Finntriathlon Joroinen, 35-v juhlakisa 21.7.2018

Hieman ennen bussikyyditystä tuli tieto, että kisan starttia aikaistetaan 30 minuuttia ukkoskuuron uhan vuoksi. Toki tämä tuli jo ilmi perjantain infossa. Mutta silti se hieman yllätti. Pakkauduttiin kuumaan linkkaan ja matka kohti Valvatusta alkoi. Iski voimakas deja-vù viime kesältä. Jännitystä oli havaittavissa jokaisen kyytiläisen kasvoilta. Oma jännitys oli jo tässä vaiheessa jotain aivan erilaista kuin koskaan ennen yhdessäkään kisassa. Yritin peitellä sitä parhaani mukaan.  Pulssi oli kuitenkin korkealla, hengitys pinnallista. Tunsin jopa paniikin oireita. Pikkuhiljaa sain ne hallintaan, mutta jännitys. Se oli edelleen jotain aivan käsittämätöntä…

Syksyllä 2017 ilmoittautui Ogolomasta Suomen Hawajille, eli Joroisten puolikkaalle henkilökohtaiselle matkalle Virpi, Ismo ja Kimmo. Viestijoukkueeseen Matti uintiin, minä pyörälle ja Anniina juoksuun. Mukana olisi myös Henna ja Heikki, jotka osallistuivat henkilökohtaiseen kisaan puolikkaalle. Kevään mittaan kävi ilmi, että Matti ei pysty uimaan koska selkä ei antanut mahdollisuutta siihen tällä kertaa. Näytti jo siltä, että minä joudun uimaan, mutta onneksi Ulla lupautui mukaan. Kisaviikolla Anniinalla oli flunssan oireita ja vasta kisa-aamuna selvisi, että Anniina pystyy juoksemaan osuuden. Oltiin kuitenkin varauduttu siihen, että minä juoksen jos Anniina ei pysty. Terveydellä ei kannata leikkiä missään tilanteessa. Nyt kuitenkin saatiin jokaiselle osuudelle oma viestinviejä, joten ei tarvinnut kenenkään säästellä paukkuja kisassa yhtään ajatellen muita osuuksia.

Perjantaina 20.7 lähdettiin puolen päivän aikaan kohteeseen. Ensimmäinen pit-stop Hirvaskankaalla ja siitä vauhdilla kohti Joroista. Tarkoitus ennättää klo 17 kisa-infoon. Paikalla oltiin noin klo 16:55 ja Kimmo ja Heikkikin ennättivät juuri ja juuri klo 17 paikalle. Tämä siis meni paremmin kuin viime vuonna omalta osalta, jolloin myöhästyin klo 17 infosta reilun minuutin… =) Infossa oli todella kuuma ja tukahduttava olo. Puolessa tunnissa ennätti miettiä paljon asioita, mutta ei niinkään sitä omaa suoritusta… Infon jälkeen kierreltiin expoaluetta, josta tarttui kaikenlaista kivaa mukaan porukoille. Itse ostin Smithin kypärän jota jo Lahdessa kokeilin. Ja olihan se kuin tehty mun päähän. Turvallinen ja aerodynaaminen, niin kuin minäkin… =D Ja olihan paikalla myös Feltin myyjä, Robson. Muutama sana siinä vaihdettiin ja jälleen kiittelin huippupyörästä. Kun saatiin porukka kasaan, kierrettiin vielä T2 alue tarkasti läpi sekä pyörän kääntöpaikka ja kuviot muutenkin. Sitten Valvatukselle pyörien katsastukseen ja kamojen vientiin. Pyörät telineisiin ja käytiin läpi systeemit T1 alueella ja vaihdot jne. Minä Joroisten veteraanina, takana kokonaista yksi startti, yritin opastaa muita. Valvatukselta lähtiessä Anna huomasi, että jännitin normaalia enemmän. Kierrokset oli aika korkealla. Käskikin hengittää syvään ja rauhoittua. Niin pitäisikin. Kisa se olisi tämäkin muiden joukossa… Mutta jokin vain tuntui erilaiselta. Pientä iltapalaa vielä kaupasta matkalla kohti hotellia ja nukkumaan. Lauantaista oli tulossa rankka päivä.

Lauantaina ennen seiskaa ylös ja aamupalalle Virpin, Anniinan, Ismon, Heikin, Akin (Heikin opas pyöräilyssä) ja Annan kanssa. Aamupala meni alas yllättävän hyvin. Vielä pieni lepohetki huoneessa ja puoli ysin jälkeen lähdettiin pelipaikalle.

