Finntriathlon Joroinen, tuo suomen Hawaiji. Elämäni toinen puolimaraton
Turhaan ei puhuta Joroisten hengestä eikä mainosteta Joroista Suomen Hawaijina. Aivan huikea tunnelma läpi kisojen. Jo torstaina, kun tultiin paikalle ja kävin ilmottautumassa niin aisti sen kaiken. Koko paikka hengitti ja eli triathlonille. Aivan huikeaa.
Valmistautuminen itse kisaan sujui hyvin. Hotelli oli erinomainen valinta. Oli huikea aamupala jota ei tarvinnut valmistaa vaan pääs valmiiseen pöytään. Pyörän sai tuoda huoneeseen. Eli sai nukkua pyörän vieressä. Ekana iltana pesin sen pesuhuoneessa... =) Perjantaina alkoi hotelli täyttyä muista puolihulluista ( 1/2-matkan triathlonisteista).. =) Mutta kait tähän pitäis jotain kirjoittaa tuosta kisasta...
Aamulla herättiin seiskalta ja mentiin aamupalalle. Aivan täynnä noita edellä mainittuja puolihulluja. Tuhti ja maittava aamiainen ja pyörien huoneeseen. Jostain kumman syystä ei edes hirveästi jännittänyt. Oli enemmän sellainen odottava fiilis. Pitäis päästä jo itse asiaan ja baanalle. Huoneessa vielä viimeiset valmistelut, numerojen laitto käsiin jne. Pyörän kävin jo katsastamassa perjantaina ja samalla vein T1 ja T2 kamat paikoilleen. Erittäin hyvä käytäntö. Lauantaiaamuna sitten ysin aikaan lähettiin ajamaan Varkaudesta kohti Joroista. Kisakeskuksesta oli non-stop bussikyyti kilpailijoille (ilmainen) sekä katsojille (5 €) Valvatukselle ja takaisin. Uinnin lähtö tosiaan Valvatukselta ja samoin T1 oli siellä. Paikalla lähes 1500 kilpailijaa... =) Tällä kertaa ei menty aivan niin syvälle keskittymisessä kuin Tahkolla ja aikaisemmissa kisoissa. Ja se toimi. Silleen rennosti fiilistellen ja nauttien uskomattomasta tunnelmasta. Pyörään ilmanpaineet kohdilleen ja märkkäriä niskaan. Ei vieläkään jännittänyt... olin jopa oudon luottavainen. Tämä saattaisi luvata hyvää. Ennen uintiin valmistautumista nähtiin vielä Hennan kanssa ja viime hetken tsempit ja juttelut. Veti sellaisen ajan puolikkaalla, että tytöstä kuullaan vielä ja paljon. Aivan huikea suoritus.
Uinti oli järjestetty rolling start periaatteella. Ensin klo 11:00 lähtivät pro-sarjan miehet ja 11:05 pro-sarjan naiset. 11:10 oli ikäryhmien vuoro. Kello lähti käyntiin, kun portti ohitettiin ennen järveä. Erittäin hyvä ja toimiva ratkaisu. Ja ennenkaikkea turvallinen. Olin valinnut hopealakkien ryhmän (hiusten värin mukaan...). Tavoiteaikojen mukaan porukka oli jaettu omiin ryhmiin. Myös erittäin toimiva ratkaisu. Hieman ennen omaa uinnin aloitusta pro-sarjan miesten kärkiuimarivat tulivat jo vaihtoon. Aivan huikean kova uinti.
Sitten alkoi oma vuoro lähestyä, ei kuitenkaan jännittänyt vaikka oli jonkin verran aallokkoa. Oli tosi luottavainen olo. Portista läpi ja järveen hakemaan omaa paikkaa. Aallot eivät haitanneet yhtään ja täytyy myöntää, että jopa hymyilytti monessa kohtaa. =) Ekat 500 metriä meni lämmittelyyn. Vasen olkapää meinasi kipuilla ja se hieman huolestutti. Muutin hieman uintirytmiä ja muistelin Matin tekniikkatreenejä. Sen jälkeen kipu häipyi ja taas hymyilytti. Uinti meni kaikinpuolin erittäin hyvin. Sykkeet pysyi sopivina ja vauhti oli ihan ok. Talven treenit Ogoloman kanssa Matin ohjeilla oli siis tuottanut tulosta. Puolivälissä uintia jouduin kuitenkin pahoinpidellyksi. Lähdin ohittamaan yhtä uimaria niin tämä epähuomiossa potkaisi mua kylkeen. Siinä hetken haukoin henkeä ja täytyi hieman himmata ja tunnustella menikö kylkiluita. Oli sen verran kova potku. Uimarin tuntomerkit: tumma märkäpuku ja hopeinen uimalakki (märkälakki)... =) Siitä kuitenkin selvittiin ja uinti jatkui erittäin rentona ja mukavan tuntuisena loppuun asti. Kyllä lämmitti mieltä nähdä rantautumisportti ja valmistautua loppukiriin. Uinnin aika 44:10.
