Anniinan ja Ismon luo. Virpi haettiin matkalta kyytiin myös. Anna tulisi pyörien kanssa perässä myöhemmin illalla Varkauteen. Meidän oli tarkoitus ennättää klo 16 infoon. Ja mielellään hieman aikaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Matka sujuikin hyvin ja rattoisasti. Mitä nyt navigoija, eli minä, aiheutin hieman aikatauluun muutoksia ohjaamalla meidät hiekkatielle. Infoon kuitenkin ehdittiin hyvissä ajoin ja expossakin ehdittiin pyöriä ja ostaa kaikenlaista kivaa. Ennenkaikkea lakuja joita en koko kesänä ehtinyt mistään markkinoilta ostaa. Ja ostin sitten viimeinkin uuden märkkärin. Virjon Peteltä Z3ROD Atlante, joka oli todella napakka ja kuin luotu mun sukkapuikkovartalolle. Kaupan kautta Varkauteen majoitukseen missä oltiin koko porukka. Joukkueita oli kaksi. Team Ogoloma (Virpi, Ismo ja Anniina) sekä Team U&S (Ulla, Ulla ja Sanna). Yksilökisassa oli mukana Henna ja minä. Pasi oli mukana huoltojoukoissa ja Anna liittyi myöhemmin illalla vahvuuteen. Ilta meni tankatessa ja kamoja kuntoon laittaessa. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin, ei pyörän katsastukseen ollut mahiksia perjantaina, vaan kaikkien pyörät katsastettaisiin lauantaiaamuna. Samalla vietäisiin T1 ja T2 kamat.

Lauantaiaamu valkeni nopeasti, mutta heräsin melko hyvin nukkuneena. Kimmon tsemppiviesti Facebookissa kosketti ja sain siitä uuden hyvä tsemppibiisinkin. Hieman fiilistelin omissa ajatuksissani, kunnes oli aika siirtyä autoilla kisakeskukseen ja siitä pyörillä Ismon kanssa Valvatukselle. Henna ja Ulla olivat menneet jo aikaisemmin ja muu porukka pääsi linkalla. Valvatuksella oli väkeä jälleen huikean paljon ja fiilis oli korkealla. Itsellä hieman odottavat fiilikset. Uinnin sujuvuus vaivasi ja täytyy myöntää, että aikatavoitteen julkaisu oli aiheuttanut stressiä jo treenikaudella. Ja nyt se tuntui jostain syystä vielä enemmän. Pyörä oli paikoillaan ja energiat pyörässä. T1 pussi valmiina telineessä ja reitti telineelle ja pyörälle oli selvillä. Pikkuhiljaa oli aika aloittaa keskittyminen. Sitä ennen ennätin vaihtaa muutaman sanan Tuiskun Antin kanssa kisasta ja tulevasta. Kaveri veti kyllä huikean debyyttikisan puolikkaalla ja todella kovalla ajalla.

