Jokamiehen Rokulitriathlon 7.7.2017

”Kisan henki on kilpailijoiden mukaan ainutlaatuinen, järjestelyt erään osallistujan mukaan ”suorastaan maailmanluokkaa” ja kilpakumppanien ja etenkin yleisön kannustus sellaista, jota ei koe juuri missään muualla. Näiden kaikkien vuoksi ”Rokulit” onkin taas merkitty jo valmiiksi monen kisaajan ensi vuoden kilpailukalenteriin.”

Tuo edellä oleva on suora lainaus Sirkka-Liisa Koiviston kirjoittamasta jutusta Torstai-lehteen (http://www.torstai-lehti.fi/2018/07/10/neljas-rokulitriathlon-veti-vakea-alajarvella/). 

Tuo teksti ei voisi paremmin pitää paikkaansa, kun on puhe Jokamiehen Rokulitriathlonista. Neljän vuoden aikana kyseinen ”pikkukisa” on kasvanut kasvamistaan ja nyt mukana oli jo 119 kisailijaa. Aivan maagisen upea tapahtuma joka suorastaan uhkuu sitä yhteenkuuluvuutta mitä triathlon aidoimmillaan on. Kaikkia kannustetaan ja tsempataan. Eikä kukaan jää yksin.

Lahden IM kisasta lähdettiin palauttelemaan siis meren laineille. Suuntana Tukholma ja laivana Viking Grace. Keli oli tyyni, mikä sopi erittäin hyvin tällaiselle merisairaudesta kärsivälle maakravulle. Takaisin kotona oltiin tiistaiyönä joskus kahden jälkeen. Ja onneksi Anna ajoi, sain itse torkkua Aleksin kanssa. Kiire oli palautua, vain vajaa viikko ja olisi vuorossa Rokulitriathlon. Viikko meni sitten tosiaankin vain palautellessa. Tiistaina tosin pesin pyörän ja muut kamat, mutta ne sai kuivua aina perjantai-iltaan saakka. Vasta silloin vaihdoin toiset kiekot pyörään. Nyt siis eka kisa umpikiekolla… Samalla laitoin kamat valmiiksi lauantaita varten. Kisasuunnitelmana oli uida täysillä jonka jälkeen pyöräillään jalat alta ja sitten juostaan sen mitä pystyy.

Lauantaina aamulla ylös hyvissä ajoin ja aamupalaa nauttimaan. Jostain syystä se ei oikein meinannnut maistua, ilmassa oli jännitystä ja suuren urheilujuhlan tuntua. Jännitti jostain syystä enemmän kuin viikko aikaisemmin Lahdessa. Ennen kymmentä lähdettiin Annan kanssa pelipaikalle. Ja tälläkin kertaa Anna oli talkoissa mukana. Oli lupautunut ajanottoon Matin kanssa. Kiitos mussukat. Tosin kotikenttäetu ajanotossa ei tuonut kuitenkaan ylivoimaista voittoa kisassa… =)

Pyörä ja kamat telineeseen samaan riviin muiden Ogolomalaisten kanssa. Samassa rivissä myös isä, joka ajoi kisan kyllä varmasti vanhimmalla ja upeimmalla pyörällä. 

Isän pyörä vasemmalla, oma Felt oikealla.

Samassa rivissä oli myös Heikki. Henna valitsi paikan hieman etäämmältä. Huikea kisa kaikilta. Isä oli mukana kokeilutriathlonissa, eli ui sekä pyöräili. Heikiltä jälleen kerran huikea suoritus pitkällä matkalla. Tällä kertaa mukana oli opastajat joka osuudella, joita myös Joroisissa käytetään. Henna jälleen kerran, totutun mukaan, podiumille. On kyllä raakan kovassa kunnossa tyttö. Lupaa hyvää Joroisten kisaan.

Kisainfo alkoi noin klo 10:30, pikamatkan lähtö olisi heti sen jälkeen klo 11. Kimmo piti kisainfon ja ohjeisti kisailijoita reitistä sekä muistutti kisan hengestä. Infon aikana sovittiin muiden Ogolomalaisten kanssa, että Kimmon on syytä saada kiitokset huikean hienosta työstä kisan eteen. Kunnia lankesi minulle. Kävelin mikrofonin luo ja jännityksestä huolimatta sain suuni auki. Totesin yleisölle ja kisaajille, että täällä on eräs henkilö joka ansaitsee suuret kiitokset tämän kisan eteen tehdystä työstä. Kimmo ei onneksi ehtinyt alta pois vaan oli juuri kohdalla. Raikuvien suosionosoitusten ja aplodien jälkeen oli hienoa käydä vielä henkilökohtaisesti Kimmoa kiittelemässä. Ja Kimmon sanoja lainatakseni, juuri silloin taisi olla roskatuulia ilmassa. Sillä tosiasia on, että tämä kisa elää ja hengittää Kimmon käsien kautta.

