Uusi kausi... siis harjoituskausi. Ei TV-sarjan tuotantokausi tai jotain. PaaluRUN päätti kauden vai avasi uuden...
Treenien aikataulutusta. Mitä tehdään milloinkin. Kuinka kehitetään itseä ja treenejä, jotta päästään siihen tavoitteeseen mikä tulee eteen?
PaaluRUN 1.10, matkana 10 km, avasi tämän uuden kauden. Vai lopetti edellisen...? Tuo kisahan oli ajallisesti juuri lepokauden lopussa. Eli sinne mentiin kylmiltään nauttimaan lapsuusajan maisemista. Maisemista kyllä saikin nauttia, mutta sitten itse juoksu oli aivan jotain muuta kuin nauttimista... Väkeä oli kerääntynyt oikein mukavasti Paalupaikalle, keli oli syksyisen tuulinen mutta aurinkoinen. Ja kyllähän kaikki tietää nuo Paalupaikan maisemat... =) Ajanotossakin oli ns. kotikenttäetu, kun Matti oli ajanottajana. Hieman ennen lähtöä vähän lämmittelyä ja venyttelyä. Musiikin kuuntelua ja sinne oman mielen sopukoihin tunkeutumista. Sen verran on tuo triathlonjuttu jäänyt päälle, että oli pakko käydä hieman vettä sivelemässä naamaan järvestä ja sitten kävelin pyörän ohi ja kosketin sitä... =) Sitten viivalle ja odottamaan... taas alkoi jännittämään. Mikähän siinä on, että aina kun lyödään numerolappu rintaan niin käy näin...??? Lähtölaukaus ammuttiin haulikolla ja siitä vauhdilla matkaan. Ja nimenomaan vauhdilla. Ekat pari kilometriä mentiin 4,5 min/km vauhtia... eli HIEMAN liian kovaa. Yritin sitten laskea vauhtia normaalimpaan tasoon, mutta alun vauhti oli jo tehnyt tehtävänsä. Sykkeet oli liian korkeat, jalka tuli kipeäks jne. Ja sykevyökin irtosi. No sitten mentiin vain fiiliksen mukaan. Ja jalkakipu suljettiin pois mielestä. Sadeharjulla oli onneksi tarjolla sen verran hyvää urheilujuomaa, että siitä sai kovasti lisää energiaa jatkaa matkaa. Ja olihan ne maisemat komeat.
Maaliin tultaessa sain vielä heitettyä jonkinlaisen loppukirin vaikka takki oli aivan tyhjä. Viivan ylityksen jälkeen alkoi kipu tuntua oikeassa jalassa. Eli Tahkon jäljet edelleen vaivana... Matkan aikana kipu ylettyi jo lonkkaan asti, mutta sen sai häivytettyä jotenkin. Maalissa sitten ei tarvinnut enää sulkea kipua, niin meinas lähteä jalat alta. Onneks niin ei kuitenkaan käynyt. Annan kanssa siinä jutellessa jalan kipukin laski. Siihen päälle vielä luomujuomaa palautukseen niin alkoi aurinkokin paistamaan. Ja vielä kun arvontaonni osui kohdalle ja voitin hienon taskulampun... =) Aika oli vaatimattomat 57 minuuttia ja risat. Kuitenkin jälleen kokemusta kisavauhdin ja oman vauhdin tiedostamisesta. Ei pidä lähteä alusta täysillä jos ei jaksa loppuun asti niin kovaa...Kuitenkin huikea kilpailu ja toivottavasti saa jatkoa tulevina vuosina. Varmasti tulee olemaan kisakalenterissa tämä kisa aina, kun järjestetään.
Sitten paluu tähän hetkeen. Tuon PaaluRUNin jälkeen otin pari päivää lepoa ja pelkäsin, että pitääkö tuota jalkaa oikeasti näyttää jollekkin tohtorille... Ehkä olis jo silloin alussa pitänyt se hoitaa kuntoon. Mutta kun ei. Maanantaina kisan jälkeen hieronnassa oli itku tulla, kun otti niin kipeää jalkoihin. Juoksutekniikkaa siis pitää kans hieroa.
Kuitenkin tuosta juoksukisasta sai lisää intoa aloittaa uusi kausi kunnolla. Maanantaisin käydään porukalla uintitreeneissä Matin opastuksella. Jo nyt muutaman kerran jälkeen huomaa kuinka tärkeä osa uinnissa on oikealla tekniikalla ja kuinka paljon tehoja tuo lisää, kun osaa käyttää myös jalkoja uinnissa oikein. Vauhti kasvaa ja sykkeet pysyy riittävän alhaalla. Ei tartte tehdä niin paljon töitä, kuin jos olisi tekniikka epäkunnossa.
