Päätöksiä, päätöksiä...ja treenausta
Vuodenvaihteessa 2014-2015 ja tammikuussa 2015 aloin pikkuhiljaa tutkimaan tarkemmin mitä triathlon on. Matkat, kisat, välineet, treenit jne. Asioita oli miljoona uutta ja erilaista. Vaikka pää tuntui menevän niistä kaikesta sekaisin, ajattelin kuitenkin että jos sitä kokeilis... Tähän sopiva kisa löytyi myöhemmin, Alajärvellä Rokulipäivien aikaan järjestettävä Jokamiehen Rokulitriathlon. Matkana olisi pikamatka, 400 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua.
Suurin kysymys alkoi olemaan sitten, että miten aloittaa "triathlonura"????? Mistä lähteä liikkeelle. Ajattelin, että ensin pitäisi opetella uimaan. Osasin sen, pysyin pinnalla ja pystyin uimaan suunnilleen kilometrin. Mutta tekniikka oli täysin hukassa. Oikea vapaauintitekniikka olisi siis saatava hanskaan. Tässä vaiheessa myös isäni, oikeasti teräsmies, oli myös kiinnostunut lajista. Ennenkaikkea, koska siinä sivussa oppisi paremmin uimaan.
Alajärven uimahallissa ekat uintitreenit ja tuntui kuin hukkuisin. Ajattelin ettei tästä tule mitään. Nuorempi veljeni Matti, joka harrasti nuorempana kilpauintia, opetti meitä. Kun yritin ensimmäistä kertaa uida "oikealla" tekniikalla, olin varma, että hukun ennen altaan päätyä. Siis ei edes 25 metriä... Ajattelin, että ei jumalauta... kesällä pitäisi uida 20 kertaa tuo sama matka, avovedessä, muiden kanssa, ilman silmälaseja... eli lähes sokeana. Silloin iski paniikki ja meinasi itku tulla. Mutta eihän sitä kukaan katso jos iso mies itkee... =) Olin jo valmis luovuttamaan. Mutta onneksi Matti ei ollut valmis luovuttamaan. 25 metriä oli hetken päästä 50 metriä. 50 metriä muuttui pian 100 metriin ja 100 metristä tuli 200 metriä. Hitaasti, mutta varmasti. Ennen jäidenlähtöä pystyin uimaan jo jonkinlaisella tekniikalla lähes 1000 metriä. Siis kilometrin!!!!!! Tunsin jo silloin olevani voittaja. Enää ei siis tarvitsisi kuin oppia pyöräilemään pitkiä lenkkejä ja saada polvet kestämään juoksua... Peace of cake... vai olisiko...?!?!?!?
Suurin kysymys alkoi olemaan sitten, että miten aloittaa "triathlonura"????? Mistä lähteä liikkeelle. Ajattelin, että ensin pitäisi opetella uimaan. Osasin sen, pysyin pinnalla ja pystyin uimaan suunnilleen kilometrin. Mutta tekniikka oli täysin hukassa. Oikea vapaauintitekniikka olisi siis saatava hanskaan. Tässä vaiheessa myös isäni, oikeasti teräsmies, oli myös kiinnostunut lajista. Ennenkaikkea, koska siinä sivussa oppisi paremmin uimaan.
Alajärven uimahallissa ekat uintitreenit ja tuntui kuin hukkuisin. Ajattelin ettei tästä tule mitään. Nuorempi veljeni Matti, joka harrasti nuorempana kilpauintia, opetti meitä. Kun yritin ensimmäistä kertaa uida "oikealla" tekniikalla, olin varma, että hukun ennen altaan päätyä. Siis ei edes 25 metriä... Ajattelin, että ei jumalauta... kesällä pitäisi uida 20 kertaa tuo sama matka, avovedessä, muiden kanssa, ilman silmälaseja... eli lähes sokeana. Silloin iski paniikki ja meinasi itku tulla. Mutta eihän sitä kukaan katso jos iso mies itkee... =) Olin jo valmis luovuttamaan. Mutta onneksi Matti ei ollut valmis luovuttamaan. 25 metriä oli hetken päästä 50 metriä. 50 metriä muuttui pian 100 metriin ja 100 metristä tuli 200 metriä. Hitaasti, mutta varmasti. Ennen jäidenlähtöä pystyin uimaan jo jonkinlaisella tekniikalla lähes 1000 metriä. Siis kilometrin!!!!!! Tunsin jo silloin olevani voittaja. Enää ei siis tarvitsisi kuin oppia pyöräilemään pitkiä lenkkejä ja saada polvet kestämään juoksua... Peace of cake... vai olisiko...?!?!?!?
Kommentit
Lähetä kommentti