Ironman Lahti 70.3
1800 kilpailijaa märkäpuvuissa pakkaantunut muutaman metrin levyiselle käytävälle tavoiteuintiajan mukaisesti. Oikein hyvä paikka tällaiselle ahtaanpaikankammosta kärsivälle. Aurinko paistaa, märkäpuku hiostaa. No nyt alkaa sataa... onneks on märkäpuku päällä. No niin, nyt on nälkä ja vähän jano. Jono liikkuu hieman, jokohan nyt? Ei, pakkaannutaan vaan vielä tiiviimmin. Syvään hengittelyä ja ajatusten ja tulevan läpikäyntiä. Kohta päästään aloittamaan. Tahkontriplasta tunnettu Juha Riikonen seisoo vieressä. Vaihdetaan muutama sana kaverin kanssa. Huikea tyyppi ja mahtavaa hyväntekeväisyyttä tekee. Iso käsi kaverille. Vihdoin aletaan liikkumaan kohti starttia. Tätä onkin jo odotettu melkoisen pitkään.
Kun viime kesänä tuli ilmi, että Suomessa järjestetään IM-kisa, olin heti mukana. Ironman on kuitenkin tämän harrastuksen alusta asti ollu mulle jotain todella suurta. Ja nyt siihen on mahdollisuus Suomessa. 30.6.2018 klo 16, race of the midnight sun.
Lahteen lähdettiin Annan ja Aleksin kanssa perjantaiaamuna. Citroen oli täynnä kamoja, pyörää ja ihmisiä. Neitsytkisa uudelle pyörälle. Felt B14, Planet-X etukiekko ja ZIPP 900 umpikiekko takana. Kovan tuulen ja vähäisen kiekoilla ajon vuoksi otin mukaan myös Feltin originellit avokiekot. Kisainfo olisi Lahden Sibeliustalossa klo 17 ja ennen sitä oli tarkoitus käydä ilmoittautumassa. Matka sujui oikein rattoisasti ja jopa yllättävän nopeaa. Hirvaskankaan ABCllä käytiin nauttimassa hieman evästä ja nähtiin jopa vanhoja ystäviä. =) Lahteen ja hotelli Grandiin kirjauduttiin noin klo 16. Auto talliin ja kamoja huoneeseen. Samantien lähdinkin kävelemään kohti kisa-aluetta. Ilmoittautuminen sujui todella nopeasti ja sujuvasti. Päivälisenssin olin hommannut jo aikaisemmin ja se osaltaan nopeutti hommaa. Mukaan komea reppu sekä vaihtopussit ja muuta infoa. Sitten kisainfoon, joka oli samassa rakennuksessa. Puolisen tuntia kuunneltiin infoa toisella korvalla. Aivot rekisteröi osan sanoista. Suurin osa aivoista oli kuitenkin jo lauantain kisassa. Infon jälkeen kiertelin vielä expo-alueella ihailemassa kaikenmaailman kamoja. Smithin aerokypärä oli kyllä kuin tehty mun päähän. Mutta se hinta... Pikapikaa sitten takaisin hotellille ja tankkaamaan. Kaupassa käytiin ja samalla haettiin SUBista iltapalaa. SUB toimi muutenkin tankkauspaikkana viikonlopun aikana. 75 cm meni omasta suusta ja yhteensä lähes kaksi metriä syötiin tuota, ah, niin herkullista leipää.