Bussi pysähtyi Valvatuksen rantaan. Väkeä oli jo melkoisen paljon. Oli vapaaehtoisia, kisaajia ja yleisöä. Kuhinaa kuin muurahaispesässä. Joroisten henki välittyi ja iski syvälle jälleen kerran. Sitä on hankala selittää, se pitää itse kokea. Sitten pyörät kuntoon, eli paineet renkaisiin ja pullot ja energiat kyytiin. Kerrattiin vielä kisaa ja varsinkin Ullan ja Anniinan kanssa käytiin läpi miten vaihdot ym. suoritetaan. Sitten uimarit saivatkin jo siirtyä kohti rantaa. Siinä vaiheessa sykkeet nousivat jälleen taivaisiin. Mutta eihän mun edes tartte uida… silti jännitti aivan tajuttoman paljon. Pro sarjat lähtivät ensin. Uinti siis ilman märkkäriä lämpöisen veden vuoksi. Kuntosarja oli myös, jossa sai märkkäriä halutessaan käyttää. Virpi, Ismo ja Kimmo alkoivat lähestyä rantavettä ensimmäisinä. Jännitys kasvoi ja tunteet olivat sekaisin. Hyvin lähtivät liikkeelle, rentoa ja hyvää uintia. Seuraavaksi Ulla ja Henna alkoivat lähestyä rantaa. Helpon näköisesti uintiin ja kaikilta aivan huikeat uinnit. Sitten auttamaan märkkäriä Heikin päälle. Siinä vielä tarkistettiin, että kello on lyönnissä. Heikille oli järjestetty opas joka osuudelle, uinnissa vierellä meni kajakki joka ohjasi uintia. Ja niin pääsi Heikkikin veteen. Siinä vaiheessa tunteet saivat vallan ja jopa herkistyin. Jännityskin laukesi samalla. Anna kiteytti tilanteen hyvin, kun Anniinan, Sailan ja Akin kanssa seurattiin uintia. Mun jännitys laukesi, koska sain perheen turvallisesti matkaan. Ja niinhän siinä kävi. Tästä pienestä ryhmästä toisilleen ennestään tuntemattomista triathlonisteista on tullut mulle toinen perhe.

Sitten olikin aika siirtyä laittamaan pyörä siihen kuntoon, että Ullan tullessa rantaan pääsee Felt syömään asfalttia. Pullot paikoilleen ja mittari telineeseen. Juttelua pyörälle, sovittiin että tänään ajetaan lujempaa kuin koskaan ennen ja jätetään kaikki voiman ja energian rippeetkin tielle. Ennen omaa lähtöä rannalle jännäämään Annan, Anniinan, Sailan ja Akin kanssa muiden rantautumista. Miesten kärki rantautui alle 28 minuutin ajassa… Meistä ensimmäisenä tuli Virpi, uintiaika 39 min ja sekunteja päälle. Aivan huikea uinti ja ilman märkkäriä. Kimmo tuli ihan Virpin peesissä rantaan, uintiaika 41 min ja osia päälle. Sitten tulikin Ismo, aikaa kului 48 min ja osat päälle. Henna tuli myös, mutta niin äkkiä ettei edes huomattu rantautumista. Uintiaika 38 min 30 s. Naisten kuntosarjan nopein uinti ja kisan kokonaisajassa naisten kuntosarjan toinen. Taas kerran aivan tajuttoman kova suoritus noissa olosuhteissa. Ulla rantautui 44 minuutin uinnin jälkeen ja juoksi vauhdilla tuomaan viestikapulaa, eli ajanottotagia mulle. Kaikesta näki, että oli jättänyt kaikki voimat veteen. Aivan huikea uinti. Sitten pääsinkin vauhtiin Feltin kanssa. Alla kiekot ja päässä uusi kypärä. Tarkoitus oli pyöräillä vielä vähän lujempaa kuin mihin pystyy. Heikkikin saatiin rantaan ja apureita oli T1 osalla. Uintiaika 59 min ja muutama sekunti päälle.

Pyöräily 90 km.

Juoksujalkaa siis kohti mäkeä ja paikkaa jossa sai nousta satulaan. 