Vaihdon otin tarkoituksella rauhallisesti. Ennätti hieman palautua uinnista ja olihan siinä kiva katella maisemia ja muiden kisailijoiden puuhia. Ja löysimpä maasta kultaisen ristiriipuksen jonka toimitin heti toimitsijoille. =)
Sitten vain heittämään pyörälenkki. Jostain kumman syystä oli edelleen todella rauhallinen fiilis ja kokoajan vain hymyilytti. Ehkä, koska uinti oli nyt ohi. Enää piti hieman pyöräillä ja juosta. Pyörä lähtikin sitten melko lentäen liikkeelle. En kuitenkaan kaatunut niinkuin Tahkolla... =) Oli vaan niin kiva polkea ja vauhti oli tämänhetkiseen kuntoon nähden oikein mukava. Kadenssi pysyi käytännössä kokoajan 90 pinnassa. Energiaa sain nautittua oikein sopivasti. Kuitenkin ehkä hieman olis saanut olla enemmän geelejä mukana. Mutta kyllä noillakin pärjäs. Mukana siis neljä geeliä, yks energiapatukka, kaks pulloa urkkaa ja kaks pulloa vettä. Ja kaikki meni. Sama määrä oli Tahkolla. Puoleen väliin asti vauhti oli tavoitteessa, eli alle puolentoista tunnin. Lupaili siis noin kolmen tunnin aikaa. Mikä olis kova tulos tällä treenimäärällä. Kuitenkin paluumatka oli melkoista taistelua. Vastatuuli oli todella kova välillä. Ja ketjutkin lähtivät irti. Siinä ei mennyt kuin hetki ja ne oli takas paikoillaan, mutta sotki se rytmin hetkeksi ja vähän aikaa harmitti. Mutta sitten, kun en ajanut sudenkorennon päälle, alkoi taas hymyilyttämään... =) Paluumatka tuntui olevan paljon pidempi, mutta kun käännyttiin Rantasalmeen johtavalta tieltä Joroisten tielle ja kohti T2-vaihtoa, tuntui todella hyvältä. Vaikka aika ei tulisi olemaan niin hyvä kuin ajattelin, oli jalat kuitenkin melko tuoreet. Olin siis pystynyt ajamaan järkevästi, hyvillä kadensseilla, juoksua ajatellen. Loppuaika pyörässä 3:13:26.
Pyörän luovutuksen jälkeen juoksujalkaa kohti vaihtotelttaa. Anna ja Aleksi oli siinä tsemppaamassa ja voi pojat, kun se tuntui hyvältä. Vaihto taas rauhallisesti, lenkkarit jalkaan, lippis päähän ja paidan vaihto. Vielä bajamajaan ja lenkille. Ja koko ajan nauratti, se oli outo tunne. Ei ollut enää kuin hieman juoksua ja sitten tämä olisi ohi. Annakin ihmetteli, että miks hymyilen kokoajan... Oli vaan niin julman kivaa. Taidan olla hieman hullu... puolihullu. Juoksulle siis ja katellaan miten käy. Suunnitelmissa oli juosta noin 6:30 min/km vauhtia. Tarkkailin sykkeitä ja vauhtia ekan lenkin. Kierrettiin siis kolme reilun 7 km lenkkiä. Ja täytyy myöntää, että se kannustus mikä reitin varrella oli... voi pojat, että oli huikeaa. Kaikki elivät mukana. Tuli yläviitosia katsojilta ja yhden talon pihaan olin laitettu rummut jossa hakattiin tahtia. Ekan kiekan hieman tunnustelin reittiä. Yks tosi kova mäki ja yks vähän pienempi. Jalat kuitenkin pelas TOSI hyvin. Kadenssin nosto viime kesän 85 tämän kesän reiluun 90 siis on ollut oikeasti ihan jäätävän hyvä ratkasu. Eniten ihmetystä ekan kiekan aikana herätti juoksuvauhti. Välillä jopa alle 6 min/km... Hieman siinä himmasin sitten, halusin paukkujen riittävän loppuun asti. Toinen yllätys oli kivut. Ei yhtään mitään, siis normaalista väsymyksestä johtuvaa ei lasketa enää tässä vaiheessa kisaa. Tahkolla