Alajärvi maraton ja babyshowerit
Tämän kesän Alajärvi maraton juostiin 16.6 todella kuumassa kelissä. Päätöksen osallistumisesta tein vasta torstaina 14.6, koska oli hieman epäselvää miten Paalijärvellä jalkaan tullut haava kestää juoksemista. No kyllä se kesti. Mutta kerrotaanpa hieman itse kisasta sekä yhdestä syystä miksi lähdin kisaamaan... =)
Anna sanoi järjestävänsä babyshowerit raskaana olevalle työkaverilleen juuri tuolloin lauantaina 16.6. No minä sitten olin jo aikaisemmin sanonut meneväni tuonne Alajärvelle juoksemaan varttimaratonin (10,5 km). Näin en olisi tiellä juhlissa. Perjantaina hieman auttelin siivoamisessa ja järjestelyissä. Lauantaiaamuna aloin valmistautumaan kisaan. Lähtö olisi klo 15 Ankkurikentältä. Tällä kertaa kisaan ei osallistunut meidän porukasta muita. Kimmo tosin oli ea-autolla liikkeellä. Henna osallistui puolikkaalle ja voitti matkan todella kovalla ajalla. On kyllä kovassa kunnossa.
Kisapaikalle saavuin hieman ennen kahta ja kävin maksamassa riemun sekä hakemassa numerolapun. Sitten hieman lämmittelyä ja venyttelyä. Enemmän ehkä kuitenkin vain olemista. Hennan kanssa siinä toimiteltiin ja hetken päästä Kimmokin saapui ea-autolla paikalle. Vähän ennen lähtöä Mattikin tuli kameran kanssa kentälle. Toki juoksussa oli muitakin tuttuja mukana. Samalla matkalla oli Muijakiekosta Jonna ja Annamaria. Todella hyvä juoksu molemmilta.
Itsellä oli suunnitelmissa lähteä heti paukusta kovaa ja ottaa piikkipaikka heti stadionilla. Puoleenväliin asti oli tarkoitus juosta 5.30 min/km vauhtia ja sitten siitä kiristää loppua kohti. Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Paukusta vauhtiin ja johdin omaa sarjaa yli kilometrin. Ainoa mikä ei toiminut oli vauhti. Ekat pari kilometriä n. 5 min/km. Eka tais mennä 4.30 min/km. Eli hieman liian lujaa. No mennään sitten vauhdilla. Pääsee nopeampaa kotiin syömään babyshowereilta jääneitä kakkuja, jos niitä jäi. Kimmo oli ea-auton kanssa 3 km kohdalla tsemppamassa. Kyllä tuntui hyvältä. Samoin juoksu. Oli rullaavaa ja helpon oloista. Virpi oli lasten ja Anniinan sekä Sailan kanssa kotinsa kohdalla tsemppaamassa. Sopivasti ylämäen kohdilla olivat. Pakkohan siihen oli juosta lujaa ettei näytä siltä, että ollaan vain lenkillä... =) Tässä vaiheessa olin oman sarjan toisena, mutta hetki eteenpäin tulin ohitetuksi ja putosin kolmanneksi. Kääntöpaikalla Matti oli kuvaamassa ja siinä sopivasti näki erot kärkeen ja toisena olevaan. Kärki meni liian kaukana, mutta kakkospaikka oli ihan tavoitettavissa. Huikkasin Matille, että käskee Virpin tuoda vettä. Homma toimi ja kylmä vesi virkisti kummasti. Matka ei painanut, mutta vauhti alkoi painamaan ja kakkospaikka alkoi karkaamaan. Kolmisen kilometriä ennen maalia kysyin Matilta olinko kolmas vai neljäs. Ei enää aivot pelannut, niin hyvin... =) Kolmas kertoi mun olevan. Vilkaisin taakse, ei uhkaajia. Hieman vauhtia lisää ja kohti maalia. Kuumuus oli hurja. Kokoajan piti etsiä varjopaikkoja, edes pientä varjoa. Alikulun jälkeen aloin sen vasta tajuamaan. Elämäni ensimmäinen podiumpaikka olisi kohta saavutettu. Jos ei nyt taju lähde ennen maalia. No ei se lähtenyt. Maalisuoralle vielä kova loppukiri ja viivan yli oman sarjan kolmantena. Maalissa vastassa Matti, Miia, Sanna ja Saila sekä lapset. Myös Muijakiekkolaisia oli maalialueella. Aivan taju pois, piti hetken aikaa kerätä voimia nurmikolla. Kimmo tuli myös onnittelemaan hyvästä suorituksesta. 