Rakkaudesta lajiin

10.6.2018, historian ensimmäinen Paalijärven Pikatriathlon

Rukan jälkeen iski todella kova into polkujuoksuun ja juoksuun yleensäkin. Ultramatkoihin jne. Mietin jopa triathlonin vähentämistä tämän kesän jälkeen. Ja kyllähän se saattaa vähentyä tuon täyden matkan jälkeen jollain tasolla. 

Mutta on se jännää miten paljon ensimmäinen tri-kisastartti voi vaikuttaa tuonne korvien väliin. Mikä siihen sitten vaikuttaa eniten? Onko se itse kisa, onko se tapahtuma vai yleisö? Entä muut kilpailijat tai vapaaehtoiset? No ehkä se tässä selviää…

Lauantaina 9.6.2018 kävin heittämässä alkulämmöiks Tour de Lappajärven. Reilut 70 km aikaan 2h 26 min, keskinopeus 29.1 ja keskisykkeet tais olla 169. Oli muuten ensimmäinen kisa missä kukaan ei ohittanut mua. Palautuminen tuosta sujui oikein hyvin ja mieli oli virkeä. Huomasin olevani jopa hieman malttamaton. Seuraavana päivänä olisi kuitenkin eka startti triathlonissa tälle kesää.

Sunnuntaiaamuna 10.6.2018 kello herätti kasin jälkeen. Vähän siinä vielä makoilin sängyssä ja hiljalleen ylös. Aamiaista nauttiessa vilkaisin rantaan. Aivan peilityyni järvi ja aurinko paistoi. Näyttää hyvältä keliltä. Aamiaisen jälkeen Anna leikkasi hiukset. Pitäähän sitä kaikki mahdollinen ilmanvastus saada minimoitua… Ogoloman wa-ryhmään alkoi sadella viestejä. Olihan kyseessä ensimmäinen Paalijärven Pikatriathlon, Ismon ja Anniinan kotikisa ja melkein Kimmonkin kotikisa. Anniina ja Kimmo olivat vielä kovasti mukana järjestämässä tapahtumaa. Tässä vaiheessa jo iso hatunnosto heille. Anna oli myös mukana talkoolaisissa. Oli maalialueella liikenteenohjauksessa. Kiitos mussukka.

Aamutoimien jälkeen kamojen pakkaus, pyörän silmäily ja kamat autoon. Ei oikeastaan edes jännittänyt taaskaan kovasti. Oli jopa hieman outo ja erilainen fiilis... Matka Paalijärvelle sujui nopeasti ja kisapaikalle saavuttaessa oli jo aistittavissa suuren urheilujuhlan tuntua. Väkeä oli jo paikalla mukavasti ja tunnelma oli huikea. Siinä kamojen järjestelemisessä ja tuttujen kanssa jutustellessa alkoivat fiilikset nousta. 

Kisainfo oli n. klo 12.30. Se alkoi hiljaisella hetkellä jolla kunnioitettiin lenkkipolulle menehtynyttä urheilijaa sekä Vanajanlinnassa sairauskohtaukseen myöhemmin sairaalassa menehtynyttä triathlonistia. Valitettavia tapahtumia molemmat.

Hiljaisen hetken jälkeen tuli kyllä sitten sellainen yllätys, että oksat pois. Kimmo, joka hoiti nämä alun puheet ja ohjeistukset, sanoi koko kansalle että meidän seurassa (OgolomaTriathlon) on Juho täyttänyt juuri 40-v, joten lauletaan Juholle onnittelulaulu porukalla. Kaikki kisaajat, katsojat ja vapaaehtoiset lauloivat. Laulun jälkeen Kimmo vielä kehui minun olevan hyvä tsemppari ja mainio treenikaveri. Täytyy myöntää, että yllätti täysin ja herkisti kyllä melkoisesti. Ja vieläkin menee kylmiä väreitä. Äärimmäisen hieno kunnianosoitus ja todistaa sen ettei näitä hommia tehdä turhan takia. Jälleen se yhteenkuuluvuuden tunne nosti päätään. Kiitos Kimmo. Kisainfon ajan sain kerätä itseäni ja ajatuksia. Vähän piti vielä puhallella, sen verran vaikutti tuo puhe. Viimein märkäpuku niskaan ja kohti rantaa.