oli teipit polvissa ja muutenkin juoksumatka yhtä Via Dolorosaa. Mutta tänään oli toisin. Sen tunsin jo, kun lähin pyörän jälkeen juoksuun. Ekalla kiekalla mietin jo miten tulen maaliin... Se oli pakko pyyhkiä pois ajatuksista. Matkaa oli kuitenkin vielä. Tokalle kiekalle hyvissä voimin, tosin ekan julman mäen kävelin. Ja se oli hyvä ratkaisu. Hieman siinä vauhtia lisää ja alkoi tulemaan selkiä vastaan. Juoksu tuntui tosi helpolta. Ryhti pysyi hyvänä ja pystyin juoksemaan kokoajan päkiöillä. Ei siis kantapääjuoksua. Jotain hyötyä ollut siis tekniikkareeneistä. Alamäkiin pystyi vetämään tosi kovaa. Vauhti kiihtyi jopa lähelle 4 min/km parhaimmillaan. Ja rullaavasti, ihan kaikki alamäet. Koko matkan ajan. Kun kolmannelle kiekalle lähdin, alkoi jo tuntua todella hyvältä. Tiesin jo, että tänään tehdään paljon parempi aika kuin Tahkolla. Toki reitti helpompi, varsinkin juoksu. Uinnissa ei ollut mäkiä, kuten ei Tahkollakaan... =)
Kolmannelle kiekalle oli tarkoitus kiristää vauhtia selvästi. Kuulin kuuluttajan sanovan kokonaisajan ja toivoin varovasti pääseväni alittamaan tuon 6:30 h. Kiristin siis vauhtia alle 6 min/km. Parhaimmillaan alle 5:30 min/km. Ja edelleen hymyilytti. Sykkeet pysyi 3 ja 4 alueen rajoilla... Siis tosi alhaalla siihen vauhtiin nähden. Annan ja Aleksin kohdalla heitin lippiksen pois. Kaikki vauhti otettiin nyt käyttöön. Huoltopisteet olivat huikeat. Oli vettä ja urkkaa ja kokista. Oli märkiä sieniä ja suolaa ja banaania ja geelejä. Ja se kannustus... sitä ei voi liikaa kehua. Siitä sai huikeasti boostia matkan aikana. Loppumatka juostiin hiekkaisella pururadalla joka kiekalla ja viimeisellä kiekalla varjossa juoksu oli kyllä hienoa. Vauhti oli kovaa ja jalat kestivät... Siis ilman teippejä. Se fiilis oli niin huikea. Ja taas hymyilytti. Kun pääsin 19 km kohdalle, niin alkoi tuntua tosi hyvältä. Lähes nauroin yksin metsässä... enää hieman yli 2 km ja se olis siinä. Nostin vielä vauhtia ja ohittelin muutamia kisailijoita. Hain hyvää tilaa maalisuoralle. Kun stadion alkoi näkyä oli tunne huikea. Kajareista kuului kuuluttajan selostus, väkeä oli todella paljon maalisuoralla. Sitten aloitin loppukirin. Viimeisen ajanottokohdan sillan yli hyppäsin ja jatkoin aina vaan kovempaa. Vilkaisin taakseni, ei ketään. Korjasin puvun ja kamat kuntoon. Ja otin yleisön. Se tunne... sitä ei vaan voi sanoinkuvata... Yhtään ei väsyttänyt, ei ollut kipuja. Vaikka olis heti lähteny uudestaan... no ei ehkä kuitenkaan... =) Maalissa vielä DAB-hyppy ja mitali kaulaan. Tai siis ei heti mitalia kaulaan. Sen jälkeen se iski. Kun tajusin, että alitin 6:30 h ja paransin viime vuoden aikaa 30 minuutilla. Happi ei kulkenut, itketti ja nauratti. Koko keho oli aivan loppu. Ihan finaalissa. Henkilökunta joka toi mitalin kysyi onko kaikki kunnossa. Pystyin vain hymyilemään... =) Viimein pääsin ylös ja halaamaan Annaa ja Aleksia. Itkuhan siinä tuli. Tuo aika on tälle mun treenimäärälle jotain aivan käsittämätöntä. Ja varsinkin tuo juoksu. Juoksun aika 2:15:32. Ihan ok aika puolimaratonille, kun alla on vajaat 2 km uintia ja 90 km pyöräilyä lämmittelynä.
