Kehon ja mielen palautuminen kisasta ja valmistautuminen neljään kovaan viikkoon
Rokulitriathlonin jälkeen on tasan viisi viikkoa niin Tahkolla pamahtaa. Tarkotuksena vetää ennen sitä neljä "kovaa" treeniviikkoa ja yksi valmistava viikko, joka vietetään Tahkolla kuin ammattilaiset ikään. Pitäähän sitä totutella ilmastoon ja aikaeroon ja kaikkeen muuhun systeemiin... Toki pääasiahan tuolla viikolla on nauttia hyvästä seurasta ja ruoasta ja komeista Tahkon maisemista.
Pikamatkan kisahan on siitä hankala, että sen voi vetää todella korkeilla sykkeillä läpi ja vaikutuksen huomaan vasta myöhemmin. Ja sitä korostaa jos on lämmin keli... Itellä Rokulitriathlonissa keskisyke oli 176 ja kelihän oli melkoisen lämmin ja painostava. Eli se vei mehuja entisestään. Mun kohdalla se vaikutus paistoi käytännössä läpi koko tämän viikon. Toki sunnuntain sain hyvin lepäiltyä ja kerättyä voimia. Käytiin koiran kanssa pienellä palauttavalla kävelyllä ja maanantaina oli vuorossa hieronta. Tiistaille sain hyvän 10 km lenkin alle pk-sykkeillä... mutta sitten alkoi kroppa vastustamaan...
Keskiviikkoaamuna se iski. Aamulla, kun piti nousta niin ei se onnistunutkaan ihan vaivattomasti... Niska oli niin jumissa, että päätä pystyi kääntämään vain toiseen suuntaan. No ajattelin, että se menee ohi kun vähän venyttelee ja hieroo ja laittaa tiikeribalsamia. Illalla sitten taas tien päälle ja hyvä treeni alle. Ja v*tut... Yhdenkin juoksuaskeleen jälkeen alkoi kipu olemaan liian kova. Pienistä en tapaa valittaa, mutta tämä niskakipu esti juoksun täysin. Illalla lisää pientä venyttelyä ja iltapalaks särkylääkettä ja lihasrelaksanttia. Torstaiaamuna tilanne parempi, mutta edelleenkään ei voinut juosta. Pyörällä sain kuitenkin tunnin lenkin heitettyä. Matalilla sykkeillä sekin. Koko viikko oli tarkotus vetää pk-sykkeillä lenkkejä. Ajattelin, että perjantaina sitten juoksemaan... No ei vieläkään... Tässä vaiheessa ajattelin, että onkohan kyseessä pari vuotta sitten jääkiekkopelissä loukkaantunut niska... Kipu oli juuri samanlaista ja samassa kohtaa. Onneksi lauantaiaamuna kipu oli jo siedettävää ja sain tehtyä mukavan kahden tunnin lenkin pyörällä, hallissa. Ja samalla kattelin leffaa tabletilla... =) kiitos nykytekniikan.
Sunnuntaille oli sitten tarkoitus heittää tunnin uinti ja sen päälle parin tunnin pyörä... no aamulla sitten alaselkä meni niin jumiin, että vieläkin tuntuu. Alkuviikon niskan varominen oli kaiketi rasittanut selkää, joka nyt vuorostaan teki stopin. Eli tämä viikko vedettiin hieman pienemmillä harjoitusmäärillä, mutta keskitytiin treenien laatuun ja ennenkaikkea siihen. että kaikki treenit suoritettiin henkisestä 100 % tilassa.
Tämän viikon vastoinkäymisistä huomasi sen, että ne vahvistivat taas tuota niin tärkeää henkistä puolta. Ja juuri se henkinen voima on se, mikä Tahkolla ja yleensäkin pitkissä kisoissa, vie maaliin asti vaikka kroppa alkaa loppumaan. Mielikuvaharjoittelu onkin noussut tässä kevään ja kesän mittaan aivan uusiin sfääreihin. Ja kun sen on oppinut jollain tavalla, on siinä huomannut kuinka iso osa harjoittelua se onkaan. Oppinut kuinka sillä saadaan sykkeet nousemaan, keho reagoimaan kuin se olisi pyörän selässä tai järvellä kovassa aallokossa tai juoksemassa viimeisiä metrejä kisassa, loppukirin ollessa huikean kova ja yleisön hurratessa ympärillä perheen odottaessa maalialueella.
Juuuri tällaisten viikojen takia en tehnyt tarkkaa harjoitusohjelmaa. Ei tarvitse stressata jos joutuu muuttamaan treenejä tai jättämään välistä. Koska, sanotaan se nyt ääneen. Ei tässä enää olla mitään pikkupoikia... =) kroppa ei ole siinä kunnossa kuin se oli 20 vuotta sitten. Palautuminen kestää pitempään, kehonhuoltoa pitää olla enemmän samoin kuin palauttavaa harjoittelua.