Uinti (500 m)

Rannassa kävin hieman kastautumassa KYLMÄÄN veteen. Taisi olla noin 15 astetta. No hyvin siinä lämpenee, kun pääsee vauhtiin. Hieman ennen lähtöä se sitten tapahtui. Veteen kävellessä vihlaisi ilkeästi oikeassa jalkapohjassa. Nostin jalan ylös ja kysyin Virpiltä vuotaako pahasti. Jalassa oli noin 5 cm pitkä viilto. Oletettavasti tikku tai jokin. Ei alettu sitä sen kummemmin tutkimaan, koska verta ei tullut. Ajattelin, että äkkiä kylmä vesi kivun turruttaa. Uimaan lähdettiin, kuten niin monesti ennenkin, Virpin kanssa vierekkäin. Lähes puoleen väliin en kuitenkaan voinut potkia lainkaan. Sen verran jalkaterässä tuntui. Hieman huolestutti, kuinka pyörä ja juoksu sujuisivat…? Puolen välin jälkeen Virpi laittoi ison vaihteen silmään ja lähti omille teilleen. Todella hyvä uinti Virpiltä. Ei ollut mahdollisuuksia lähteä peesaamaan vaikka pystyin jo potkimaan jaloilla myös jonkin verran. Kylmä vesi oli siis tehnyt tehtävänsä ja turruttanut kivun. Rannan lähestyessä aloitin pienen loppukirin. Tavoitteena saada Ismo kiinni. En siinä kyllä onnistunut, mutta olihan helpotus päästä rantaan. Jotenkin tuo uinti on aina se henkisesti haastavin ja tällä kertaa oli mukana myös huoli jalasta. Juoksujalkaa kuitenkin ylös kohti T1. 

Kohti T1

Ja olihan matkalla kannustustakin hyvin. Saila oli paikalla ja oli mukana myös Muijakiekkolaisiakin. Kovasti toi lisää voimaa. Huikkasin siinä jalan tilanteen ja Saila kysyi kaivetaanko tikku pois. Sanoin, että ei vielä tarvi. Uintiin ja juoksuun pyörälle meni aikaa noin 12 minuuttia. Tarkkaa aikaa ja dataa ei ole, koska sähelsin kellon kanssa ja uinti jäi kokonaan pois.

T1 sujui ehkä jopa normaalia nopeampaa. Märkäpuku pois, pyöräilykengät jalkaan ja kypärä päähän. Sekä ne tärkeimmät, sormukset sormiin. Pyörän kanssa juoksuun ja siinä vielä jalan tilanteen kerroin Annalle, joka valvoi liikennettä. Sanoin ettei mitään vakavaa. Vauhtiin vaan.

Pyörä (20 km)

Pyöräreitti oli nopea, alussa toki muutama isompi mäki, mutta muuten oikein hieno reitti. Ongelmat alkoivat heti alussa. Oikea lonkka kipeytyi melkoisen pahasti. Mietin jopa keskeyttämistä, koska olin varma etten pysty juoksemaan sen kanssa. Kuitenkin sain kivun suljettua jälleen jonnekin taakse ja jalkojen lämmetessä varmasti kipu oikeasti häipyikin. Osaltaan vaikutti varmasti lauantain Lappajärven ympäriajo. Kipu siis loppui ja iso vaihe silmään ja vauhtiin. Tarkoitus oli vetää pyörä äärirajoilla ja sen jälkeen juosta täysillä. Nesteitäkään en ennättänyt juoda kuin muutaman suullisen. Reitti oli oikein mukava, koska yhteen suuntaan mentiin 10 km ja sitten käännyttiin takaisin. Näki kun kaverit tulee vastaan. Siinä lennossa vähän tsemppejä tutuille ja tuntemattomille ja vauhtia lisää. Pyörän loppuaika 37 min 37 sek, keskivauhti 32 ja sykkeet 169.