Lauantai 30.6
Kisan starttihan oli siis vasta klo 16. Täytyy myöntää, että kyllä meni päivä hitaasti. Aina tottunut siihen, että startti on jo aamusta. Nyt piti tankata, pitää fiilistä yllä ja kroppa valmiina koko päivä. Ennen kahta lähdettiin Annan kanssa viemään kamoja ja pyörää alueelle. Aleksi jäi vielä hotellille. Kisaan valitsin avokiekot. Sen verran vähän kokemusta umpikiekosta, etten tohtinut lähteä kisaan niillä vielä. Tosin facen triathlonfoorumista tuli paljon neuvoja, puolesta ja vastaan. Iso kiitos niistä. Bike check-in sujui hienosti ja sitten T1 ja T2 pussukat telineeseen. Samalla törmättiin ensimmäisiin tuttuihin. Kotikylän tyttö Lea sekä työn puolesta tutuksi tullut Virtasen Janne. Hieno kisa molemmilta ja maalin asti kumpikin. Jannen kisasta jäi itselle hieman hampaan koloon... mutta ei kerrota siitä vielä tämän enempää.
Sitten vain odottelemaan. Expo-aluetta kierrettiin ja kulutettiin aikaa. Uinnin lähtöalueella käytiin myös. Ei pahoja aaltoja. Kolmen jälkeen lähdin sitten valmistautumaan. Tässä vaiheessa päivitysvastuu Ogolomalle siirtyi Annalle. Siinä vaiheessa vähän piti nieleskellä. Iso haaste taas edessä. Selvitäänkö siitä vai ei... Märkkäri päälle ja odottelemaan uintia.
Uinti, 1.9 km
Jono liikkui hiljokseen kohti rantaa. Kannustuksia tuli yleisöltä ja kisaajilta. Mieli oli korkealla, kohta päästään itse asiaan. Lähtöportit ilmestyivät eteen, kuusi kisaajaa kuuden sekunnin välein järveen. Allokkoa oli hieman tullut lisää. No mitäs siitä, samaa vettä se on kuin tyynellä. Ei muuta kuin aaltoihin. Ensimmäinen 800 metriä mentiin vasta-aallokkoon. Uinti maistui ja tekniikka pysyi hyvänä, pitkää liukua ja vähän jaloilla apuja. Poijujen näkyvyys ei ollut aina ihan optimaalinen, mutta kyllä siinä reitillä pysyi. Kokoajan pyrin hakemaan omaa linjaa ja aika hyvin siinä onnistuin. Takasuora meni nopeasti, aallot tulivat niskaan, joten ei haitannut hapenottoa yhtään. Loppupätkä oli sitten myötätuuli ja pääsi ratsastamaan aalloilla. Mielessä kävi jo, että paraneekohan aikaisempien puolikkaiden aika? Tahkon 2016 ja Joroisen 2017 uinnit sujuivat 44 minuuttiin. Taas hain omaa väylää ja piti hieman pujotella. Uivatko muut hitaampaa vai olinko vain niin nopea... Tuntui todella hyvältä ja kevyeltä. Aallonmurtajan jälkeen aloin hakemaan hyvää paikkaa portaisiin. Loppukiri vielä ja märkkäreitä alkoi tulla taas vastaan. Ei muuta kuin vilkku päälle ja ohi. Portaisiin hyvissä voimin ja ylös ja eteenpäin. Uintiaikaa en siinä vielä huomannut katsoa. Virallinen aika 00:38:42, on noin kuusi minuuttia parempi kuin aikaisemmat ajat... Todella tyytyväinen aikaan ja monet sanoivat, jopa selostajat, että oli kova keli uida. Itse nautin suunnattomasti.