40 vuotta siihen meni, että sain ekan podium sijoituksen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Loppuaika 55 minuuttia ja sekunteja päälle. Viime vuoden vastaava oli lähes 10 minuuttia heikompi. Keskisyke 184 ja keskivauhti 5.18 min/km. Eli tavoitteet toteutu. Tosin vauhti oli kovempi mitä lähdin hakemaan ja samoin sijoitus parempi mihin koskaan olisin voinut uskoa. Laitoin vielä kuvan kotiin pokaalista ja kävin suihkussa. Odottelin vielä Hennan maalintulon ja palkintojenjaon ennen kotiin lähtöä. Annan jo laittoikin viestiä, että vieraat jo lähteneet ja kakkuakin jäi hieman. Vähämpä tiesin... =)
Kotiin ajellessa vielä kävin kisaa läpi. Fiilistelin matkaa ja saavutettua 3. sijaa. Rami soitteli ja sanoivat tulevansa kahville hetken päästä. Vilkku päälle ja kotipihaan. Mitäs v*ttua...?!?!?!?!? Ellin auto oli ekana, sitten näkyi Anniinan ja Ismon auto, Antin auto ja Matin auto. Hanna-Kaisan ja Villen auto, Katrin auto. Babyshowerithan piti olla jo loppuneet. Sitten tajusin sen... ekaks pakki päälle ja karkuun. Mutta turhaa se oli, ajoin siis pihaan ja autosta ylös niin alkoi kaikumaan onnittelulaulu. Eipä ole vastaavaa yllätystä tullut eteen vielä. Jo aikaa sitten sanoin ettei tartte järjestää mitään synttäreitä. Mutta... Portailla onnitteluhalaukset. Anna, Aleksi, Matti, Antti, Jenni, Rami, Johanna, Anni, Elli, Virpi, Anniina, Katri, Hanna-Kaisa, Ville. Ismo tuli myöhemmin. Jo onnittelujen aikana piti nieleskellä. Sitten kortti, jossa oli kaikkien nimet. Oli myös Ogoloman nimi, Tex, Sumi ja Heka. Supersankarille osoitettu. Mukana lahjakortti tatuointiliikkeeseen. Kyllä täytyy myöntää, että hiljaiseksi veti äijän. Ja nöyräksi. Tunsin olevani etuoikeutettu ja fiilis oli koko illan epätodellinen. En unelmissanikaan voinut kuvitella tällaista. Täydellisen päivän kruunasi täydelliset synttärit. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Ja kakku sitäkin parempaa. Mutta seura... En osaa laittaa tähän sydämiä, mutta jos osaisin niitä olis melkoisen paljon.
Juhlia oli alettu suunnittelemaan Annan ja Katrin toimesta jo ennen joulua... ?!?!?!?!?!?!? Kevään mittaan tuli lisää porukkaa mukaan. Perustettiin jopa Facebook-ryhmä. Ja Virpi, Anniina ja Kimmo ties ennen Rukan reissuakin tästä. Samoin muut. Enkä mistään huomannut mitään. En mitään merkkiä yllätysbileistä. En oikein edes ymmärtänyt kiitellä paljoa ja pitää mitään isoja puheita. Koska eihän tällaiselle kunnialle löydy sanoja. Ehkä vielä joskus te tajuatte miten paljon nämä juhlat ja teidän seura merkkaa mulle. KIITOS!!!!!!