Antti ja minä. Minä vasemmalla =) Kiitos kuvasta Anna

Uinti 1,9 km

Sitten vain märkkäri niskaan ja muutama lämmittelyveto. Todella hyvältä tuntui puku ja oli kyllä liikkuvuutta hartioille kuten Petri myyntipuheessaan lupasi. Asusta ei jäisi uinti ainakaan kiinni. Puku siis niskaan, pusut Annalle ja karsinaan Virpin kanssa. Ullalle vielä tsempit ja samoin Ismolle, Anniinnalle ja Sannalle omille osuuksilleen. Henna oli jo ennättänyt mennä lähtöalueelle, mutta löydettiin tyttö ja lähdettiin kaikki samoilta huudeilta. Porrastettu lähtö oli hyvä eikä ruuhkaa tullut startissa. Virpin kanssa rinnatusten lähdettiin uimaan kuten niin monesti aikaisemminkin. Uinti tuntui hyvältä ja hieman helpottunut olo oli. Kuitenkin se kaikki oli liian aikaista. Ekalla poijulla Virpi nosti vauhtia eikä ollut mitään mahiksia vastata. Sovittiin jo ennen lähtöä ettei odotella toista jos itsellä kulkee. Virpillä kulki, mulla ei. Siitä eteenpäin koko uinti oli vaihtoon asti yhtä tuskaa. Sykkeet ei nousseet korkealle, mutta vauhti oli hidasta. Tekniikka pysyi ihan hyvin kasassa, mutta ei sekään auttanut. Yritin kaikkea mitä tiesin ja osasin, mutta ei vaan kulkenut. Väkeä meni ohi oikealta ja vasemmalta. Katselin jo välillä veneitä mihin nousta ja keskeyttää. Loppusuoralle sain hieman lisää vauhtia, mutta tuntui kuin ranta olisi loitonnut kokoajan. Viimeinkin kädet osuivat pohjaan ja nousin vedestä. 

Hyvin venyy. Lähti kyllä helposti uus puku pois päältä

Märkkäriä riisuessani katsoin kelloa. 0:43:23... Ei voi olla totta... Tavoiteajasta jo 7 minuuttia jäljessä ja vasta uinti takana. Apinan raivolla T1 ja se olikin nopein koskaan tekemäni vaihto. Aikaa kului vain 0:04:13. Edellinen T1 Joroisilla oli 0:08:27 vuoden 2017 kisassa. Uinnin keskivauhti oli vain 02:12 min/100 m. Sen piti olla lähes 20 sekuntia kovempi... keskisyke oli vain 135. 

Pyörä 90 km

Huonon uinnin vuoksi lähdin pyörällä ajamaan menetettyä aikaa kiinni. Heti lähdöstä iso vaihde silmään ja ohituskaistalle. Teboilin käännökseen mennessä olin ohittanut useamman kymmenen kilpailijaa. 

Hiilikuidun humina aerokypärän sisällä on kyllä huumaava ääni

Hieman mietin miten juoksu menisi, mutta sitten unohdin sen onneksi. Kyllä se sieltä tulee. Pyörä kulkikin yllättävän mukavasti. Keli oli huikean hyvä, lähes täydellinen, reittikin oli tuttu kahdelta edelliseltä vuodelta. Ei tarvinnyt miettiä, sai vain polkea. Ja sitä kyllä tein. Kadensseja en jostain syystä saanut kelloon, joten menin sitten fiiliksen mukaan. Hieman ennen Rantasalmen kääntöpaikkaa tuli Ismo vastaan ja vähän Ismon jälkeen Henna. Tsempit lennosta ja vauhtiin. Ullakin tuli vastaan hetken päästä ja tsempit sinne myös. Oli jotenkin huumaavaa ajaa ja keskittyä vain ajamiseen. Ylämäet vauhdilla ja välillä rungolta polkien. Alamäet vielä kovemmalla vauhdilla. Nyt ei säästellä. 47 km väliaika 01:24:28 lupaili alle 2h50min loppuaikaa pyörälle. Hieman ylikovaa eka kiekka, mutta tarkoitus olikin ajaa uintia kiinni. Toinen kiekka oli jo vaikeampi. Ennen viimeisiä nousuja oli pakko hieman pyydellä apuja ja kyllähän niitä sain. Olkapäällä olivat taas samat tyypit kuin muissakin kisoissa vaikeilla hetkillä. Felt lähti taas kulkemaan ja T2 lähestyi. Valvatuksen ohituksessa alkoi tuntua jo hyvältä. Enää muutama kilometri ja päästään katsomaan kantavatko jalat. Teboilin kylttien tultua näkyviin otin jalat pois kengistä. Nyt otetaan kaikki sekunnit takaisin mitä saa. 

