Jokamiehen Rokulitritathlon 2.7.2016... miten meni noin niinku omasta mielestä...
Tämän tekstin jälkeen päästäänkin sitten jo nykyhetkeen, eikä tartte enää muistella menneitä... =)
Tapahtuma siis historian 2. Rokulitriathlon ja matkana pikamatka, eli 475 m uinti, 22.5 km pyöräily, 5.25 km juoksu.
Tähän "raportin" alkuun pitää kyllä ensimmäiseksi tuoda esiin se kaikista tärkein ja ainakin itselle eniten merkitsevä asia. Eli kiittää kannustusta jälleen kerran. Sekä tutuilta, että tuntemattomilta. Jos te tietäisitte miten iso asia se on. Kaikki ne yksinäiset kilometrit pyörän selässä, lenkkipoluilla ja altaassa/järvessä. Kisoissa saatu kannustustus herkistää kovemmankin kaverin. Ja se voima mitä siitä saa. Iso käsi siis ystäville ja perheelle jo tässä vaiheessa. Paikkallaolijat Anna, Aleksi, Matti, Rami, Johanna, Veikko, Väinö ja Roope. Kiitos Peltsa ja monet monet muut. Kiitos Anni-Maria tsemppiviestistä.
Tällä kertaa matka kotoa kisapaikalle sujui hyvin, suurelta osin ehkä siksi koska Anna vei mut sinne... =)
Itse kisa sujui kohtalaisen hyvin. Keskittyminen ja alkulämmöt sujuivat mukavasti, vaikka MP3-soitin ei suostunutkaan toimimaan... Onneks on juutuupi ja sain Eminemin soimaan. Hieman verryttelyä ja pientä venyttelyä. Täsäs vaiheessa oli jo omaa väkeä saapunut paikalle ja tunnelma alkoi olla katossa. Aurinko paistoi todella kuumasti välillä ja tuulenpuuskat saivat jännityksen nousemaan. Olisiko aalloot miten kovat... entä miten pyöräily sujuisi Hoiskosta eteenpäin... No ei niitä auta murehtia. Uudenkarhea märkäpuku niskaan ja muutama veto järvessä. Jälleen ne viimeiset pari minuuttia ennen lähtöä menivät täysin sisällä omassa päässä. Sykkeet nousivat ja fiilis alkoi olemaan huikea. Olihan samalla viivalla lähdössä yksi maailman parhaista sääriamputoiduista triathlonisteista, Jussi Lotvonen. Lähtölaukaus kajahti ja uimaan. Hääpäivlahjaksi saadut uimalasit vahvuuksilla olivat todella hyvät ja tarpeeelliset. Uintiin lähdin kuitenkin hieman liian lujaa, kädet alkoivat väsyä puolen välin jälkeen ja sen näki uinnissa selvästi. Täytyi käyttää jalkoja liian paljon ja se vei energiaa pyöräst mikä taas vaikutti juoksuun.
Ekaan vaihtoon kuitenkin suht hyvässä kunnossa, tosin pakko oli puku riisua istualtaan. Sen verran päässä heitti... Kaikessa rauhassa pyöräkamat niskaan ja liikkeelle. Katsojat ja oma perhe olivat aivan vaihtoalueen vieressä, joten tuntui kuin olisi kotona ollut. Kannustus oli huikeaa.
Pyöräosuus lähtikin sitten hieman heikosti liikkeelle. Ennen kenkien saantia polkimiin ajoin ojaan... Onneksi siinä ei käynyt kuinkaan. Ojasta ylös, vilkaisu ympärille ettei kai kukaan nähnyt... No näkihän kaikki... PRKLE...Liikkeelle uudestaan ja hyvillä vauhdeilla pääsin ajamaan. Tuuli oli välillä kuin Konalla konsanaan. Sivutuuli meinasi tällaisen kuivan kesän oravan viedä mennessään. Tuulessa huomasin sen edun mikä tulee, kun ajaa triathlonpyörällä. Aerotankojen avulla ajoasennon sai todella mukavaksi. Onneksi pahimman tuulen sain ajettua traktorin takana suojassa... Vaihto juoksuun sujui hyvin, takana tullut kisaaja tosin kaatui melko pahan näköisesti juuri pyörältä noustessa, mutta pystyi onneksi jatkamaan ja ohittikin minut juoksun lopussa. Juoksun alku olikin sitten melkoista taistelua pari kilometriä. Pyörän lopussa otettu geeli ei aivan ehtinyt imeytyä kunnolla ja sen huomasi. Siitä päästiin onneksi yli hammasta purren ja sen jälkeen juoksu sujui suht hyvin äärimmäisen kauniilla reitillä. Juoksun loppuun sain vielä, ehkä jo perinteeksi muodostuneen loppukirin. Oli kuulemma kuin hirvi olisi tullut, sen verran oli vauhtia... Palautuminen lähti paremmin käyntiin kuin vuosi sitte, ja juoksin jopa muutaman kilometrin loppulenkin kotiin tullessa. Ehkä treenaus on jotain auttanut...Lopputuloksena erittäin hyvä kisamainen treeni elokuun Tahkon kisaa varten. Nyt vedetään pari päivää happea ja aloitetaan tiukka kuukauden mittainen kausi ennen Tahkon puolikasta. Kiitos kaikille vielä kerran, ystäville ja perheelle. Teistä saa voimaa kisoihin ja treeneihin.
