Kuinka kaikki alkoi, siis kuinka triathlonin harrastaminen alkoi
30.10.2014 oli Seinäjoella Supersportissa triathlonilta, jonka järjesti SSU-triathlon yhdessä Supersportin kanssa. Isä ja Matti oli saanut idean, että lähdetään käymään siellä. Antti oli tulossa sinne myöhemmin myös. Samana iltana olisi jääkiekkotreenit, mutta ajattelin kuitenkin lähteä mukaan. Enpä silloin vielä arvannut mikä vaikutus sillä päätöksellä tulisi olemaan...
Paikalla oli SSU-Triathlonin porukkaa puhumassa omasta seuratoiminnasta, oli tuote-esittelyjä, toinen toistaan upeampia pyöriä, märkäpukuja, lisäravinteita, harjoitusvastuksia jne. toinen toistaan näyttävämpiä varusteita. Olin saman vuoden keväällä hankkinut ekan oman maantiepyörän, tai siis cyclocrossin. Evans Cycleltä Englannista, Dawes Discovery. Sillä tuli ajettua n. 500 km ekana kesänä. Pyörä oli halpa peruspyörä, joten esillä olleet, kalliit triathlonpyörät näyttivät upeilta ja nopeilta. Ja kyllä, pyörä voi näyttää siltä kuin menisi jo paikallaan 40 km/h... =) Tuli mietittyä, että olis ehkä kiva kokeilla...
Sitten tuli vuoroon illan pääesiintyjä, Darby Thomas. Suomessa asuva jenkki, tällä hetkellä kuuluisin suomalainen miestriathlonisti. Hän ei niinkään puhunut triathlonista yleisesti, ei mitään mainospuhetta. Hän puhui henkisistä haasteista ja siitä mitä triathlon vaatii henkisesti. Kuinka voittaa ne esteet treeneissä ja kisoissa. Kuinka saada voimaa jatkaa kun seinä tulee vastaan ja jokainen solu kehossa huutaa kivusta ja väsymyksestä. Miten jatkaa, kun keho alkaa loppumaan ja pitäisi saada jostain lisää voimaa... BOOOM!!!! Se puhe iski kuin miljoona volttia. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin urheilun osalta jotain suurempaa kuin jääkiekko. Ja ne jotka mut tuntee niin tietää, että silloin puhutaan jo isoista asioista.
Kuin kohtalo olisi puuttunut peliin, lähdimme tilaisuudesta etuajassa pois juuri lätkätreeneihin. Koko matkan mietin, että mitä jos...??? Voisinko kokeilla tätä lajia. Tiesin Pauli Kiurun saavutukset Konalla. Olin kuullut Mark Allenista. En osannut uida oikealla tekniikalla, olin pyöräillyt vasta yhden kesän jollain muulla kuin moottoripyörällä tai peruspyörällä. Ja silläkin vain noin 500 km. En ollut juossut armeijan jälkeen yli 10 km lenkkiä. polvet kipeytyivät jo pienenkin lenkin jälkeen. Kiitos leikkimielisen 10-ottelun 15 vuotta aikaisemmin... =) Mulla ei ollut minkäänlaista kestävyysurheilutaustaa. Ei mitään. Pesäpalloa olin pelannut muutaman vuoden. Mutta kestävyysurheilu... Avovedessä uinti pelotti, pitkät pyörämatkat, pitkät juoksut. Kestääkö paikat, entä kunto. Sen tiesin, että pää kestäisi... vai kestäisikö... ??? Näitä asioita mietin hyvin pitkään. Jopa samana iltana jäällä ollessani ajattelin näitä asioita.
Paikalla oli SSU-Triathlonin porukkaa puhumassa omasta seuratoiminnasta, oli tuote-esittelyjä, toinen toistaan upeampia pyöriä, märkäpukuja, lisäravinteita, harjoitusvastuksia jne. toinen toistaan näyttävämpiä varusteita. Olin saman vuoden keväällä hankkinut ekan oman maantiepyörän, tai siis cyclocrossin. Evans Cycleltä Englannista, Dawes Discovery. Sillä tuli ajettua n. 500 km ekana kesänä. Pyörä oli halpa peruspyörä, joten esillä olleet, kalliit triathlonpyörät näyttivät upeilta ja nopeilta. Ja kyllä, pyörä voi näyttää siltä kuin menisi jo paikallaan 40 km/h... =) Tuli mietittyä, että olis ehkä kiva kokeilla...
Sitten tuli vuoroon illan pääesiintyjä, Darby Thomas. Suomessa asuva jenkki, tällä hetkellä kuuluisin suomalainen miestriathlonisti. Hän ei niinkään puhunut triathlonista yleisesti, ei mitään mainospuhetta. Hän puhui henkisistä haasteista ja siitä mitä triathlon vaatii henkisesti. Kuinka voittaa ne esteet treeneissä ja kisoissa. Kuinka saada voimaa jatkaa kun seinä tulee vastaan ja jokainen solu kehossa huutaa kivusta ja väsymyksestä. Miten jatkaa, kun keho alkaa loppumaan ja pitäisi saada jostain lisää voimaa... BOOOM!!!! Se puhe iski kuin miljoona volttia. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin urheilun osalta jotain suurempaa kuin jääkiekko. Ja ne jotka mut tuntee niin tietää, että silloin puhutaan jo isoista asioista.
Kuin kohtalo olisi puuttunut peliin, lähdimme tilaisuudesta etuajassa pois juuri lätkätreeneihin. Koko matkan mietin, että mitä jos...??? Voisinko kokeilla tätä lajia. Tiesin Pauli Kiurun saavutukset Konalla. Olin kuullut Mark Allenista. En osannut uida oikealla tekniikalla, olin pyöräillyt vasta yhden kesän jollain muulla kuin moottoripyörällä tai peruspyörällä. Ja silläkin vain noin 500 km. En ollut juossut armeijan jälkeen yli 10 km lenkkiä. polvet kipeytyivät jo pienenkin lenkin jälkeen. Kiitos leikkimielisen 10-ottelun 15 vuotta aikaisemmin... =) Mulla ei ollut minkäänlaista kestävyysurheilutaustaa. Ei mitään. Pesäpalloa olin pelannut muutaman vuoden. Mutta kestävyysurheilu... Avovedessä uinti pelotti, pitkät pyörämatkat, pitkät juoksut. Kestääkö paikat, entä kunto. Sen tiesin, että pää kestäisi... vai kestäisikö... ??? Näitä asioita mietin hyvin pitkään. Jopa samana iltana jäällä ollessani ajattelin näitä asioita.
Kommentit
Lähetä kommentti