Anna sanoi järjestävänsä babyshowerit raskaana olevalle työkaverilleen juuri tuolloin lauantaina 16.6. No minä sitten olin jo aikaisemmin sanonut meneväni tuonne Alajärvelle juoksemaan varttimaratonin (10,5 km). Näin en olisi tiellä juhlissa. Perjantaina hieman auttelin siivoamisessa ja järjestelyissä. Lauantaiaamuna aloin valmistautumaan kisaan. Lähtö olisi klo 15 Ankkurikentältä. Tällä kertaa kisaan ei osallistunut meidän porukasta muita. Kimmo tosin oli ea-autolla liikkeellä. Henna osallistui puolikkaalle ja voitti matkan todella kovalla ajalla. On kyllä kovassa kunnossa.
Kisapaikalle saavuin hieman ennen kahta ja kävin maksamassa riemun sekä hakemassa numerolapun. Sitten hieman lämmittelyä ja venyttelyä. Enemmän ehkä kuitenkin vain olemista. Hennan kanssa siinä toimiteltiin ja hetken päästä Kimmokin saapui ea-autolla paikalle. Vähän ennen lähtöä Mattikin tuli kameran kanssa kentälle. Toki juoksussa oli muitakin tuttuja mukana. Samalla matkalla oli Muijakiekosta Jonna ja Annamaria. Todella hyvä juoksu molemmilta.
Itsellä oli suunnitelmissa lähteä heti paukusta kovaa ja ottaa piikkipaikka heti stadionilla. Puoleenväliin asti oli tarkoitus juosta 5.30 min/km vauhtia ja sitten siitä kiristää loppua kohti. Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Paukusta vauhtiin ja johdin omaa sarjaa yli kilometrin. Ainoa mikä ei toiminut oli vauhti. Ekat pari kilometriä n. 5 min/km. Eka tais mennä 4.30 min/km. Eli hieman liian lujaa. No mennään sitten vauhdilla. Pääsee nopeampaa kotiin syömään babyshowereilta jääneitä kakkuja, jos niitä jäi. Kimmo oli ea-auton kanssa 3 km kohdalla tsemppamassa. Kyllä tuntui hyvältä. Samoin juoksu. Oli rullaavaa ja helpon oloista. Virpi oli lasten ja Anniinan sekä Sailan kanssa kotinsa kohdalla tsemppaamassa. Sopivasti ylämäen kohdilla olivat. Pakkohan siihen oli juosta lujaa ettei näytä siltä, että ollaan vain lenkillä... =) Tässä vaiheessa olin oman sarjan toisena, mutta hetki eteenpäin tulin ohitetuksi ja putosin kolmanneksi. Kääntöpaikalla Matti oli kuvaamassa ja siinä sopivasti näki erot kärkeen ja toisena olevaan. Kärki meni liian kaukana, mutta kakkospaikka oli ihan tavoitettavissa. Huikkasin Matille, että käskee Virpin tuoda vettä. Homma toimi ja kylmä vesi virkisti kummasti. Matka ei painanut, mutta vauhti alkoi painamaan ja kakkospaikka alkoi karkaamaan. Kolmisen kilometriä ennen maalia kysyin Matilta olinko kolmas vai neljäs. Ei enää aivot pelannut, niin hyvin... =) Kolmas kertoi mun olevan. Vilkaisin taakse, ei uhkaajia. Hieman vauhtia lisää ja kohti maalia. Kuumuus oli hurja. Kokoajan piti etsiä varjopaikkoja, edes pientä varjoa. Alikulun jälkeen aloin sen vasta tajuamaan. Elämäni ensimmäinen podiumpaikka olisi kohta saavutettu. Jos ei nyt taju lähde ennen maalia. No ei se lähtenyt. Maalisuoralle vielä kova loppukiri ja viivan yli oman sarjan kolmantena. Maalissa vastassa Matti, Miia, Sanna ja Saila sekä lapset. Myös Muijakiekkolaisia oli maalialueella. Aivan taju pois, piti hetken aikaa kerätä voimia nurmikolla. Kimmo tuli myös onnittelemaan hyvästä suorituksesta. 