Sun City Triathlon, Vaasa 22.8.2015. Miten meni noin niinkuin omasta mielestä... =)

Tästä jo kirjoitin viime vuonna tuolla naamakirjassa, mutta laitetaan se nyt tänne hieman muunneltuna.

Kauden päätöskisaan sain alle isältä lainaan Bianchin kilpapyörän, jolla matka vaihtui aivan eri tyyliin kuin omalla. Sitä testasin muutaman kerran ennen kisaa ja sillä suorastaan lensi asfaltilla. 
Vaasaan saavuttiin jo perjantaina 21.8 ja yövyttiin Tarun ja Samin residenssissä. Paikalle kun saavuttiin oli grilli jo lämpenemässä ja tarjolla oli kanaa ja salaatteja. Todella huikean hyvää. Ja riittävän kevyttä näin ennen kisaa. Illalla vielä hieman nestetankkausta (vain yksi olut...) sekä venyttelyä.
Kisa-aamu valkeni aurinkoisena, maittava aamupala sekä viimeiset venyttelyt. Sen jälkeen alkoi viimeinen kehonhuolto. Tiikeribalsamia polviin ja alaselkään. Kineesioteipit polviin. Tuossa tiikeribalsamissa on se hyvä ominaisuus, että jos kisa-alueella joutuu hukkaan muusta perheeltä niin riittä kun seuraa voimakasta tuoksua... =) Sitten kamat kasaan ja kisapaikalle saavuttiin Annan ja Aleksin kanssa hieman ennen yhdeksää. 
Edellisiltana oltiin Aleksin kanssa käyty ajamassa pyöräilyosuus läpi. Olipahan yksi julma nousu. Siihen onneksi keksittiin hyvä taktiikka Aleksin kanssa. Ilmoittautumisen jälkeen kamat kilpailualueelle ja keskittymään itse kisaan. Päässäni olin käynyt kisan ja vaihdot läpi moneen kertaan. Eli kuinka uintiosuus etenisi, entä eka vaihto ja siitä pyöräily, kuinka tuo jyrkkä mäki tulisi ajaa. Kuinka toimin toisessa vaihdossa ja miten juoksu olisi tarkoitus toteuttaa. 
Kisainfon jälkeen vaihtoalueelle, jossa kamat valmiiks T1 ja T2 varten. Tässä vaiheessa lataus oli jo aika korkealla. Silmät kiinni kuuntelin nonstoppina Eminemin Till I Collapse-biisiä. Jotenkin sopi hyvin tähän tilanteeseen ja tuli siitä biisistä myös yksi eniten fiilistä nostattava treeni- ja kisabiisi. Myös kannustusjoukkoja oli tullut lisää, Rami ja Anni-Maria. Musiikki soi korvissa ja aika hyvin pystyin olemaan läsnä, mutta kuitenkin poissa. Kävelin ympäri vaihtoaluetta, kuuntelin musiikkia ja keskityin olennaiseen. Tarkoitus oli kokeilla, että pystyykö sitä vajoamaan keskittymisessä miten "syvälle", haittaisiko ihmiset ja pauhaava musiikki... Kyllä se ihan hyvin onnistui.
Sitten kajahti käsky siirtyä lähtöpaikalle rantaan. Siis nytkö se taas alkaa... Jälleen syke alkoi nousemaan, perhosia vatsassa. Jännitti ja pelotti... olisiko merivesi suolaista, entä laineet (Patriklaineet...) Märkäpuku niskassa käveltiin muiden kisaajien kanssa rantaan. Viimeiset keskittymiset ennen soittimen ja silmälasien antamista huoltojoukoille. Muutama lämmittelyveto ja sitten odottamaan lähtölaukausta. Viimeiset minuutit tuntuivat todella pitkiltä. 10, 9, 8, 7... jälleen katosi ajantaju. Meri välkehti edessä, ihmismassa siinä ympärillä, aurinko paistoi kuten aina Vaasassa. Sitten lähtölaukaus kajahti!!!!! Taas se tuli yllättäen, herätti "unesta". Melko rauhallisesti siirryin mereen keskivaiheella porukkaa. Uinti lähti ihan hyvin liikkeelle, suunnistus vain tuotti ongelmia. Sen vuoksi uin noin 60 metriä enemmän kuin muut. Ruuhkaa oli välillä ja tuli jonkin verran kättä ja jalkaa, mutta ei pahasti. Uinnin aika 11:37.0. Uinti oli kuitenkin parantanut Rokulitriathlonista. Ei enää puristanut eikä ahdistanut vaikka matka oli puolet pitempi. Ei ollut lumpeenlehtiä. Alun pesukone-efektikään ei tuntunut haittaavan. Ja mikä parasta, huolto toimi. Uinnista kun nousin, oli Anna käsi ojossa ja antoi silmälasit ja otti uimalasit- ja lakin. Näin se tiimi toimii. =) Tässä vaiheesa myös Taru oli lapsien kanssa liittynyt kannustusjoukkoihin.
T1 sujui melko hyvin vaikka märkäpuvun kanssa oli hieman hankaluuksia. Aikaa ekaan vaihtoon kului 2:21.4 joka sisälsi juoksun rannalta vaihtoalueelle.
Pyöräily lähti liikeelle hyvin ja sujui muutenkin ihan mukavasti. Keli oli huikean hyvä ja reitti sopiva, yksi kova nousu oli. Se onneksi oltiin Aleksin kanssa etukäteen jo käyty läpi ja suunniteltu miten se hoidetaan. Pienellä vaihteella penkiltä polkien letkan ohi, kun muut junnas rungolta ja isolla vaihteella. Vaikka omat sykkeet nousi tässä ylämäessä laskivat ne riittävästi alamäessa. Vauhtikin nousi aivan infernaalisiin lukuihin. Varmaan 200 km/h... =) Sykkeet pysy hyvänä koko pyöräilyn ajan ja vauhti oli hyvä. Tosin kovempaakin olis voinu mennä, mutta juoksu olis kärsiny siitä. Pyöräilyn aika 37:12.8, kymmenen minuuttia nopeampi aika kuin heinäkuussa Rokulitriathlonilla samalla matkalla. Eli näin paljon vaikutti huomattavasti paremmalla pyörällä ajo. Toki oli kokemusta enemmän ja myös harjoittelu vaikutti asiaan. 
T2 sujui aikaan 1:15.0, jonka jälkeen päästiin juoksuun. Aurinko paistoi ja lämpötila taisi lähennellä 30 astetta... täysin tyyni keli. oikein mukava keli istua terassilla, jääkylmä lasi kädessä ja... Mutta voihan sitä vaikka uida, pyöräillä ja juosta hullun lailla... =) 
Tarkoitus oli, että tässä kisassa katsotaan mihin jätkästä on ja otetaan koneesta kaikki irti. Jätetään kaikki radalle. Juoksuun kun lähdin oli maksimisyke hieman yli 200. Pakko oli hieman hidastaa vauhtia ja sainkin sykkeen laskemaan siedettävämälle tasolle. Reitti oli hienosti suunniteltu, koko matkalla oli väkeä kannustamassa. Se toi paljon lisää voimia ja uskoa siihen, että tästä selviää. Juoksuun meni aikaa 28:43.0, vaikka kone oli aika loppu. Loppuun olin säästänyt kuitenkin sen verran voimia, että pystyisin vetämään jälleen sellaisen loppukirin, että Usain Boltkin olisi kateellinen... No ehkä ei kuitenkaan ihan niin kova, mutta oli kyllä tunne kuin olisi lentänyt. Loppukirin aikana kuulin sivukorvalla (molemmathan ne on sivukorvia...), kun joku vieras sanoi että nyt tulee joku lujaa... =) Nämä antavat sitä voimaa ja löysin vielä yhden kirivaihteen.