Juoksulenkkejä ei ole tullut tehtyä kuin muutama viikossa. Jalka kipeytyy joka kerta lenkin alussa, mutta kun lämpenee niin johan alkaa lenkkarit liikkua. Eli ei syytä huoleen... kait... =) Pyörällä sitten ei olekaan poljettu lainkaan. Toki halliin saatiin nyt tehtyä sellainen pieni treenihuone ja tarkoitus olis siellä aloittaa trainerilla polkeminen. Pitkää ja uuvuttavaa lenkkiä. Ja päälle aina vähän lihaskuntoa. Oikeastaan ei malttais odottaa ens kesän kisoja. Varsinkin, kun joku aika sitten huomattiin että olis kiva lähteä kisaamaan ulkomaillekin... aitoon Ironman-kisaan... Ei nyt kuitenkaan Hawaijille...vielä...
Mentaalitreeniä on sitten tehty päivittäin. Eli pyritty aina stressitilanteen tullessa eteen saamaan aivot hoitamaan tilanne kuntoon. On väännelty ja käännelty mielen sopukoita ja haettu sieltä keinoja saada asiat kuntoon. Saada lenkillä kivut unohtumaan ja väsyminen jäämään taakse. Kidutettu kroppaa ja pyritty saamaan mielen avulla keho unohtamaan kivut ja säryt. Ja kyllä se alkaa kokoajan toimimaan paremmin ja paremmin. Sen on huomannut, että fyysisellä puolella, kun pitää antaa tasoitusta niin paljon muille niin haetaan sitten henkisellä puolella se yliote. Olis pitänyt ehkä nuorempana jo aloittaa kestävyysharjoittelu...
Miten se mieli saadaan sitten toimimaan edellä mainitulla tavalla...? Opetellaan nauttimaan pienistäkin asioista. Äsken näin, kun talitintti istui terassin kaiteella. Alkoi hymyilyttämään, kun katseli sen touhuja. Metsässä liikkuminen ja luonnon kuunteleminen. Pyritään tekemään asioista tarpeeksi yksinkertaisia, ei tämä kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole... =) Ai mikä ei ole rakettitiedettä? No elämä... =)
PaaluRUN 1.10, matkana 10 km, avasi tämän uuden kauden. Vai lopetti edellisen...? Tuo kisahan oli ajallisesti juuri lepokauden lopussa. Eli sinne mentiin kylmiltään nauttimaan lapsuusajan maisemista. Maisemista kyllä saikin nauttia, mutta sitten itse juoksu oli aivan jotain muuta kuin nauttimista... Väkeä oli kerääntynyt oikein mukavasti Paalupaikalle, keli oli syksyisen tuulinen mutta aurinkoinen. Ja kyllähän kaikki tietää nuo Paalupaikan maisemat... =) Ajanotossakin oli ns. kotikenttäetu, kun Matti oli ajanottajana. Hieman ennen lähtöä vähän lämmittelyä ja venyttelyä. Musiikin kuuntelua ja sinne oman mielen sopukoihin tunkeutumista. Sen verran on tuo triathlonjuttu jäänyt päälle, että oli pakko käydä hieman vettä sivelemässä naamaan järvestä ja sitten kävelin pyörän ohi ja kosketin sitä... =) Sitten viivalle ja odottamaan... taas alkoi jännittämään. Mikähän siinä on, että aina kun lyödään numerolappu rintaan niin käy näin...??? Lähtölaukaus ammuttiin haulikolla ja siitä vauhdilla matkaan. Ja nimenomaan vauhdilla. Ekat pari kilometriä mentiin 4,5 min/km vauhtia... eli HIEMAN liian kovaa. Yritin sitten laskea vauhtia normaalimpaan tasoon, mutta alun vauhti oli jo tehnyt tehtävänsä. Sykkeet oli liian korkeat, jalka tuli kipeäks jne. Ja sykevyökin irtosi. No sitten mentiin vain fiiliksen mukaan. Ja jalkakipu suljettiin pois mielestä. Sadeharjulla oli onneksi tarjolla sen verran hyvää urheilujuomaa, että siitä sai kovasti lisää energiaa jatkaa matkaa. Ja olihan ne maisemat komeat.