40 vuotta siihen meni, että sain ekan podium sijoituksen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Loppuaika 55 minuuttia ja sekunteja päälle. Viime vuoden vastaava oli lähes 10 minuuttia heikompi. Keskisyke 184 ja keskivauhti 5.18 min/km. Eli tavoitteet toteutu. Tosin vauhti oli kovempi mitä lähdin hakemaan ja samoin sijoitus parempi mihin koskaan olisin voinut uskoa. Laitoin vielä kuvan kotiin pokaalista ja kävin suihkussa. Odottelin vielä Hennan maalintulon ja palkintojenjaon ennen kotiin lähtöä. Annan jo laittoikin viestiä, että vieraat jo lähteneet ja kakkuakin jäi hieman. Vähämpä tiesin... =)
Kotiin ajellessa vielä kävin kisaa läpi. Fiilistelin matkaa ja saavutettua 3. sijaa. Rami soitteli ja sanoivat tulevansa kahville hetken päästä. Vilkku päälle ja kotipihaan. Mitäs v*ttua...?!?!?!?!? Ellin auto oli ekana, sitten näkyi Anniinan ja Ismon auto, Antin auto ja Matin auto. Hanna-Kaisan ja Villen auto, Katrin auto. Babyshowerithan piti olla jo loppuneet. Sitten tajusin sen... ekaks pakki päälle ja karkuun. Mutta turhaa se oli, ajoin siis pihaan ja autosta ylös niin alkoi kaikumaan onnittelulaulu. Eipä ole vastaavaa yllätystä tullut eteen vielä. Jo aikaa sitten sanoin ettei tartte järjestää mitään synttäreitä. Mutta... Portailla onnitteluhalaukset. Anna, Aleksi, Matti, Antti, Jenni, Rami, Johanna, Anni, Elli, Virpi, Anniina, Katri, Hanna-Kaisa, Ville. Ismo tuli myöhemmin. Jo onnittelujen aikana piti nieleskellä. Sitten kortti, jossa oli kaikkien nimet. Oli myös Ogoloman nimi, Tex, Sumi ja Heka. Supersankarille osoitettu. Mukana lahjakortti tatuointiliikkeeseen. Kyllä täytyy myöntää, että hiljaiseksi veti äijän. Ja nöyräksi. Tunsin olevani etuoikeutettu ja fiilis oli koko illan epätodellinen. En unelmissanikaan voinut kuvitella tällaista. Täydellisen päivän kruunasi täydelliset synttärit. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Ja kakku sitäkin parempaa. Mutta seura... En osaa laittaa tähän sydämiä, mutta jos osaisin niitä olis melkoisen paljon.
Juhlia oli alettu suunnittelemaan Annan ja Katrin toimesta jo ennen joulua... ?!?!?!?!?!?!? Kevään mittaan tuli lisää porukkaa mukaan. Perustettiin jopa Facebook-ryhmä. Ja Virpi, Anniina ja Kimmo ties ennen Rukan reissuakin tästä. Samoin muut. Enkä mistään huomannut mitään. En mitään merkkiä yllätysbileistä. En oikein edes ymmärtänyt kiitellä paljoa ja pitää mitään isoja puheita. Koska eihän tällaiselle kunnialle löydy sanoja. Ehkä vielä joskus te tajuatte miten paljon nämä juhlat ja teidän seura merkkaa mulle. KIITOS!!!!!!
Kommentit
Lähetä kommentti