Sitten vain vauhti päälle ja liikkeelle. Pyöräily tuntui alusta asti erittäin hyvältä. Oli hieno keli ja kuiva asfaltti vieritti renkaat huimaan vauhtiin. Alamäkiin mentiin lähes 50 km/h. Kääntö Teboilin pihassa ja takaisin. Oli huumaavaa kuunnella kääntöpaikoilla yleisön huutoa ja hiilikuitukiekon huminaa. Parasta huumetta. Reitti poikkesi hieman viime kesältä. Nyt kierrettiin kaksi lenkkiä, viime vuonna vain yksi. Oli kyllä hienoa, kun kokoajan tuli kisailijoita vastaan. Ja joka kerta kun tuttu Ogoloman punainen asu alkoi näkyä nousivat myös fiilikset entisestään. Siinä vauhdissa tsempit ja taas lentoon. Ja kyllä siitä voimaa saikin, joka kerta vain lisää. Feltillä tuntui olevan lentokeli, selkiä tuli vastaan ja niitä ohiteltiin niin tasaisella kuin ylämäessäkin. Yllättävän moni polki isolla vaihteella ylämäet. Itse käänsin vaihteet pienelle ja isoilla kadensseilla vilkku päälle ja ohi. Alamäkeen sitten huuhdeltiin. Kyllä nautin ajosta. Tiesin kuitenkin, että ajo ei tule olemaan koko matkaa helppoa. Pieni maltti oli mukana, mutta se onneksi häipyi jonnekin kun sarvet kasvoivat päähän... =)  Rasitus kuitenkin kasvaisi kilometrien myötä ja odotettavissa olisi myös vesisadetta. Ja sitähän alkoikin tulla jo hyvissä ajoin ja jatkui enemmän ja vähemmän kovana koko pyöräilyn ja pitkälle juoksuosuutta myös. Vierintavastus renkaille kasvoi tiellä olleen veden takia. Mutta siitä huolimatta nopeus pysyi korkealla. Tavoite oli yrittää ajaa matka noin 31 keskarilla ja noin 2h55 min aikaan. Kuitenkin alle 3 h halusin suoriutua. Energiaa pystyin nauttimaan hyvin ja jalat pelasivat. Ei tullut oikeastaan missään vaiheessa eteen pahoja paikkoja. Tiesin, että jos ajan huonosti tai kaadun, kärsii siitä myös viestijoukkueen muut jäsenet. Se toi aina voimaa lisää, varsinkin toisella kiekalla. 

Reilun 60 km jälkeen alkoi jälleen näkyä tuttu Ogoloman punainen asu, tällä kertaa selkäpuoli. Virpin kanssa siinä muutama sana vaihdettiin ja kyllä toi voimia itselle. Todella hyvä pyöräily Virpiltä.  Sitten vain kampea pyörimään ja lisää vauhtia. Matkaa enää vajaat 30 km. Sen pitäisi mennä alle tuntiin. Kokonaisaikaa en ollut seurannut ollenkaan. Vain kadenssia, nopeutta ja sykkeitä. Viimeinen kääntöpaikka oli mäen päällä ja sen kun pääsi kiipeämään ylös olisi edessä enää laskettelu muutaman mäen läpi kohti vaihtoa jossa Anniina jo odotti. Vauhtia taas lisää ja nyt mentiin jo äärirajan yläpuolella. Tai siis oltiin menty jo jonkin aikaa. Olo oli kuin transsissa. Ei väsyttänyt, jaloissa oli voimaa, hengitys kulki ja oli vain asfaltti, Felt ja minä. Rantasalmen tien risteyksessä ennen Valvatusta vilkaisin sivulle josko näkyisi tuttuja. Ja kuinka ollakaan Virpihän sieltä oli juuri tulossa risteykseen kohti viimeistä kääntöpaikka.

Viimeisiin mäkiin sain vielä kaivettua jostain paukkuja ja raivoa irti, että huipuksi saatiin 55 km/h. Hieman ennen pyörältä nousua jalat pois kengistä. Anna oli kuvaamassa mun tasapainottelua, mutta en huomannut koko tyttöä. Sen verran oli vauhtia ja kiire viemään tagiä Anniinalle. 