Pyörältä pois kuten prot

Vauhdilla siis pyörä telineeseen ja kohti T2 kamoja. Pyörän loppuaika 02:47:32 on vain kuusi minuuttia hitaampi kuin viime vuonna samassa kisassa. Silloin ei ollut alla uintia eikä tarvinnut säästellä juoksuun. Kahden vuoden takaiseen parannusta lähes 25 minuuttia. Toki pyöräkin on eri kuin 2017. T2 jälleen yllättävän nopea 0:02:28, kun 2017 se oli 0:06:25. Jossain on siis kehitytty... =) Keskivauhti oli 31.8 km/h ja keskisyke 163.

Juoksu 21,1 km

T2 siis vauhdilla ja sitten Hokat lentoon. Tarkoitus siis juosta niin kovaa, että 5h30min alittuu. Pyörässä ja varsinkin vaihdoissa olin hieman saanut kiinni uinnissa hävittyä aikaa. Juoksuun lähtiessä Sanna kysyi kokonaisaikaa. 3h37min tais olla kellossa. Eli pitäis juosta puolikas 1h50min... Keli oli lämmennyt kovasti ja oli jo melko kuuma juosta. Huoltopisteet olivat onneksi tasaisin väliajoin ja niistä sai kyllä riittävästi helpotusta oloon. Pyrinkin nauttimaan kaikkea mitä oli tarjolla mahdollisimman paljon. Varsinkin nesteitä. Vettä, urkkaa ja kokista. Märkiä sieniä tungin kisa-asuun ja osan vedestä heitin niskaan. Juoksuvauhti pysyi hyvänä kierros toisensa perään ja sai vain juosta. Reitti oli hyvinkin tuttu parilta viime vuodelta. Lopun alamäkivoittoinen pätkä oli mukava rullata viileässä metsässä parhaimmillaan alle 5 min/km. 5h30min siis vielä hieman realistinen. Toiselle kiekalle lähtiessä alkoi kuitenkin reisiä särkemään melko kovasti ja vauhdit putosivat. Hieman kylmää vettä huollosta jaloille ja vauhtiin vaan. Pakko pysyä liikkeessä, ei saisi pysähtyä.

Silmissä tyhjä katse, aivot käskee pitää painetta yllä

Tokalle kiekalle lähdettäessä Anniina oli Annan kanssa tsemppaamassa. En vielä silloin tajunnut, että Virpi hoiti joukkueen juoksuosuudenkin Anniinan joutuessa jättämään juoksun välistä flunssan takia. Sannakin oli jo juoksuosuudella, mutta missään vaiheessa ei tultu vastakkain. Paloaseman huoltopisteellä sai juosta kylmän suihkun alta ja se kyllä helpotti. Muuten oli jo melkoisen vaikeaa. Askel askeleelta matka kuitenkin lyheni, mutta siitä huolimatta en ole koskaan miettinyt keskeytystä yhtä usein, kuin tuolla reissulla. Vasta, kun toinen kierros oli takana päätin jatkaa loppuun asti. Siinä vaiheessa alkoi kuitenkin 5h30min alitus karkaamaan. Uusi puolikkaan ennätys oli kuitenkin kiikarissa ja siitä sain hieman lisää virtaa. Ehkä tuon aikatavoitteen karkaamisen hyväksyminen helpotti paineita myös. Tiesin, että uusi ennätys tulee jos ei tule vammaa tai täydellistä katkeamista. Jälkimmäiseen en uskonut, mutta kaikkihan on mahdollista. Viimeiselle kiekalle lähtiessäni piti Ullalta kysyä maalialueelta onko tämä viimeinen kierros. Olin seonnut laskuissa... =) Viimeiselle kiekalle sain vielä nostettua vauhteja, yritin myös hakea 2h alitusta puolimaralla. Hieman ennen viimeistä alamäkivoittoista metsäpätkää rivitalon pihasta ruiskutettiin painepesurilla kylmää vettä sumuna päälle. Kyllä virkisti ja jälleen huomasi kuinka koko Joroinen elää tämän kisan mukana. Hokat lähtivät lentoon ja juoksu maistui yllättävän hyvin. Tiesin jo, että uusi puolikkaan enkka tulee ja samoin puolimaran enkka, vaikka 2h ei alitu. Hieman ennen maalia juoksin Haverisen Jurin rinnalle ja siinä viimeiset tsempit ja jutustelut Jurin videolle. Maalialue kuului jo ja alkoi näkymään metsän takaa. Kisa-asu kuntoon ja siinä vaiheessa alkoi helpottamaan. Hieman loppukiriä ja maaliviivan yli ajassa 05:43:32. Lahden IM 70.3 viime kesältä parani reilulla 20 minuutilla. Samansuuruinen parannus tullut joka vuosi puolikkaalla Tahkon kisasta lähtien. Tokikaan reitit eivät ole aivan vertailukelpoisia. Vuoden 2017 Joroinen mentiin läpi ajassa 06:28 ja risat. Eli siihen verrattuna kahdessa vuodessa puolikkaan aika on parantunut noin 45 minuuttia. Juoksun loppuaika oli 02:05:54, eli puolimaran enkka parani reilulla 6 minuutilla. Keskisykkeet juoksussa olivat vain 143 ja keskivauhti 06:04 min/km. Reserviä siis juoksuun olisi ollut paljon enemmän, mutta tuo oli aivan maksimaalinen suoritus juoksun osalta... Ilmeisesti Rukan kuorma painaa kuitenkin vielä yllättävän paljon kropassa.