Sitten oli aika siirtyä järveen. Yleisöä oli paikalla todella paljon. Tsemppejä ja kannustusta tuli joka suunnasta. Hain paikan eturivistä ja ennen lähtöä vielä tsempit muille Ogolaman lyhyen matkan kisaajille, Anniinalle, Virpille ja Sannalle. Sekä isälle jonka kanssa neljä vuotta sitten oltiin samassa tilanteessa samassa rannassa, molemmilla edessä ensimmäinen triathlonkisa. Vuosi oli 2015. Jälleen tuli niitä roskatuulia, kun tuota hetkeä muistelin. Eturiviin siis ja odottamaan lähtöä. Käskyn jälkeen sukellus ja vauhtiin. Tarkoitus oli siis uida kovaa ajattelematta miten se vaikuttaa muihin lajeihin. Alun lumpeenlehdet eivät haitanneet mitään, aallot eivät vaikuttaneet. Vauhti pysyi hyvänä ekalle poijulle asti. Kärkijoukossa oltiin. Sitten alkoi tulla ongelmia. Suunnistus meni aivan metsään. Kiersin toiselle poijulle todella kaukaa, taisin käydä kirkon rannassa... Ja siinä samassa Virpi pääsikin rinnalle. Takasuora oli vastatuulta ja henki oli jo loppua. Olin lähtenyt ihan ok vauhdeilla, mutta tekniikka oli liian hätäistä ja repivää. Sykkeet olivat tapissa. Kolmannen poijun jälkeen Virpi menikin menojaan ja vaikka loppu olikin hyvää uintia lähes myötätuulessa, alkoivat energiat loppua. Rantaan pääsy tuntui niin hienolta. 

Yksi kamera ei enää riitä, kun kuvia otetaan

Siitä juoksujalkaa kohti vaihtoa ja pyöräkamat niskaan. Saila huutikin, että nyt nopea vaihto tai Virpi karkaa. Vaihto oli, kuten arvata voi, sellainen totutun rauhallinen… =) 

Pyörän kanssa pääsin kuitenkin liikkeelle ja olipahan hienoa lähteä polkemaan toista kisaa uudella pyörällä. Tällä kertaa alla oli kunnon kiekot. Kisa-alueelta siirryttiin kohti Hoiskoa. Ja selkiä alkoi tulla vastaan. Isän ohitin alkupätkällä ja siinä heitettiin vielä tsempit. Seuraava kohde olisi Virpi. Ennen Hoiskoa oli kuitenkin hankalia pätkiä. Sivutuuli horjutti pyörää ja välillä oli tunne, että pyörä karkaa alta. Onneksi näin ei käynyt vaan hengissä päästiin Hoisko-Levijoki välille jossa olikin myötätuuli ja uutta asfalttia. Eikä aikaakaan, kun tuttu Ogoloman kisa-asu alkoi näkyä edessä. Vauhtia lisää, mutta välimatka ei tuntunut lyhenevän. Katsoin mittaria, 45 km/h… kyllä on Virpi kovassa tikissä. Lisää vaihteita silmään ja perään vaan. Pieneen alamäkeen vauhdit nousi lähelle 50 km/h ja saavutin Virpin. Vielä tsempit vierellä ja eteenpäin. Tarkoitus oli siis polkea jalat alta. Takaisin kylälle päin käännyttäessä se alkoikin siltä tuntua… vastatuulta ja ylämäkeä… Yritin painautua niin alas kuin voin ilmanvastuksen minimoimiseksi. Kyllä tuntui hyvältä, kun pääsi hieman metsän suojaan ajamaan. Uusi pyörä oli todella nopea ja kevyt polkea. Sykkeet kuitenkin olivat turhan korkealla. Uinnin huono tekniikka ja räpiköinti oli syönyt energiaa turhan paljon. No eihän tässä enää paljoa ollut jäljellä. Ei muuta kuin vauhtia lisää. Hieman ennen vaihtoa nostin kadenssit korkealle ja aloin valmistelemaan jalkoja juoksuun. Jalat pois kengistä ja loppu lasketeltiin kohti pyörältä nousua. Oli kyllä mahtava fiilis juosta pyörän kanssa vaihtoon.

Kohti T2

Yleisöä oli paljon paikalla, oli Antti ja Viita-ahot. Anna ja Matti ajanotossa. Vaihtoalueen vieressä Kimmon tytöt paistoi makkaraa ja kyllä olisi tehnyt mieli jäädä syömään… Mutta ei auta. Pitää juosta vielä vähän.

Juoksuun lähtiessä Kimmon tyttö, joka kuulutti, kuuli Sailan huutavan että nyt pitää tehdä uus enkka. Hetken päästä sama kaikui selostajan kuuluttamana. Pakkohan siihen oli pyrkiä.