Kokonaisuudessaa huikea tapahtuma ja todella tyytyväinen oon suoritukseen. Pisteenä iin päälle Hennan huikea aika ja oman ikäryhmän viides tila. Aivan tajuttoman kova suoritus.
Palautuminen aloitettiin sitten heti ammattilaisten tyyliin. Ensin toki Finisher paita ja hieman sipsejä ja kolaa. Hotellille, kun tultiin oli Aleksi laittanut ammeeseen niin kylmää vettä kuin hanasta sai. Sinne sitten istumaan ja antamaan jaloille sitä, ah niin, ihanaa kylmähoitoa. Siitä on kyllä videomateriaaliakin... =) Mutta kyllä auttoi. Sitten päälle kanakori ja kylmä SOL tuolla alakerran ravintelissa Aleksin kera. Nyt syöty lisäksi karkkia ja sipsejä. Niin ja jäätelö jo Joroisissa. =)
Omalta osaltani kiitän kaikkia matkan varrella mukana olleita. Kiitos Anna ja Aleksi, kun jaksoitta kannustaa mua paikanpäällä, Ja kiitos Anna, kun toimit selostajan Ogolomalaisille. Ja kiitos Ogolomalaisille kannustuksesta. Ootte te huikea treeniporukka. Ilman yhteistreenejä ja leiripäiviä ei tämä tulos olis ollu tällainen. Kiitos myös kaikille teille, jotka tsemppasitte ennen kisaa ja kisan aikana. Ja kiitokset niistä kaikista onnitteluista. Tämähän kuulosta jo Oscar-puheelta.... =)
Tästä on hyvä nyt ottaa hieman lepoa ja etäisyyttä treenamiseen. Polar näytti, että ollaan tasapainossa ens lauantaina klo 02:00... =) Eli jonkinmoinen rasitus oli tämä rupeama. Seuraavan kerran ollaan viivalla Vaasassa elokuun lopussa. Kiitos ja kuulemiin. =)
Valmistautuminen itse kisaan sujui hyvin. Hotelli oli erinomainen valinta. Oli huikea aamupala jota ei tarvinnut valmistaa vaan pääs valmiiseen pöytään. Pyörän sai tuoda huoneeseen. Eli sai nukkua pyörän vieressä. Ekana iltana pesin sen pesuhuoneessa... =) Perjantaina alkoi hotelli täyttyä muista puolihulluista ( 1/2-matkan triathlonisteista).. =) Mutta kait tähän pitäis jotain kirjoittaa tuosta kisasta...
Aamulla herättiin seiskalta ja mentiin aamupalalle. Aivan täynnä noita edellä mainittuja puolihulluja. Tuhti ja maittava aamiainen ja pyörien huoneeseen. Jostain kumman syystä ei edes hirveästi jännittänyt. Oli enemmän sellainen odottava fiilis. Pitäis päästä jo itse asiaan ja baanalle. Huoneessa vielä viimeiset valmistelut, numerojen laitto käsiin jne. Pyörän kävin jo katsastamassa perjantaina ja samalla vein T1 ja T2 kamat paikoilleen. Erittäin hyvä käytäntö. Lauantaiaamuna sitten ysin aikaan lähettiin ajamaan Varkaudesta kohti Joroista. Kisakeskuksesta oli non-stop bussikyyti kilpailijoille (ilmainen) sekä katsojille (5 €) Valvatukselle ja takaisin. Uinnin lähtö tosiaan Valvatukselta ja samoin T1 oli siellä. Paikalla lähes 1500 kilpailijaa... =) Tällä kertaa ei menty aivan niin syvälle keskittymisessä kuin Tahkolla ja aikaisemmissa kisoissa. Ja se toimi. Silleen rennosti fiilistellen ja nauttien uskomattomasta tunnelmasta. Pyörään ilmanpaineet kohdilleen ja märkkäriä niskaan. Ei vieläkään jännittänyt... olin jopa oudon luottavainen. Tämä saattaisi luvata hyvää. Ennen uintiin valmistautumista nähtiin vielä Hennan kanssa ja viime hetken tsempit ja juttelut. Veti sellaisen ajan puolikkaalla, että tytöstä kuullaan vielä ja paljon. Aivan huikea suoritus.