Kauniit teipit kruunaa kisa-asun ja loppukirin... =)

Maaliin tullessa ei tienny olisko itkeny vai nauranu. Huikea fiilis kaikinpuolin. Perhe ja ystävät vastassa. Jälleen ei tiennyt mitä olisi sanonut, se tunne on niin sanoinkuvaamaton. Ylpeys ehkä tulee ekana mieleen. Ei itseään kohtaan vaan muita kohtaan. Taas perhe ja ystäviä oli tukemassa ja seuraamassa. Se on jotain niin suurta. Todella iso asia ainakin mulle.
Muutama tärkeä asia tuli taas opittua tässäkin kisassa: vaihtoja ei voi koskaan treenata liikaa, hapenotto uinnissa täytyy onnistua sekä oikealta että vasemmalta puolelta, pyörän laatu vaikuttaa huomattavasti ajoon ja varsinkin juoksuun sen jälkeen. Ja sitten edelleen se tärkein asia, jonka jo huomasi Rokulitriathlonissa. Täällä se vain vahvistui entisestään. Perheen ja ystävien tuki, ennen kisaa treenien aikana, kisassa ja sen jälkeen. Kannustus ja tsempit, joita tulee kisassa myös tuntemattomilta. Se on huikeaa ja sen avulla jaksaa vetää kisat ja treenit loppuun asti.
Kiitos paikalla olleille sekä muille kannustajille. Teidän avulla tämä onnistuu. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kesää ja uusia kisoja.
Kisan jälkeen illalla vielä palauttava sauna ja ruokailu Johannan ja Ramin mökillä. Sen tässä on jo huomannut, että tuo kisan jälkeiset hetket... siinä on iso merkitys kuinka sen hoitaa, että saa palautumisen lähtemään hyvin liikkeelle. Toki näin lyhyillä matkoilla se ei vielä ole niin isossa merkityksessä kuin pitemmissä kisoissa. Mutta henkisesti mennään samoilla linjoilla. Tämänkin kisan kävin kotimatkalla pariin otteeseen päässä läpi. Mitä olisi voinut tehdä toisin, mitä pitää kehittää jatkossa jne. Nyt hieman lepoa ja sitten aletaan miettimään tulevaa, seuraavan kesän kisoja sekä treenausta syksyn ja talven aikana. Sekä kuinka noiden polvien kanssa pärjää... Jäähoito kisan jälkeen hieman auttoi, kuten alla näkyy... =)

Näillä polvilla pitäis kesällä 2018 suoritua siitä täydestä matkasta... =)