Pyöräily, 90 km
T1 menikin sitten rauhallisesti, reilut 6 minuuttia. Jalat, varsinkin lonkat, meinas krampata pahasti märkkäriä riisuttaessa. Onneksi se onnistui ja vauhdilla pyörälle ja menoksi. Pyöräilyä odottelin kovasti, olihan alla uusi tykki. Luvan jälkeen pyörän selkään ja vauhtiin. Tai siis hetkeksi vauhtiin. Ensimmäisen jonon ajoin kiinni heti ekan mäen jälkeen. Ja niitä jonoja sitten olikin ekat 10 kilometriä. Välillä porukka peesas enemmän, välillä vähemmän. Kovasti söi kyllä energiaa ja jalkoja ohitella junia. Ja sitten alamäessä ja tasaisella samat junat ajoi taas edelle. No onneksi rivit alkoivat harventua ja vihdoin päästiin suorittamaan omaa ajoa. Aika oli mennyt hukkaan tuossa alussa ja energiaa oli palanut. Eikä nestettäkään tullut nautittua tarpeeksi. Loput reilut 30 km puolesta matkasta tulikin sitten ajettua hukattua aikaa kiinni, tavoitteena oli kuitenkin alittaa 3 h pyörällä. Puolimatkassa oltiinkin alle 1 h 30 min. Puolet siis takana, ei muuta kuin isoa vaihdetta silmään ja vauhtia lisää. Reitin kovuus ja mäkisyys alkoi selviämään hetken päästä. Pitkä ja loiva nousu söi tehoja ja jalkoja todella paljon. Kadenssit laski ja sykkeet nousi. Viimeiset parikymmentä kilometriä odotin vain pääsyä vaihtoon ja juoksun alkua. Kadenssit lopussa korkealle ja laskettelua vaihtoon. Hyvissä ajoin jo oli tullut selväksi ettei taaskaan päästä alle kolmen tunnin. Vaihdossa kuitenkin yllättävän virkeänä. Loppuaika 03:04:51 on noin 10 minuuttia nopeampi kuin Joroinen viime kesänä ja Tahko 2016. Keskikadenssi oli 81!!!! Sen piti olla 90 paikkeilla. Hieman jännitti ajoinko jalat alta... Juoksun tarkoitus oli kuitenkin vauhti ennen nautintoa...
Juoksu, 21.1 km
T2 otettiin taas rauhassa. Tuttu 6 minuuttia meni tässäkin. Kävin myös bajamajassa. Ja sitten juoksuun. Juoksu lähtikin oikein mukavasti liikkeelle. Reitillä oli todella paljon väkeä katsomassa ja tsemppaamassa. Reitti oli nopea ja tasainen, tiesi siis mahdollisuutta juosta kovempaa kuin koskaan. Juoksu tuntui todella hyvältä pyörän matalista kadensseista huolimatta. Ekalla huoltopisteellä maistelin vähän kaikkea. Vettä, banaania, appelsiinia, TUC-keksejä ja kokista. Juri Haverisen kanssa siinä toimiteltiin ja hieman harmittelin, kun oli tarjolla suolaa mutta ei tequilaa... =) Tankkauksen jälkeen taas vauhtiin. Geelejä otin taskuun kaksi, mutta ne ei oikein maistuneet. Onneksi huoltopisteet ja niiden tarjonta olivat aivan huiketa. Iso kiitos niistä järjestäjille ja vapaaehtoisille. Hieman ennen maalialuetta ekalla kierroksella tapahtui jotain mitä en koskaan tule unohtamaan. Pauli Kiuru oli tsempaamassa juoksijoita ja heittämässä yläviitosia. Siis Pauli Kiuru!!!!! Heitettiin yläviitoset ja Pauli huikkasi ohjeen jonka käsitin vasta myöhemmin kotona. Huusi perään, että pidä paine yllä. Ei ihme, että kaveri on saavuttanut Konalla kolme podiumia ja huipputuloksia muutenkin. Jo pelkästään tämä kokemus oli matkan arvoinen. Reitti oli muutenkin hieno ja mukava, koska