Tämä viikko siis keskityttiin enemmän siihen, että keho ja mieli on valmis ensi viikon kovaan rääkkiin. Mutta palataan siihen sitten viikon päästä.
Pikamatkan kisahan on siitä hankala, että sen voi vetää todella korkeilla sykkeillä läpi ja vaikutuksen huomaan vasta myöhemmin. Ja sitä korostaa jos on lämmin keli... Itellä Rokulitriathlonissa keskisyke oli 176 ja kelihän oli melkoisen lämmin ja painostava. Eli se vei mehuja entisestään. Mun kohdalla se vaikutus paistoi käytännössä läpi koko tämän viikon. Toki sunnuntain sain hyvin lepäiltyä ja kerättyä voimia. Käytiin koiran kanssa pienellä palauttavalla kävelyllä ja maanantaina oli vuorossa hieronta. Tiistaille sain hyvän 10 km lenkin alle pk-sykkeillä... mutta sitten alkoi kroppa vastustamaan...
Keskiviikkoaamuna se iski. Aamulla, kun piti nousta niin ei se onnistunutkaan ihan vaivattomasti... Niska oli niin jumissa, että päätä pystyi kääntämään vain toiseen suuntaan. No ajattelin, että se menee ohi kun vähän venyttelee ja hieroo ja laittaa tiikeribalsamia. Illalla sitten taas tien päälle ja hyvä treeni alle. Ja v*tut... Yhdenkin juoksuaskeleen jälkeen alkoi kipu olemaan liian kova. Pienistä en tapaa valittaa, mutta tämä niskakipu esti juoksun täysin. Illalla lisää pientä venyttelyä ja iltapalaks särkylääkettä ja lihasrelaksanttia. Torstaiaamuna tilanne parempi, mutta edelleenkään ei voinut juosta. Pyörällä sain kuitenkin tunnin lenkin heitettyä. Matalilla sykkeillä sekin. Koko viikko oli tarkotus vetää pk-sykkeillä lenkkejä. Ajattelin, että perjantaina sitten juoksemaan... No ei vieläkään... Tässä vaiheessa ajattelin, että onkohan kyseessä pari vuotta sitten jääkiekkopelissä loukkaantunut niska... Kipu oli juuri samanlaista ja samassa kohtaa. Onneksi lauantaiaamuna kipu oli jo siedettävää ja sain tehtyä mukavan kahden tunnin lenkin pyörällä, hallissa. Ja samalla kattelin leffaa tabletilla... =) kiitos nykytekniikan.
Sunnuntaille oli sitten tarkoitus heittää tunnin uinti ja sen päälle parin tunnin pyörä... no aamulla sitten alaselkä meni niin jumiin, että vieläkin tuntuu. Alkuviikon niskan varominen oli kaiketi rasittanut selkää, joka nyt vuorostaan teki stopin. Eli tämä viikko vedettiin hieman pienemmillä harjoitusmäärillä, mutta keskitytiin treenien laatuun ja ennenkaikkea siihen. että kaikki treenit suoritettiin henkisestä 100 % tilassa.
Tämän viikon vastoinkäymisistä huomasi sen, että ne vahvistivat taas tuota niin tärkeää henkistä puolta. Ja juuri se henkinen voima on se, mikä Tahkolla ja yleensäkin pitkissä kisoissa, vie maaliin asti vaikka kroppa alkaa loppumaan. Mielikuvaharjoittelu onkin noussut tässä kevään ja kesän mittaan aivan uusiin sfääreihin. Ja kun sen on oppinut jollain tavalla, on siinä huomannut kuinka iso osa harjoittelua se onkaan. Oppinut kuinka sillä saadaan sykkeet nousemaan, keho reagoimaan kuin se olisi pyörän selässä tai järvellä kovassa aallokossa tai juoksemassa viimeisiä metrejä kisassa, loppukirin ollessa huikean kova ja yleisön hurratessa ympärillä perheen odottaessa maalialueella.
Juuuri tällaisten viikojen takia en tehnyt tarkkaa harjoitusohjelmaa. Ei tarvitse stressata jos joutuu muuttamaan treenejä tai jättämään välistä. Koska, sanotaan se nyt ääneen. Ei tässä enää olla mitään pikkupoikia... =) kroppa ei ole siinä kunnossa kuin se oli 20 vuotta sitten. Palautuminen kestää pitempään, kehonhuoltoa pitää olla enemmän samoin kuin palauttavaa harjoittelua.
Tämä viikko siis keskityttiin enemmän siihen, että keho ja mieli on valmis ensi viikon kovaan rääkkiin. Mutta palataan siihen sitten viikon päästä.
Kommentit
Lähetä kommentti