Vielä viimeiset energiat ennen juoksua

Heti juoksun alussa huomasin, että nyt tulee rankat 5 km. Jalat oli tosiaankin ajettu alta pyörällä. Vasta urheilukentän jälkeen aloin päästä normaaliin juoksurytmiin. Irvistytti ja väsytti. Teki mieli kävellä. Mutta taas siinä olkapäällä oli samoja kavereita kuin Lahdessa. Heidän avulla alkoi taas Hokat tehdä töitä ja matka etenemään. Puolen välin hiekkatiepätkä tuntui todella hyvältä, oli varjoisaa ja viileää. Halpa-Hallin jälkeen alikulusta vauhdinlisäys ja kohti rantatietä. Lopussa vielä katselin taakse, ei ketään. Maalisuora siis jälleen mun. Loppukiri ja hieman vielä kiitosta yleisölle. Heräsin maasta, kun Matti heitti vettä pullosta niskaan. Taju ei lähtenyt, mutta käytiin kyllä jossain muualla hetken ajan…  Loppuaika oli vajaat 5 minuuttia parempi kuin vuosi sitten ja sijoituskin kympin sakkiin ollen kahdeksas.

Uintiin en ollut tyytyväinen huonon tekniikan vuoksi. Se söi liikaa energiaa pyörästä. Pyörä oli hyvä pitkälti Hoiskon myötätuuliosuuden vuoksi. Juoksu olikin sitten yllättävän hyvä loppuun ajetuilla jaloilla. Ihan hyvä tulos siihen nähden, että viikon takainen Lahden puolikas painoi vielä melkoisen paljon. Ei enää meinaa viikossa vanha palautua… =) Loppuaika 1:24 ja sekunteja päälle. Ja mikä parasta, Ogoloman miesten pikamatkan ykkössija. En mainitse tässä sitä, että muita miehiä ei kyseisellä matkalla meidän porukasta ollut... =)

Hetken päästä tulikin naisten pikamatkan ykkönen maaliin. Ja sitten seuraavaksi tulikin jo Ogoloman väriä. Sanna toisena ja Virpi kolmantena, lähes yhtä aikaa. Hieno kisa tytöiltä ja mahtavaa kamppailua keskenään. Hetken päästä myös Anniina saapui maaliin. Siinä palauteltiin ja käytiin kisaa läpi. Eikä aikaakaan, kun Kimmo tuli pitkältä matkalta toiseen vaihtoon. Sitten Henna ja Ismo lähes yhtä aikaa. Ja Heikki saapui myös. Kimmon pyöräaika oli muuten koko kisan 6. nopein, keskarin ollessa yli 37 km/h. On kyllä huikean kovassa kunnossa. Kavereitten lähdettyä juoksuun mentiin tyttöjen kanssa odottelemaan kohtaan josta lähtisivät toiselle kierrokselle. Miesten voittaja, Panu Lieto, saapuikin kohta huudeille ja kohti maalia. Olipahan julman kova kisa, mutta kyseessä onkin yksi Suomen ykköstriathlonisteja ja varmasti tämän hetken nopein uimari suomalaisista triathlonisteista. Lotvosen Jussi kannusti samassa risteyksessä omiaan. Kysyin, että jokohan Kimmo kohta tulee tähän. Jussi sanoi, että 25 sekunnin päästä. Meni 20 sekuntia ja Kimmo saapui. Pieni virhearvio Jussilta, mutta sallittakoon tämän kerran. Samalla paikalla vielä odoteltiin Henna, Ismo ja Heikki ja huudettiin heidätkin toiselle kiekalle. Samoin muut paikan ohittaneet saivat kovat kannustukset. Sitten maalialueelle odottelemaan. 
Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kun Kimmo saapui alueelle ja kuuluttaja kannusti hyvä iskä-huudoilla, niin kyllä herkisti. Roskatuulia… Vielä läpsyt ennen maaliviivaa ja Kimmo saapui maaliin. Huikea kisa ja kaikki tais jäädä radalle. Hetki Kimmon jälkeen Henna saapui, tuloksena siis naisten pitkän matkan kolmas sija. Ismokin saapui maaliin kovan kannustuksen saattelemana ja sitten myöhemmin Heikki. Huikea suoritus kaikilta ja edelleen en voi kuin hattua nostaa Heikille. 

Uniikki, käsin tehty palkinto

Maalissa olikin sitten hienoa käydä läpi kaikkien kisaa ja mikä parasta, saatiin uniikit käsin tehdyt palkinnot jotka Kimmo oli järjestänyt.

Kaikin puolin jälleen kerran erittäin hieno, matalan kynnyksen kisa joka on saanut jo melko legendaarisen maineen Suomen triathlonkartalla. Tämän vuoden osallistujalistakin sen jo todistaa. Mukana, kun oli mm. Panu Lieto, Jussi Lotvonen sekä politiikasta paremmin tunnettu Henna Virkkunen.  

Tästä on hyvä jatkaa kohti Joroista, jossa kahden viikon päästä on vuorossa viestin pyöräilyosuus. Ehkä uintikin... Ja Joroisten jälkeen enää kolme viikkoa Tahkolle jossa se pelätty/odotettu täysi matka on. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että ollaan hyvin aikataulussa.