se kiersi kaksi 10.5 km kierrosta ja koko ajan tultiin vastakkain muiden kanssa. Siinä oli hienoa heittää tsemppejä muiden kanssa. Erikseen voisin mainita Facebookin Triathlonfoorumin yhden kuuluisimmista triathlonisteista Ferrix Hovin sekä Petri Virjon, tuon Finntriathlon tatuoinnilla ja omalla numerolla varustetun triathleetin. Huikeita kavereita molemmat. Myös oman kylän tytön kanssa tsempattiin, kun kohti tultiin. Samoin Jannen kanssa. Mutta ehkä olis vähän vähemmän pitänyt Jannea tsempata... =) Maaliauleella oli Anna ja Aleksi kameran kanssa aina odottamassa ja heidän näkeminen kyllä toi voimia todella paljon. Matka alkoi jo painaa ja juostavaa oli kuitenkin yli 15 km vielä. Mutta mikäs siinä oli juostessa auringon laskiessa ja ihmisten hurratessa. Toiselle kierrokselle lähtiessä hieman laskin aikoja ja tajusin sen. Mahdollisuus alittaa 6 tuntia. Se toi sellaisen buustin, että oksat pois. Vauhtia lisää ja edelleen matka maistui. Huoltoalueet vauhdilla läpi. Vai banaania ja kokista hieman. Ja taas vauhtiin. Kaikki kohdat juostiin, ne pienet ylämät ja alamäet rullattiin vauhdilla. Välillä aikaa seuraten, 6 h alitus edelleen omissa käsissä. Maalialueella Annan ja Aleksin kuvatessa videota sain vielä jonkinlaisen hymyn irti, mutta muuten mentiin aivan äärirajoilla. Ei enää hymyilyttänyt. 17 km kohdalla sitten se tapahtui, SEINÄ P*RKELE!!!! Toisella olkapäällä kaveri sanoi, että lopeta vaan. Mutta onneksi toisella olkapäällä oli väkevämpää porukkaa. Oli Anna ja Aleksi, oli Ogoloma.
Huoltopisteelle laahustin ja otin hieman kokista. Kysyin samalla, että saisinko taksin. En saanut vaan potkivat mut liikkeelle. Siitä sain kyllä virtaa lisää. Todella hienoa toimintaa ja mahtavat kannustukset huoltopisteeltä. Siitä sain boostia jatkaa, muuten olisi kyllä noutaja tullut. Jälkeenpäin ajatellen kuulostaa hassulta, mutta siinä vaiheessa ei aivot enää oikein ajatellut normaalisti ja oli tunne, että ei vain enää jaksa. Mutta jaksoin, kiitos huoltopisteen vapaaehtoisten. Jälleen siis vauhtiin. Saumoja ei ollut enää kuuden tunnin alitukseen, mutta Joroisen aika viime kesältä kyllä alittuisi. Viimeiseltä huoltopisteeltä taas kokista. Mikään muu ei enää maistunut eikä oikein laskenutkaan. Ja sitten tuli sama fiilis kuin Rukalla. Ei enää väsymistä, ei kipeitä paikkoja. Vauhti nousi alle 5.30 min/km. Juoksu maistui taas ja maalialue lähestyi. Kuulutukset ja yleisön huudot kuuluivat. Vielä viimeinen huoltopiste, Red Bull-piste. Harmi kun en juo energiajuomia enää, mutta haistelin niitä kovasti... =) Vielä vilkaisu taakse, ei uhkaajia lähellä, ei edessä eikä takana. Maalisuora siis vain mulle. Juontaja oli ottamassa vastaan ja sehän oli Robson Lindberg. Kaveri keneltä ostin tämän pyörän vain pari viikkoa aikaisemmin. Ennätin vielä kiittää aivan loistavasta pyörästä. Sitten nautiskelemaan. Asu oli korjattu kuntoon, numerovyö kunnossa. Maalisuoralla pitää näyttää hyvältä... jos se vaan on enää reilun 6 h suorituksen jälkeen mahdollista.