Tapahtuma siis historian 2. Rokulitriathlon ja matkana pikamatka, eli 475 m uinti, 22.5 km pyöräily, 5.25 km juoksu.
Tähän "raportin" alkuun pitää kyllä ensimmäiseksi tuoda esiin se kaikista tärkein ja ainakin itselle eniten merkitsevä asia. Eli kiittää kannustusta jälleen kerran. Sekä tutuilta, että tuntemattomilta. Jos te tietäisitte miten iso asia se on. Kaikki ne yksinäiset kilometrit pyörän selässä, lenkkipoluilla ja altaassa/järvessä. Kisoissa saatu kannustustus herkistää kovemmankin kaverin. Ja se voima mitä siitä saa. Iso käsi siis ystäville ja perheelle jo tässä vaiheessa. Paikkallaolijat Anna, Aleksi, Matti, Rami, Johanna, Veikko, Väinö ja Roope. Kiitos Peltsa ja monet monet muut. Kiitos Anni-Maria tsemppiviestistä.
Tällä kertaa matka kotoa kisapaikalle sujui hyvin, suurelta osin ehkä siksi koska Anna vei mut sinne... =)
Itse kisa sujui kohtalaisen hyvin. Keskittyminen ja alkulämmöt sujuivat mukavasti, vaikka MP3-soitin ei suostunutkaan toimimaan... Onneks on juutuupi ja sain Eminemin soimaan. Hieman verryttelyä ja pientä venyttelyä. Täsäs vaiheessa oli jo omaa väkeä saapunut paikalle ja tunnelma alkoi olla katossa. Aurinko paistoi todella kuumasti välillä ja tuulenpuuskat saivat jännityksen nousemaan. Olisiko aalloot miten kovat... entä miten pyöräily sujuisi Hoiskosta eteenpäin... No ei niitä auta murehtia. Uudenkarhea märkäpuku niskaan ja muutama veto järvessä. Jälleen ne viimeiset pari minuuttia ennen lähtöä menivät täysin sisällä omassa päässä. Sykkeet nousivat ja fiilis alkoi olemaan huikea. Olihan samalla viivalla lähdössä yksi maailman parhaista sääriamputoiduista triathlonisteista, Jussi Lotvonen. Lähtölaukaus kajahti ja uimaan. Hääpäivlahjaksi saadut uimalasit vahvuuksilla olivat todella hyvät ja tarpeeelliset. Uintiin lähdin kuitenkin hieman liian lujaa, kädet alkoivat väsyä puolen välin jälkeen ja sen näki uinnissa selvästi. Täytyi käyttää jalkoja liian paljon ja se vei energiaa pyöräst mikä taas vaikutti juoksuun.
Ekaan vaihtoon kuitenkin suht hyvässä kunnossa, tosin pakko oli puku riisua istualtaan. Sen verran päässä heitti... Kaikessa rauhassa pyöräkamat niskaan ja liikkeelle. Katsojat ja oma perhe olivat aivan vaihtoalueen vieressä, joten tuntui kuin olisi kotona ollut. Kannustus oli huikeaa.
Pyöräosuus lähtikin sitten hieman heikosti liikkeelle. Ennen kenkien saantia polkimiin ajoin ojaan... Onneksi siinä ei käynyt kuinkaan. Ojasta ylös, vilkaisu ympärille ettei kai kukaan nähnyt... No näkihän kaikki... PRKLE...Liikkeelle uudestaan ja hyvillä vauhdeilla pääsin ajamaan. Tuuli oli välillä kuin Konalla konsanaan. Sivutuuli meinasi tällaisen kuivan kesän oravan viedä mennessään. Tuulessa huomasin sen edun mikä tulee, kun ajaa triathlonpyörällä. Aerotankojen avulla ajoasennon sai todella mukavaksi. Onneksi pahimman tuulen sain ajettua traktorin takana suojassa... Vaihto juoksuun sujui hyvin, takana tullut kisaaja tosin kaatui melko pahan näköisesti juuri pyörältä noustessa, mutta pystyi onneksi jatkamaan ja ohittikin minut juoksun lopussa. Juoksun alku olikin sitten melkoista taistelua pari kilometriä. Pyörän lopussa otettu geeli ei aivan ehtinyt imeytyä kunnolla ja sen huomasi. Siitä päästiin onneksi yli hammasta purren ja sen jälkeen juoksu sujui suht hyvin äärimmäisen kauniilla reitillä. Juoksun loppuun sain vielä, ehkä jo perinteeksi muodostuneen loppukirin. Oli kuulemma kuin hirvi olisi tullut, sen verran oli vauhtia... Palautuminen lähti paremmin käyntiin kuin vuosi sitte, ja juoksin jopa muutaman kilometrin loppulenkin kotiin tullessa. Ehkä treenaus on jotain auttanut...Lopputuloksena erittäin hyvä kisamainen treeni elokuun Tahkon kisaa varten. Nyt vedetään pari päivää happea ja aloitetaan tiukka kuukauden mittainen kausi ennen Tahkon puolikasta. Kiitos kaikille vielä kerran, ystäville ja perheelle. Teistä saa voimaa kisoihin ja treeneihin.
Kommentit
Lähetä kommentti