Kohti T2

T2 otettiin sitten hyvin rauhallisesti. Vähän juomaa matkalle ja kävellen liikkeelle. Anna jo huuteli, että nyt se juoma pois ja juoksuun. Pakkohan siinä oli totella.

Juoksu (5,5 km)

Juoma pois ja kohti juoksua

Juoksun aloitus on pyöräilyn jälkeen hankalaa ainakin itellä vauhtisokeuden takia. Nytkin lähdin lähes 4.30 min/km vauhtia. Hieman siinä sitten himmailin noin 5,10 min/km vauhtiin. Heikki ottikin sitten kiinni hetken päästä ja lähes koko matka taivallettiin yhdessä jutellen niitä näitä ja nauttien matkasta. Ensimmäinen tri-matka kaverille, Joroinen ja puolikas tavoitteena. Huikea tyyppi ja mahtava suoritus, kun ottaa huomioon että kaverilla on synnynnäinen silmäsairaus, joka heikentää näkökykyä kokoajan. Oli todella hienoa taivaltaa yhdessä. 800 m ennen maalia Heikki lähti kuitenkin pitkään loppukiriin eikä ollut yhtään paukkuja vastata. Itse tulin maaliin suhteellisen hyvissä voimin, vaikka vauhti ja matka painoi jo jaloissa. Asu kuntoon ja hieman yleisölle kiitosta. Maaliviivan ylityksen jälkeen mitali kaulaan ja onnittelemaan Heikkia ja Kimmoa sekä Ismoa. Samalla odoteltiin muita Ogolomalaisia maaliin. Ja hetken päästä saapuikin Sanna ja Virpi lähes yhtäaikaa ja Anniinakin hetken päästä. Kaikki jälleen maalissa. Oma juoksuaika 28 min 32 sek, keskivauhti 5.13 min/km ja keskisyke 170.

Kaiken kaikkiaan erittäin upea ja hyvin järjestetty matalan kynnyksen kisa. Jonka paikallislehtikin on jo huomioinut. Toimi itselle erittäin hyvänä treeninä Lahden Ironmania varten, joka kolkuttelee jo alle kolmen viikon päässä. Toivottavasti jalka on siihen mennessä parantunut. Ja mielellään ennenkin jo, pitäis kuitenkin hieman treenata vielä.

Koko kisan loppuaika ei ole muistissa, koska maalissa tajusin jotain suurempaa kuin pelkkä loppuaika.

Mikä saa rakkauden tähän lajiin edelleen pysymään korkealla? Kyllä se on se yhteenkuuluvuuden tunne, vapaaehtoisten panostus tapahtumiin, yleisön mukanaolo kisoissa ja tsemppaus sekä tuki. Kanssakilpailijoilta tuleva tsemppaus ja tuki. Kaikki nämä. Se kokonaisuus ja se, että ammattilaiset ja amatöörit ovat kaikki samaa porukkaa ja kaikilla sama tavoite.

Sitten ne suurimmat ja itselle eniten merkitsevät asiat. Perheen tuki ja ymmärrys on tietenkin se tärkein. Ja sitten tulee tietenkin Ogoloma. Vaikka treenaankin pääosin yksin omissa oloissa, välillä ehkä vähän liikaakin yksin, antaa tämä meidän oma seura niin paljon voimaa kisoissa lähellä ja kaukana, että sillä jaksaa todella pitkälle. Ilman teitä ei ole tätä. Kiitos.

OgolomaTriathlon
Kuvasta puuttuu Saila ja Matti