Viiva ylittyi ajassa 06:08:25. Joroisten aikaan siis 20 minuutin parannus ja Tahkon aikaan lähes 50 minuutin parannus. Jotain on siis tehty oikein. Maalissa taju pois, mutta sitten ylös ja mitali kaulaan. Löysin myös Annan ja Aleksin aidan takaa. Siinä vaiheessa tunteet purkautui. Vaikka kuinka yritin olla reipas, niin itkuhan siinä tuli. Vähän siinä keräilin itseäni ja Janne saapui maaliin. Onnittelut siinä ja nyt selviää miksi jäi hampaankoloon. Vaikka olin ennen Jannea maalissa, niin hävisin noin 30 sekuntia... siis 30 sekuntia. Kyllä söi miestä. =) Juoksun loppuaika 02:12:00, Joroisten aikaan kolmisen minuuttia parannusta ja ei jäänyt puolikkaan enkasta kuin minuutin. Ja se on juostu ilman alkulämpöjä uinnin ja pyöräilyn merkeissä.
Kaiken kaikkiaan erittäin hieno tapahtuma. Omalta osalta kisa sujui odotusten mukaan. Ennen kisaa arvioin loppuajaksi 6 h 10 min. Tosin uinnista olisi saanut pois minuutin verran ja pyörästä n. 10 minuuttia. Siinä se olisi tullut se sub6. No ehkä joskus vielä... vai...????
Antoi paljon uskoa siihen, että Tahkolla 11.8 illalla kävellään/juostaan maalivaatteen alta täyden matkan suorittaneena.
Kisan jälkeen vielä Viking Gracella rentoutumista Annan ja Aleksin kanssa. Aivan huikea reissu mahtavassa kelissä ja upeassa laivassa. Seuraava viikko menikin sitten palautellessa ja valmistautuessa Jokamiehen Rokulitriathloniin joka tätä kirjoitettaessa on jo takanapäin. Kahden viikon päästä vielä Joroinen ja sitten viimeiset treenit ennen Tahkoa.
Kiitos lukijoille, kiitos perheelle, kiitos Ogolomalle ja kiitos ystäville. Ilman teitä tätä olisi hankala ja lähes mahdoton tehdä.
Lauantai 30.6
Kisan starttihan oli siis vasta klo 16. Täytyy myöntää, että kyllä meni päivä hitaasti. Aina tottunut siihen, että startti on jo aamusta. Nyt piti tankata, pitää fiilistä yllä ja kroppa valmiina koko päivä. Ennen kahta lähdettiin Annan kanssa viemään kamoja ja pyörää alueelle. Aleksi jäi vielä hotellille. Kisaan valitsin avokiekot. Sen verran vähän kokemusta umpikiekosta, etten tohtinut lähteä kisaan niillä vielä. Tosin facen triathlonfoorumista tuli paljon neuvoja, puolesta ja vastaan. Iso kiitos niistä. Bike check-in sujui hienosti ja sitten T1 ja T2 pussukat telineeseen. Samalla törmättiin ensimmäisiin tuttuihin. Kotikylän tyttö Lea sekä työn puolesta tutuksi tullut Virtasen Janne. Hieno kisa molemmilta ja maalin asti kumpikin. Jannen kisasta jäi itselle hieman hampaan koloon... mutta ei kerrota siitä vielä tämän enempää.
Sitten vain odottelemaan. Expo-aluetta kierrettiin ja kulutettiin aikaa. Uinnin lähtöalueella käytiin myös. Ei pahoja aaltoja. Kolmen jälkeen lähdin sitten valmistautumaan. Tässä vaiheessa päivitysvastuu Ogolomalle siirtyi Annalle. Siinä vaiheessa vähän piti nieleskellä. Iso haaste taas edessä. Selvitäänkö siitä vai ei... Märkkäri päälle ja odottelemaan uintia.