Maaliviivan ylittäminen herättää edelleen samoja hienoja tunteita kuin aina ennenkin.

Kaikki paukut tosiaan jäi reitille ja ekaa kertaa kisassa oli oikeasti lähellä ea-teltta. EA-henkilökuntakin jo tuli kyselemään vointia. Tuosta, kun ylös pääsin vaivalloisesti ja Annan luokse alkoi hieman helpottamaan. Mutta pitkään kesti päästä takaisin tähän maailmaan. Vasta oikeastaan saunassa alkoi helpottamaan.

Muutkin Ogolomalaiset pääsivät hienosti maaliin. Team Ogoloma hieman ennen mua ja Team U&S hieman mun jälkeen. Henna oli joutunut keskeyttämään selkäkramppien takia juoksun puolessa välissä. Kova päätös, mutta varmasti oikea loppujen lopuksi.

Mikä oli kisan lopputulos omalta osalta? Aikatavoite ei toteutunut, vaan siitä jäin reilut 13 minuuttia. Sinänsä 5h30min oli realistinen, mutta uinnin epäonnistuminen vei sen liian kauaksi. Pyörä ja juoksu meni kutakuinkin tavoitteisiin. Ehkä juoksu jäi hieman tavoitteesta, mutta ei ratkaisevasti. Kuitenkin edellisen puolikkaan aika parani jälleen sen parikymmentä minuuttia, niin kaiketi jotain on tehty oikein. Kuinkas tästä eteenpäin tämä kesä ja tämä kausi jatkuu? Pääkisa oli kuitenkin Joroinen ja kuntopiikki saatiin melko hyvin ajoitettua siihen. Nälkää kuitenkin jäi vielä, joten katseet käännetään elokuun alkuun. Paukaneva Night Trail 2.8 ja Alavus Triathlon 3.8 on seuraavat kisat. Puolimara syksymmällä vai jopa täys mara... kuka tietää. Ehkä poluilla vielä juostaan lappu rinnassa Paukanevan jälkeen. Riippuu aivan kuuluuko Vaarojen Maratonista mitään...

Iso kiitos jälleen kerran Annalle. Kuvista ja kaikesta muustakin. Tämä ei onnistuis ilman sua. Kiitos myös Ogolomalle ja Hennalle ja Pasille reissuseurasta. Oli hieno reissu ja kyllähän matkat sekä yhteiset illat ovat niitä parhaita näissä karkeloissa. Tällä jaksaa taas pitkään.