Uinti oli järjestetty rolling start periaatteella. Ensin klo 11:00 lähtivät pro-sarjan miehet ja 11:05 pro-sarjan naiset. 11:10 oli ikäryhmien vuoro. Kello lähti käyntiin, kun portti ohitettiin ennen järveä. Erittäin hyvä ja toimiva ratkaisu. Ja ennenkaikkea turvallinen. Olin valinnut hopealakkien ryhmän (hiusten värin mukaan...). Tavoiteaikojen mukaan porukka oli jaettu omiin ryhmiin. Myös erittäin toimiva ratkaisu. Hieman ennen omaa uinnin aloitusta pro-sarjan miesten kärkiuimarivat tulivat jo vaihtoon. Aivan huikean kova uinti.
Sitten alkoi oma vuoro lähestyä, ei kuitenkaan jännittänyt vaikka oli jonkin verran aallokkoa. Oli tosi luottavainen olo. Portista läpi ja järveen hakemaan omaa paikkaa. Aallot eivät haitanneet yhtään ja täytyy myöntää, että jopa hymyilytti monessa kohtaa. =) Ekat 500 metriä meni lämmittelyyn. Vasen olkapää meinasi kipuilla ja se hieman huolestutti. Muutin hieman uintirytmiä ja muistelin Matin tekniikkatreenejä. Sen jälkeen kipu häipyi ja taas hymyilytti. Uinti meni kaikinpuolin erittäin hyvin. Sykkeet pysyi sopivina ja vauhti oli ihan ok. Talven treenit Ogoloman kanssa Matin ohjeilla oli siis tuottanut tulosta. Puolivälissä uintia jouduin kuitenkin pahoinpidellyksi. Lähdin ohittamaan yhtä uimaria niin tämä epähuomiossa potkaisi mua kylkeen. Siinä hetken haukoin henkeä ja täytyi hieman himmata ja tunnustella menikö kylkiluita. Oli sen verran kova potku. Uimarin tuntomerkit: tumma märkäpuku ja hopeinen uimalakki (märkälakki)... =) Siitä kuitenkin selvittiin ja uinti jatkui erittäin rentona ja mukavan tuntuisena loppuun asti. Kyllä lämmitti mieltä nähdä rantautumisportti ja valmistautua loppukiriin. Uinnin aika 44:10.
Vaihdon otin tarkoituksella rauhallisesti. Ennätti hieman palautua uinnista ja olihan siinä kiva katella maisemia ja muiden kisailijoiden puuhia. Ja löysimpä maasta kultaisen ristiriipuksen jonka toimitin heti toimitsijoille. =)
Sitten vain heittämään pyörälenkki. Jostain kumman syystä oli edelleen todella rauhallinen fiilis ja kokoajan vain hymyilytti. Ehkä, koska uinti oli nyt ohi. Enää piti hieman pyöräillä ja juosta. Pyörä lähtikin sitten melko lentäen liikkeelle. En kuitenkaan kaatunut niinkuin Tahkolla... =) Oli vaan niin kiva polkea ja vauhti oli tämänhetkiseen kuntoon nähden oikein mukava. Kadenssi pysyi käytännössä kokoajan 90 pinnassa. Energiaa sain nautittua oikein sopivasti. Kuitenkin ehkä hieman olis saanut olla enemmän geelejä mukana. Mutta kyllä noillakin pärjäs. Mukana siis neljä geeliä, yks energiapatukka, kaks pulloa urkkaa ja kaks pulloa vettä. Ja kaikki meni. Sama määrä oli Tahkolla. Puoleen väliin asti vauhti oli tavoitteessa, eli alle puolentoista tunnin. Lupaili siis noin kolmen tunnin aikaa. Mikä olis kova tulos tällä treenimäärällä. Kuitenkin paluumatka oli melkoista taistelua. Vastatuuli oli todella kova välillä. Ja ketjutkin lähtivät irti. Siinä ei mennyt kuin hetki ja ne oli takas paikoillaan, mutta sotki se rytmin hetkeksi ja vähän aikaa harmitti. Mutta sitten, kun en ajanut sudenkorennon päälle, alkoi taas hymyilyttämään... =) Paluumatka tuntui olevan paljon pidempi, mutta kun käännyttiin Rantasalmeen johtavalta tieltä Joroisten tielle ja kohti T2-vaihtoa, tuntui todella hyvältä. Vaikka aika ei tulisi olemaan niin hyvä kuin ajattelin, oli jalat kuitenkin melko tuoreet. Olin siis pystynyt ajamaan järkevästi, hyvillä kadensseilla, juoksua ajatellen. Loppuaika pyörässä 3:13:26.