Pyörä telineeseen ja vauhdilla Anniinan luo. Matkalla jo numerovyö irti ja Anniinan laittaessa sitä irroitin tagin ja laitoin sen Anniinan jalkaan ja ei muuta kuin tyttö vauhtiin. Sitten iteltä taju pois. Happi ei kulkenut, oksetti ja itketti. Viimeisillä voimilla sain kypärän pois ennen kuin rojahdin selälleni nurmikolle. Sadevesi valui kasvoille koivunlehdiltä. Yritin juoda niitä. En kuullut enkä nähnyt mitään. Oli vain hiljaisuus ja minä yksin siinä keskellä, märällä nurmikolla yrittäen saada koivunlehdistä valuvasta vedestä voimaa nousta ylös. Pikkuhiljaa hengitys tasaantui, päässä heitti kuitenkin vielä. Sitten ylös ja polville, oksennus… ei tullutkaan. Hetken piti kyllä sylkeä pitkään, mutta siitäkin selvittiin. Pyöräilyn loppuaika 02:41:13, keskinopeus 33.1 km/h, keskisyke 168 ja keskikadenssi 87. Eli mentiin kuten Feltin kanssa sovittiin ennen lähtöä. Lujempaa kuin koskaan ennen ja kaikki jätettiin reitille.

Hetken aikaa keräsin itseäni ja lähdin etsimään Annaa. Repussa oli kuitenkin kaikki mun vaatteet. Pelkässä kisa-asussa, sukkasillani ja kypärä kädessä kiertelin kaatosateessa maalialueella. Ei löytynyt Annaa, mutta sitten tajusin että maalialueen musta pussi on jo noudettavissa. Siellä on jotain vaatetta. Hain pussin ja menin syömään. Ulla olikin siellä jo. Onnittelin vielä huikeasta uinnista ja käytiin siinä hieman kisaa läpi. Samalla hain ruokaa ja istuin viereen syömään.  Oli pakko saada energiaa kroppaan ennen kuin alkaa tökkimään. Sitten vaatteet niskaan. Kaikki muut löytyi paitsi kengät. Sukkasillani siis taas Annaa etsimään ja tyttöhän löytyikin ekan huoltopisteen jälkeen. Olipahan hienoa nähdä ja kyllä siinä hieman ääni vapisten sanoin, että heippa… Sitten kengät jalkaan ja sadetakki niskaan. Ja jännäämään muita. Oli kyllä niin hienoa, kun alkoi tuttuja naamoja tulla meidän kohdalle. Anna valokuvasi ja minä yritin parhaani mukaan tsempata. Todella hyvältä näytti kaikkien juoksu vaikka matkaa oli jo takana melkoisen paljon.

Sitten olikin aika mennä maalisuoralle, Kimmon matka alkoi olla lähellä huipennusta. Eikä aikaakaan, kun tuttu Ogoloman punainen asu alkoi näkyä maalisuoran alussa. Siinä vaiheessa piti nieleskellä kyllä melkoisen paljon. Niin huikeaa oli nähdä ne tuuletukset, se vauhti ja Kimmon ilmeet maalisuoralla. Aivan tajuttoman kova kisa, kokonaisaika 05:04:02, on aivan käsittämättömän kova aika. Oman ikäluokan (45-49) sijoitus 17/46. Maalissa vielä halaukset ja onnittelut voittajalle. Koville oli Kimmo kuitenkin joutunut matkalla. Toinen jalka alkoi oireilemaan jo pyöräilyn alussa, mutta sitkeästi tuli maaliin aivan huikean kovalla ajalla. Kimmo siirtyi pian Sirkka-Liisan avustuksella palauttelemaan ja syömään. Hetki Kimmon maaliintulon jälkeen saapuikin Henna jo maaliin. Lopputuloksena tosiaan naisten kuntosarjan toinen sija todella kovalla ajalla, 05:04:21. 
Annan, Ullan ja Sailan kanssa lähdettiin maalisuoran kääntöpaikalle tsemppaamaan muita. Oli niin hienoa nähdä kaverit aina kierrokselle lähdettäessä. Ja se helpotuksen tunne mikä valtasi mielen, kun näki kaikkien olevan vielä kisassa mukana ja juoksukin näytti hyvältä. Vaikka varmasti matka painoi jo.