Uinti, 1.9 km
 |
| Viimeiset tsempit ennen tohinaa |
Jono liikkui hiljokseen kohti rantaa. Kannustuksia tuli yleisöltä ja kisaajilta. Mieli oli korkealla, kohta päästään itse asiaan. Lähtöportit ilmestyivät eteen, kuusi kisaajaa kuuden sekunnin välein järveen. Allokkoa oli hieman tullut lisää. No mitäs siitä, samaa vettä se on kuin tyynellä. Ei muuta kuin aaltoihin. Ensimmäinen 800 metriä mentiin vasta-aallokkoon. Uinti maistui ja tekniikka pysyi hyvänä, pitkää liukua ja vähän jaloilla apuja. Poijujen näkyvyys ei ollut aina ihan optimaalinen, mutta kyllä siinä reitillä pysyi. Kokoajan pyrin hakemaan omaa linjaa ja aika hyvin siinä onnistuin. Takasuora meni nopeasti, aallot tulivat niskaan, joten ei haitannut hapenottoa yhtään. Loppupätkä oli sitten myötätuuli ja pääsi ratsastamaan aalloilla. Mielessä kävi jo, että paraneekohan aikaisempien puolikkaiden aika? Tahkon 2016 ja Joroisen 2017 uinnit sujuivat 44 minuuttiin. Taas hain omaa väylää ja piti hieman pujotella. Uivatko muut hitaampaa vai olinko vain niin nopea... Tuntui todella hyvältä ja kevyeltä. Aallonmurtajan jälkeen aloin hakemaan hyvää paikkaa portaisiin. Loppukiri vielä ja märkkäreitä alkoi tulla taas vastaan. Ei muuta kuin vilkku päälle ja ohi. Portaisiin hyvissä voimin ja ylös ja eteenpäin. Uintiaikaa en siinä vielä huomannut katsoa. Virallinen aika 00:38:42, on noin kuusi minuuttia parempi kuin aikaisemmat ajat... Todella tyytyväinen aikaan ja monet sanoivat, jopa selostajat, että oli kova keli uida. Itse nautin suunnattomasti.
 |
| Tyytyvinen uudesta uintienkasta. |
Pyöräily, 90 km
T1 menikin sitten rauhallisesti, reilut 6 minuuttia. Jalat, varsinkin lonkat, meinas krampata pahasti märkkäriä riisuttaessa. Onneksi se onnistui ja vauhdilla pyörälle ja menoksi. Pyöräilyä odottelin kovasti, olihan alla uusi tykki. Luvan jälkeen pyörän selkään ja vauhtiin. Tai siis hetkeksi vauhtiin. Ensimmäisen jonon ajoin kiinni heti ekan mäen jälkeen. Ja niitä jonoja sitten olikin ekat 10 kilometriä. Välillä porukka peesas enemmän, välillä vähemmän. Kovasti söi kyllä energiaa ja jalkoja ohitella junia. Ja sitten alamäessä ja tasaisella samat junat ajoi taas edelle. No onneksi rivit alkoivat harventua ja vihdoin päästiin suorittamaan omaa ajoa. Aika oli mennyt hukkaan tuossa alussa ja energiaa oli palanut. Eikä nestettäkään tullut nautittua tarpeeksi. Loput reilut 30 km puolesta matkasta tulikin sitten ajettua hukattua aikaa kiinni, tavoitteena oli kuitenkin alittaa 3 h pyörällä. Puolimatkassa oltiinkin alle 1 h 30 min. Puolet siis takana, ei muuta kuin isoa vaihdetta silmään ja vauhtia lisää. Reitin kovuus ja mäkisyys alkoi selviämään hetken päästä. Pitkä ja loiva nousu söi tehoja ja jalkoja todella paljon. Kadenssit laski ja sykkeet nousi. Viimeiset parikymmentä kilometriä odotin vain pääsyä vaihtoon ja juoksun alkua. Kadenssit lopussa korkealle ja laskettelua vaihtoon. Hyvissä ajoin jo oli tullut selväksi ettei taaskaan päästä alle kolmen tunnin. Vaihdossa kuitenkin yllättävän virkeänä. Loppuaika 03:04:51 on noin 10 minuuttia nopeampi kuin Joroinen viime kesänä ja Tahko 2016. Keskikadenssi oli 81!!!! Sen piti olla 90 paikkeilla. Hieman jännitti ajoinko jalat alta... Juoksun tarkoitus oli kuitenkin vauhti ennen nautintoa...