Pyörän luovutuksen jälkeen juoksujalkaa kohti vaihtotelttaa. Anna ja Aleksi oli siinä tsemppaamassa ja voi pojat, kun se tuntui hyvältä. Vaihto taas rauhallisesti, lenkkarit jalkaan, lippis päähän ja paidan vaihto. Vielä bajamajaan ja lenkille. Ja koko ajan nauratti, se oli outo tunne. Ei ollut enää kuin hieman juoksua ja sitten tämä olisi ohi. Annakin ihmetteli, että miks hymyilen kokoajan... Oli vaan niin julman kivaa. Taidan olla hieman hullu... puolihullu. Juoksulle siis ja katellaan miten käy. Suunnitelmissa oli juosta noin 6:30 min/km vauhtia. Tarkkailin sykkeitä ja vauhtia ekan lenkin. Kierrettiin siis kolme reilun 7 km lenkkiä. Ja täytyy myöntää, että se kannustus mikä reitin varrella oli... voi pojat, että oli huikeaa. Kaikki elivät mukana. Tuli yläviitosia katsojilta ja yhden talon pihaan olin laitettu rummut jossa hakattiin tahtia. Ekan kiekan hieman tunnustelin reittiä. Yks tosi kova mäki ja yks vähän pienempi. Jalat kuitenkin pelas TOSI hyvin. Kadenssin nosto viime kesän 85 tämän kesän reiluun 90 siis on ollut oikeasti ihan jäätävän hyvä ratkasu. Eniten ihmetystä ekan kiekan aikana herätti juoksuvauhti. Välillä jopa alle 6 min/km... Hieman siinä himmasin sitten, halusin paukkujen riittävän loppuun asti. Toinen yllätys oli kivut. Ei yhtään mitään, siis normaalista väsymyksestä johtuvaa ei lasketa enää tässä vaiheessa kisaa. Tahkolla oli teipit polvissa ja muutenkin juoksumatka yhtä Via Dolorosaa. Mutta tänään oli toisin. Sen tunsin jo, kun lähin pyörän jälkeen juoksuun. Ekalla kiekalla mietin jo miten tulen maaliin... Se oli pakko pyyhkiä pois ajatuksista. Matkaa oli kuitenkin vielä. Tokalle kiekalle hyvissä voimin, tosin ekan julman mäen kävelin. Ja se oli hyvä ratkaisu. Hieman siinä vauhtia lisää ja alkoi tulemaan selkiä vastaan. Juoksu tuntui tosi helpolta. Ryhti pysyi hyvänä ja pystyin juoksemaan kokoajan päkiöillä. Ei siis kantapääjuoksua. Jotain hyötyä ollut siis tekniikkareeneistä. Alamäkiin pystyi vetämään tosi kovaa. Vauhti kiihtyi jopa lähelle 4 min/km parhaimmillaan. Ja rullaavasti, ihan kaikki alamäet. Koko matkan ajan. Kun kolmannelle kiekalle lähdin, alkoi jo tuntua todella hyvältä. Tiesin jo, että tänään tehdään paljon parempi aika kuin Tahkolla. Toki reitti helpompi, varsinkin juoksu. Uinnissa ei ollut mäkiä, kuten ei Tahkollakaan... =)
Kolmannelle kiekalle oli tarkoitus kiristää vauhtia selvästi. Kuulin kuuluttajan sanovan kokonaisajan ja toivoin varovasti pääseväni alittamaan tuon 6:30 h. Kiristin siis vauhtia alle 6 min/km. Parhaimmillaan alle 5:30 min/km. Ja edelleen hymyilytti. Sykkeet pysyi 3 ja 4 alueen rajoilla... Siis tosi alhaalla siihen vauhtiin nähden. Annan ja Aleksin kohdalla heitin lippiksen pois. Kaikki vauhti otettiin nyt käyttöön. Huoltopisteet olivat huikeat. Oli vettä ja urkkaa ja kokista. Oli märkiä sieniä ja suolaa ja banaania ja geelejä. Ja se kannustus... sitä ei voi liikaa kehua. Siitä sai huikeasti boostia matkan aikana. Loppumatka juostiin