Maaliin tultaessa sain vielä heitettyä jonkinlaisen loppukirin vaikka takki oli aivan tyhjä. Viivan ylityksen jälkeen alkoi kipu tuntua oikeassa jalassa. Eli Tahkon jäljet edelleen vaivana... Matkan aikana kipu ylettyi jo lonkkaan asti, mutta sen sai häivytettyä jotenkin. Maalissa sitten ei tarvinnut enää sulkea kipua, niin meinas lähteä jalat alta. Onneks niin ei kuitenkaan käynyt. Annan kanssa siinä jutellessa jalan kipukin laski. Siihen päälle vielä luomujuomaa palautukseen niin alkoi aurinkokin paistamaan. Ja vielä kun arvontaonni osui kohdalle ja voitin hienon taskulampun... =) Aika oli vaatimattomat 57 minuuttia ja risat. Kuitenkin jälleen kokemusta kisavauhdin ja oman vauhdin tiedostamisesta. Ei pidä lähteä alusta täysillä jos ei jaksa loppuun asti niin kovaa...Kuitenkin huikea kilpailu ja toivottavasti saa jatkoa tulevina vuosina. Varmasti tulee olemaan kisakalenterissa tämä kisa aina, kun järjestetään.
Sitten paluu tähän hetkeen. Tuon PaaluRUNin jälkeen otin pari päivää lepoa ja pelkäsin, että pitääkö tuota jalkaa oikeasti näyttää jollekkin tohtorille... Ehkä olis jo silloin alussa pitänyt se hoitaa kuntoon. Mutta kun ei. Maanantaina kisan jälkeen hieronnassa oli itku tulla, kun otti niin kipeää jalkoihin. Juoksutekniikkaa siis pitää kans hieroa.
Kuitenkin tuosta juoksukisasta sai lisää intoa aloittaa uusi kausi kunnolla. Maanantaisin käydään porukalla uintitreeneissä Matin opastuksella. Jo nyt muutaman kerran jälkeen huomaa kuinka tärkeä osa uinnissa on oikealla tekniikalla ja kuinka paljon tehoja tuo lisää, kun osaa käyttää myös jalkoja uinnissa oikein. Vauhti kasvaa ja sykkeet pysyy riittävän alhaalla. Ei tartte tehdä niin paljon töitä, kuin jos olisi tekniikka epäkunnossa.
Juoksulenkkejä ei ole tullut tehtyä kuin muutama viikossa. Jalka kipeytyy joka kerta lenkin alussa, mutta kun lämpenee niin johan alkaa lenkkarit liikkua. Eli ei syytä huoleen... kait... =) Pyörällä sitten ei olekaan poljettu lainkaan. Toki halliin saatiin nyt tehtyä sellainen pieni treenihuone ja tarkoitus olis siellä aloittaa trainerilla polkeminen. Pitkää ja uuvuttavaa lenkkiä. Ja päälle aina vähän lihaskuntoa. Oikeastaan ei malttais odottaa ens kesän kisoja. Varsinkin, kun joku aika sitten huomattiin että olis kiva lähteä kisaamaan ulkomaillekin... aitoon Ironman-kisaan... Ei nyt kuitenkaan Hawaijille...vielä...
Mentaalitreeniä on sitten tehty päivittäin. Eli pyritty aina stressitilanteen tullessa eteen saamaan aivot hoitamaan tilanne kuntoon. On väännelty ja käännelty mielen sopukoita ja haettu sieltä keinoja saada asiat kuntoon. Saada lenkillä kivut unohtumaan ja väsyminen jäämään taakse. Kidutettu kroppaa ja pyritty saamaan mielen avulla keho unohtamaan kivut ja säryt. Ja kyllä se alkaa kokoajan toimimaan paremmin ja paremmin. Sen on huomannut, että fyysisellä puolella, kun pitää antaa tasoitusta niin paljon muille niin haetaan sitten henkisellä puolella se yliote. Olis pitänyt ehkä nuorempana jo aloittaa kestävyysharjoittelu...
Miten se mieli saadaan sitten toimimaan edellä mainitulla tavalla...? Opetellaan nauttimaan pienistäkin asioista. Äsken näin, kun talitintti istui terassin kaiteella. Alkoi hymyilyttämään, kun katseli sen touhuja. Metsässä liikkuminen ja luonnon kuunteleminen. Pyritään tekemään asioista tarpeeksi yksinkertaisia, ei tämä kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole... =) Ai mikä ei ole rakettitiedettä? No elämä... =)
Kommentit
Lähetä kommentti