Juoksu, 21.1 km
T2 otettiin taas rauhassa. Tuttu 6 minuuttia meni tässäkin. Kävin myös bajamajassa. Ja sitten juoksuun. Juoksu lähtikin oikein mukavasti liikkeelle. Reitillä oli todella paljon väkeä katsomassa ja tsemppaamassa. Reitti oli nopea ja tasainen, tiesi siis mahdollisuutta juosta kovempaa kuin koskaan. Juoksu tuntui todella hyvältä pyörän matalista kadensseista huolimatta. Ekalla huoltopisteellä maistelin vähän kaikkea. Vettä, banaania, appelsiinia, TUC-keksejä ja kokista. Juri Haverisen kanssa siinä toimiteltiin ja hieman harmittelin, kun oli tarjolla suolaa mutta ei tequilaa... =) Tankkauksen jälkeen taas vauhtiin. Geelejä otin taskuun kaksi, mutta ne ei oikein maistuneet. Onneksi huoltopisteet ja niiden tarjonta olivat aivan huiketa. Iso kiitos niistä järjestäjille ja vapaaehtoisille. Hieman ennen maalialuetta ekalla kierroksella tapahtui jotain mitä en koskaan tule unohtamaan. Pauli Kiuru oli tsempaamassa juoksijoita ja heittämässä yläviitosia. Siis Pauli Kiuru!!!!! Heitettiin yläviitoset ja Pauli huikkasi ohjeen jonka käsitin vasta myöhemmin kotona. Huusi perään, että pidä paine yllä. Ei ihme, että kaveri on saavuttanut Konalla kolme podiumia ja huipputuloksia muutenkin. Jo pelkästään tämä kokemus oli matkan arvoinen. Reitti oli muutenkin hieno ja mukava, koska se kiersi kaksi 10.5 km kierrosta ja koko ajan tultiin vastakkain muiden kanssa. Siinä oli hienoa heittää tsemppejä muiden kanssa. Erikseen voisin mainita Facebookin Triathlonfoorumin yhden kuuluisimmista triathlonisteista Ferrix Hovin sekä Petri Virjon, tuon Finntriathlon tatuoinnilla ja omalla numerolla varustetun triathleetin. Huikeita kavereita molemmat. Myös oman kylän tytön kanssa tsempattiin, kun kohti tultiin. Samoin Jannen kanssa. Mutta ehkä olis vähän vähemmän pitänyt Jannea tsempata... =) Maaliauleella oli Anna ja Aleksi kameran kanssa aina odottamassa ja heidän näkeminen kyllä toi voimia todella paljon. Matka alkoi jo painaa ja juostavaa oli kuitenkin yli 15 km vielä. Mutta mikäs siinä oli juostessa auringon laskiessa ja ihmisten hurratessa. Toiselle kierrokselle lähtiessä hieman laskin aikoja ja tajusin sen. Mahdollisuus alittaa 6 tuntia. Se toi sellaisen buustin, että oksat pois. Vauhtia lisää ja edelleen matka maistui. Huoltoalueet vauhdilla läpi. Vai banaania ja kokista hieman. Ja taas vauhtiin. Kaikki kohdat juostiin, ne pienet ylämät ja alamäet rullattiin vauhdilla. Välillä aikaa seuraten, 6 h alitus edelleen omissa käsissä. Maalialueella Annan ja Aleksin kuvatessa videota sain vielä jonkinlaisen hymyn irti, mutta muuten mentiin aivan äärirajoilla. Ei enää hymyilyttänyt. 17 km kohdalla sitten se tapahtui, SEINÄ P*RKELE!!!! Toisella olkapäällä kaveri sanoi, että lopeta vaan. Mutta onneksi toisella olkapäällä oli väkevämpää porukkaa. Oli Anna ja Aleksi, oli Ogoloma.