hiekkaisella pururadalla joka kiekalla ja viimeisellä kiekalla varjossa juoksu oli kyllä hienoa. Vauhti oli kovaa ja jalat kestivät... Siis ilman teippejä. Se fiilis oli niin huikea. Ja taas hymyilytti. Kun pääsin 19 km kohdalle, niin alkoi tuntua tosi hyvältä. Lähes nauroin yksin metsässä... enää hieman yli 2 km ja se olis siinä. Nostin vielä vauhtia ja ohittelin muutamia kisailijoita. Hain hyvää tilaa maalisuoralle. Kun stadion alkoi näkyä oli tunne huikea. Kajareista kuului kuuluttajan selostus, väkeä oli todella paljon maalisuoralla. Sitten aloitin loppukirin. Viimeisen ajanottokohdan sillan yli hyppäsin ja jatkoin aina vaan kovempaa. Vilkaisin taakseni, ei ketään. Korjasin puvun ja kamat kuntoon. Ja otin yleisön. Se tunne... sitä ei vaan voi sanoinkuvata... Yhtään ei väsyttänyt, ei ollut kipuja. Vaikka olis heti lähteny uudestaan... no ei ehkä kuitenkaan... =) Maalissa vielä DAB-hyppy ja mitali kaulaan. Tai siis ei heti mitalia kaulaan. Sen jälkeen se iski. Kun tajusin, että alitin 6:30 h ja paransin viime vuoden aikaa 30 minuutilla. Happi ei kulkenut, itketti ja nauratti. Koko keho oli aivan loppu. Ihan finaalissa. Henkilökunta joka toi mitalin kysyi onko kaikki kunnossa. Pystyin vain hymyilemään... =) Viimein pääsin ylös ja halaamaan Annaa ja Aleksia. Itkuhan siinä tuli. Tuo aika on tälle mun treenimäärälle jotain aivan käsittämätöntä. Ja varsinkin tuo juoksu. Juoksun aika 2:15:32. Ihan ok aika puolimaratonille, kun alla on vajaat 2 km uintia ja 90 km pyöräilyä lämmittelynä.
Kokonaisuudessaa huikea tapahtuma ja todella tyytyväinen oon suoritukseen. Pisteenä iin päälle Hennan huikea aika ja oman ikäryhmän viides tila. Aivan tajuttoman kova suoritus.
Palautuminen aloitettiin sitten heti ammattilaisten tyyliin. Ensin toki Finisher paita ja hieman sipsejä ja kolaa. Hotellille, kun tultiin oli Aleksi laittanut ammeeseen niin kylmää vettä kuin hanasta sai. Sinne sitten istumaan ja antamaan jaloille sitä, ah niin, ihanaa kylmähoitoa. Siitä on kyllä videomateriaaliakin... =) Mutta kyllä auttoi. Sitten päälle kanakori ja kylmä SOL tuolla alakerran ravintelissa Aleksin kera. Nyt syöty lisäksi karkkia ja sipsejä. Niin ja jäätelö jo Joroisissa. =)
Omalta osaltani kiitän kaikkia matkan varrella mukana olleita. Kiitos Anna ja Aleksi, kun jaksoitta kannustaa mua paikanpäällä, Ja kiitos Anna, kun toimit selostajan Ogolomalaisille. Ja kiitos Ogolomalaisille kannustuksesta. Ootte te huikea treeniporukka. Ilman yhteistreenejä ja leiripäiviä ei tämä tulos olis ollu tällainen. Kiitos myös kaikille teille, jotka tsemppasitte ennen kisaa ja kisan aikana. Ja kiitokset niistä kaikista onnitteluista. Tämähän kuulosta jo Oscar-puheelta.... =)
Tästä on hyvä nyt ottaa hieman lepoa ja etäisyyttä treenamiseen. Polar näytti, että ollaan tasapainossa ens lauantaina klo 02:00... =) Eli jonkinmoinen rasitus oli tämä rupeama. Seuraavan kerran ollaan viivalla Vaasassa elokuun lopussa. Kiitos ja kuulemiin. =)
Kommentit
Lähetä kommentti