Hetken päästä jouduimmekin Ullan kanssa lähteä odottelemaan Anniinaa. Maalisuoralle Ismo tuli kuitenkin ensin. Ja oli kyllä jälleen niin hienoa nähdä se maaliintulo. Oma ennätysaika Ismolle, 05:45:44, raskaan kevään jälkeen on aivan tajuttoman kova suoritus kaverille. Ja pohje oli alkanut oireilemaan jo juoksun alussa. Kuvastaa taas sitä miten koville urheilija joutuu ja miten paljon kipua on valmis kestämään päästäkseen haluttuun tulokseen. Ismolta irtosi myös hienot tuuletukset maaliviivalla. Ismon maaliintulon jälkeen olikin taas kiire odottelemaan Anniinaa. Eikä siinä kauaa mennyt kun tuttu hahmo alkoi lähestyä metsän siimeksestä. Oli kyllä niin hieno tunne siirtyä Ullan kanssa radalle ja juosta yhdessä maalisuoraa pitkin kohti maalia. Ei ollut väsy, eikä mitään paikkaa kolottanut. Tosin olin saanut jo yli kaksi tuntia palautella. Maaliviiva ylitettiin rintarinnan ja maalissa mitalit kaulaan. Ajateltiin ennen kisaa, että 6 h aika olisi hienoa. Ei haittaa vaikka menis hieman yli. No loppuaika olikin sitten 05:45:36.

Team OgolomaTriathlon, Ulla (uinti), Juho (pyörä), Anniina (juoksu)

Olimme vielä maalialueella, kun metsäpolun loppupäässä näkyi jälleen tuttua Ogoloman punaista. Ja Virpihän sieltä lähestyi maalia. Kaikesta näki, että matka painoi jo, mutta maalisuoran vauhti, tuuletukset ja ilmeet olivat sen arvoisia. Se tunnetila mikä kasvoilta paistoi oli korvaamatonta. Maalissa vielä halaukset ja sitten siirryttiin palauttelemaan ruokahuollon pariin. Virpin loppuaika, 06:02:36 on aivan julman kova tuolla matkalla ja tuossa kelissä.

Kuitenkaan kauaa ei ehditty nauttia tarjolla olevista herkuista, kun lähdettiin odottelemaan Heikkiä. Maalialueella vielä käytiin kisaa läpi Ismon, Virpin, Ullan, Anniinan ja Hennan kanssa. Kimmo oli joutunut jo lähtemään kovien jalkakipujen vuoksi. Hetken päästä Heikki lähestyikin maalialuetta, mutta kaarsi oppaan kanssa vielä viimeiselle kierrokselle. Viimeinen kierros tuntui kestävän ja kestävän ja kokoajan oli pelko, että kuinka käy. Kuitenkin hyvävointisen näköisenä Heikki viimeiselle kiekalle lähti ja se toi luottoa, että tämäkin tarina saa onnellisen lopun. Viimein näkyi tuttu sinivalkoinen asu ja sieltä Heikki harppoikin jo oppaan kanssa kohti maalia. Ja kyllä oli taas roskatuulia. Se tunne ja fiilis millä Heikki maalisuoran tuli oli kyllä niin hienoa.  Loppuaika 06:31:32 on todella kova aika ottaen huomioon Heikin näkövamman. Ja sen, että kaveri on aloittanut triathlonin vasta aivan hetki sitten. Ennen Joroista takana kaksi kisaa. Todella upea suoritus sekä Heikiltä, että oppailta.

Omalta kohdalta kisa sujui pyöräilyn osalta hieman yläkanttiin. Varsinkin ottaen huomioon kovan vesisateen. Kuivalla kelillä olis mennyt alle 2h40min. Erittäin hyvä pitkä ja kovatempoinen pyörä Tahkoa ajatellen. Sinne ei ole kuitenkaan enää kuin 19 päivää…

Mitä sitten tulee yleensä koko kisaan ja sen fiilikseen. No kaikkihan tietää Joroisten hengen kisassa. Ja nyt kaikkea hypeä ja fiilistä nostivat mukana olleet kisaajat. Omat kisaajat. Viime vuonna oltiin Hennan kanssa kahden. Nyt mukana oli Ogolomaa ja paljon. Jo hyvissä ajoin ennen kisaa aloin valmistautumaan henkisesti siihen tunnetilaan minkä tiesin olevan tulossa kisassa. Niihin tunteisiin mitä koen, kun kannustan muita uintiin ja otan vastaan rannassa. Niihin tunteisiin mitä koen, kun nähdään pyöräilyssä. Niihin tunteisiin mitä koen, kun kannustetaan Annan kanssa juoksijoita omalla taipaleellaan. Mutta ne tunteet mitä koin, kun kaverit olivat maalisuoralla ja maalissa. Niihin olin myös varautunut, mutta silti ne tunteet ja se fiilis löivät läpi kovempana kuin osasin odottaa. Ne olivat hetkiä jotka porautuvat syvälle ja säilyvät ikuisesti. Tätä triathlon aidoimmillaan on. Yhteishenkeä, yhteisiä kokemuksia ja suuria tunteita jotka jäävät elämään.