Huoltopisteelle laahustin ja otin hieman kokista. Kysyin samalla, että saisinko taksin. En saanut vaan potkivat mut liikkeelle. Siitä sain kyllä virtaa lisää. Todella hienoa toimintaa ja mahtavat kannustukset huoltopisteeltä. Siitä sain boostia jatkaa, muuten olisi kyllä noutaja tullut. Jälkeenpäin ajatellen kuulostaa hassulta, mutta siinä vaiheessa ei aivot enää oikein ajatellut normaalisti ja oli tunne, että ei vain enää jaksa. Mutta jaksoin, kiitos huoltopisteen vapaaehtoisten. Jälleen siis vauhtiin. Saumoja ei ollut enää kuuden tunnin alitukseen, mutta Joroisen aika viime kesältä kyllä alittuisi. Viimeiseltä huoltopisteeltä taas kokista. Mikään muu ei enää maistunut eikä oikein laskenutkaan. Ja sitten tuli sama fiilis kuin Rukalla. Ei enää väsymistä, ei kipeitä paikkoja. Vauhti nousi alle 5.30 min/km. Juoksu maistui taas ja maalialue lähestyi. Kuulutukset ja yleisön huudot kuuluivat. Vielä viimeinen huoltopiste, Red Bull-piste. Harmi kun en juo energiajuomia enää, mutta haistelin niitä kovasti... =) Vielä vilkaisu taakse, ei uhkaajia lähellä, ei edessä eikä takana. Maalisuora siis vain mulle. Juontaja oli ottamassa vastaan ja sehän oli Robson Lindberg. Kaveri keneltä ostin tämän pyörän vain pari viikkoa aikaisemmin. Ennätin vielä kiittää aivan loistavasta pyörästä. Sitten nautiskelemaan. Asu oli korjattu kuntoon, numerovyö kunnossa. Maalisuoralla pitää näyttää hyvältä... jos se vaan on enää reilun 6 h suorituksen jälkeen mahdollista.
Viiva ylittyi ajassa 06:08:25. Joroisten aikaan siis 20 minuutin parannus ja Tahkon aikaan lähes 50 minuutin parannus. Jotain on siis tehty oikein. Maalissa taju pois, mutta sitten ylös ja mitali kaulaan. Löysin myös Annan ja Aleksin aidan takaa. Siinä vaiheessa tunteet purkautui. Vaikka kuinka yritin olla reipas, niin itkuhan siinä tuli. Vähän siinä keräilin itseäni ja Janne saapui maaliin. Onnittelut siinä ja nyt selviää miksi jäi hampaankoloon. Vaikka olin ennen Jannea maalissa, niin hävisin noin 30 sekuntia... siis 30 sekuntia. Kyllä söi miestä. =) Juoksun loppuaika 02:12:00, Joroisten aikaan kolmisen minuuttia parannusta ja ei jäänyt puolikkaan enkasta kuin minuutin. Ja se on juostu ilman alkulämpöjä uinnin ja pyöräilyn merkeissä.
 |
| Väsynyt, mutta onnellinen |
 |
| Vielä virallinen kuva |
Antoi paljon uskoa siihen, että Tahkolla 11.8 illalla kävellään/juostaan maalivaatteen alta täyden matkan suorittaneena.
Kisan jälkeen vielä Viking Gracella rentoutumista Annan ja Aleksin kanssa. Aivan huikea reissu mahtavassa kelissä ja upeassa laivassa. Seuraava viikko menikin sitten palautellessa ja valmistautuessa Jokamiehen Rokulitriathloniin joka tätä kirjoitettaessa on jo takanapäin. Kahden viikon päästä vielä Joroinen ja sitten viimeiset treenit ennen Tahkoa.
Kiitos lukijoille, kiitos perheelle, kiitos Ogolomalle ja kiitos ystäville. Ilman teitä tätä olisi hankala ja lähes mahdoton tehdä.
Kommentit
Lähetä kommentti